LähiTapiolan älyteknologia vähentää kotien suurvahinkoja – yhteiskehitys asiakkaiden kanssa laajenee

20.12.2017 - Turvallisuus

Älykotivakuutus LähiTapiola

LähiTapiola toi syyskuun alussa markkinoille Pohjoismaiden ensimmäisen Älykotivakuutuksen. Ensimmäinen 400 Älykotivakuutuksen erä myytiin loppuun nopeasti.

Nyt palvelu on tarjolla 650 ensimmäiselle asiakkaalle. Laajan kotivakuutuksen turvan älykkäisiin teknologioihin ja palveluihin yhdistävä Älykotivakuutus ennaltaehkäisee vahinkoja ja parantaa turvallisuutta.

- Elämänturvayhtiönä haluamme olla mukana ennaltaehkäisemässä ja vähentämässä asiakkaidemme vahinkoja uusien palveluiden ja teknologian avulla. Kaikista kotivahingoista karkeasti noin 20 prosenttia on suuria vahinkoja ja nämä muodostavat noin 80 prosenttia kaikista kustannuksista. Näistä vahingoista suurin osa on vuotovahinkoja. On sekä asiakkaan että vakuutusyhtiön etu, jos vahinkoja sattuu vähemmän, sanoo johtaja Anu Koskenvuo LähiTapiolasta.

LähiTapiolan syyskuussa lanseeraamaa Älykotivakuutus seuraa kodin tilaa ja varoittaa automaattisesti, mikäli vahinko on sattumassa. Palvelu toteutetaan suomalaisen älykkään asumisen startupin Cozifyn kanssa.

Yhteiskehitystä asiakkaiden kanssa

LähiTapiola toi Älykotivakuutuksen markkinoille syyskuussa rajatusti 400 asiakkaalle. Palvelu myytiin nopeasti loppuun. Nyt mukaan otetaan 650 ensimmäistä asiakasta lisää. Yhteiskehityksen tavoitteena on kehittää palvelua entisestään erityisesti teknologian ja asiakaskokemuksen kannalta sekä tarkastella vakuutusyhtiön muuttuvaa roolia asumisessa.

- Olemme syksyn aikana saaneet jo arvokasta palautetta palvelun kehittämiseksi. Samalla opimme ymmärtämään yhä paremmin suomalaisissa kodeissa sattuvia vahinkoja ja miten voimme yhdessä asiakkaidemme kanssa ennaltaehkäistä ja vähentää niitä. Asiakkaat ovat myös olleet tyytyväisiä siihen, että vakuutusyhtiö on vahinkoja ennakoiva elämänkumppani, eikä vain jo sattuneiden vahinkojen maksaja, sanoo Koskenvuo.

Älykotivakuutus lyhyesti

  • Verkon kautta myytäviin palvelupaketteihin kuuluu Cozify Hub -keskuslaite, palovaroitin, vuotovahti, liiketunnistin, älylamppu, kamera ja tukipalvelut. Palvelukokonaisuus vaatii jatkuvan internet-yhteyden.
  • Asiakkaat voivat laajentaa palvelukokonaisuutta haluamallaan tavalla, sillä eri valmistajien mittarit, anturit ja varoittimet yhdistyvät langattomasti Cozify Hub -keskuslaitteeseen.
  • Paketin hinta LähiTapiolan laaja- tai loistotason kotivakuutuksen asiakkaalle on 249 euroa (ovh 523 euroa) ja kuukausimaksu 6,99 euroa (11.98€/kk kamerapalvelulla). Ostaessaan asiakas sitoutuu 12kk minimipalvelujaksoon.
  • Älykotivakuutuksen joulukuussa myyntiin tullut toinen erä on 650 nopeimmalle asiakkaalle.