LähiTapiola Kaakkois-Suomi

Lappeenranta

LähiTapiola Kaakkois-Suomi tarjoaa henkilökohtaista ja paikallista palvelua. Huolehdimme asiakkaistamme asiantuntevasti ja aidosti välittäen. Haluamme olla johtava turvallisuuden, hyvinvoinnin ja talouden kumppani, lähellä asiakkaitamme. Yli 61 000 asiakastamme palvelemassa meillä on 80 finanssialan ammattilaista.

Hallitus ja toimitusjohtaja

Yhtiön toimitusjohtajan valitsee hallitus. Toimitusjohtaja hoitaa yhtiön asioita hallituksen ohjeiden ja määräysten mukaisesti.

Vakuutusyhtiön toimitusjohtajalla tulee vakuutusyhtiölain mukaan olla tehtävän hoitamisen vaatima ammatillinen pätevyys ja kokemus. Hänellä on lisäksi oltava sellainen yleinen vakuutustoiminnan tuntemus kuin vakuutusyhtiön toiminnan laatuun ja laajuuteen katsoen on tarpeen.

Toimitusjohtajaa avustaa yhtiön operatiivisessa johtamisessa johtoryhmä, jonka nimittää yhtiön hallitus toimitusjohtajan esityksestä.

Teemu Routti

toimitusjohtaja

LähiTapiola Kaakkois-Suomi Keskinäinen Vakuutusyhtiö

Hallituksen tehtävät

Hallituksen tehtävänä on huolehtia yhtiön hallinnosta ja toiminnan asianmukaisesta järjestämisestä. Sen tulee myös huolehtia kirjanpidon ja varainhoidon valvonnan asianmukaisesta järjestämisestä.

Hallituksen työjärjestykseen on kirjattu hallituksen keskeiset tehtävät sekä siellä käsiteltävät asiat ja kokouskäytännöt.

Hallituksen jäsenet nimittää hallintoneuvosto kolmeksi vuodeksi kerrallaan. Hallituksen jäsenistä on vuosittain erovuorossa kolmannes.

Hallituksen jäsenet

Jyrki Mattinen, puheenjohtaja, valvomonhoitaja / maatalousyrittäjä, Lappeenranta
Ari Nopanen, varapuheenjohtaja, toimitusjohtaja, Hamina
Petri Heikkinen, johtaja, varatuomari, Vantaa
Henri Karppinen, tutkimusjohtaja, tekniikan tohtori, Savitaipale
Osmo Lamponen, maatalousyrittäjä, Lemi
Kirsi Lyytikäinen, tiedottaja, Hamina
Juha Sormunen, huoltomies, Lappeenranta
Raimo Ukkola, maatalousyrittäjä, Miehikkälä