Siirry suoraan sisältöön Siirry suoraan alatunnisteeseen
  • Hullu vuosi 91 – entä nyt?

    2.9.2021 | Talous

    Vuonna 1991 Suomi ajautui ennennäkemättömään talouskriisiin, jonka moni suomalainen sai kokea erittäin raskaana myös omassa taloudessaan. 90-luvun lamasta on yhä opittavaa, kertoo hallitusammattilainen Tom Liljeström.

  • Hiilidioksidin talteenotto auttaa ilmastonmuutoksen vastaisessa taistelussa ja luo sijoitusmahdollisuuksia

    19.8.2021 | Blogi

    Ihmiskunnalla on kiire pysäyttää ilmaston lämpeneminen. Haaste on valtava, mutta keinoja siihen kehitetään kiihtyvällä vauhdilla. Hiilidioksidin ympärille syntyy nyt mahdollisuuksia uudenlaiselle liiketoiminnalle ja myös sijoittajille, toteaa LähiTapiola Varainhoidon salkunhoitaja Antti Komulainen.

  • Ruutia riittää, mutta kulutusjuhlat jäävät piippuun

    17.8.2021 | Talous

    Koronan aikana kotitalouksien säästäminen on noussut sekä pakko- että varovaisuussyistä. Rajoitukset sekä omaehtoinen kontaktien välttäminen ovat pakosti pienentäneet kuluttamista, etenkin palvelujen osalta. Jos tulot ovat säilyneet ennallaan, säästäminen on voinut olla yllättävänkin helppoa.

  • Moni lemmikin terveyshuoli ratkeaa nykyisin etänä – oikeus määrätä etäreseptejä olisi eläinten ja omistajien etu

    4.8.2021 | Terveys

    Kun oma lemmikki loukkaa itseään tai sairastuu, on omistajan huoli usein suuri. Etäeläinlääkärin vastaanotolla voidaan nopeasti arvioida tilanteen kiireellisyys, ja usein selviää myös oireiden vaatima hoito. Etänä eläinlääkäri ei voi kuitenkaan määrätä potilaalleen reseptiä, toisin kuin ihmisiä hoitava lääkäri. Kun Suomessa nyt uudistetaan eläinlääkelainsäädäntöä, työssä on hyvä muistaa lemmikkien ja omistajien etu.

  • Sukupolvien välisen oikeudenmukaisuuden kahdet kasvot

    8.7.2021 | Talous

    Peräkkäisistä kriisien ja alhaisen talouskasvun rasittamat nuoremmat ikäpolvet ovat vaarassa jäädä taloudellisesti heikompaan asemaan kuin vanhempansa. LähiTapiolan yksityistalouden ekonomisti Hannu Nummiaro avaa, mitä tilastot kertovat.  

  • Menetetty vuosikymmen osuu vain nuoriin

    29.6.2021 | Talous

    Talouden heikko kehitys on iskenyt erityisiin nuoriin ikäluokkiin. LähiTapiolan yksityistalouden ekonomistin Hannu Nummiaron mukaan nuorempien vaisu elintason kehitys uhkaa jatkua edelleen. Heille säästäminen on yhä tärkeämpää.

  • Miltä näyttää sijoitusmarkkinoiden kesäsää? Jatkuuko auringonpaiste?

    17.6.2021 | Talous

    Osakemarkkinoiden alkuvuosi on sujunut aurinkoisissa merkeissä. Yhdysvaltojen talouden vahva vire ja mittavat talouspoliittiset tukitoimet ovat kuitenkin herättäneet sijoittajissa myös inflaatiohuolia. LähiTapiola Varainhoidon rahoitusmarkkinaekonomisti Jyri Kinnunen arvioi alkuvuoden tapahtumia ja sijoitusmarkkinoiden näkymiä.

  • Kuntataloudessa panostetaan liian usein vanhoihin lypsylehmiin

    11.6.2021 | Talous

    Kuntavaalit huipentuvat viikonloppuna varsinaiseen vaalipäivään sunnuntaina. Sijoitukset tulevaan jäävät vaalitaistossa liian vähälle huomiolla, kirjoittaa salkunhoitaja Heikki Urpelainen.

Lataa lisää