Opiskelijalle
Tarvitsemme monenlaisia osaajia erilaisilla taustoilla; esimerkiksi kaupallinen koulutus antaa hyvät valmiudet joihinkin tehtäviin ja oikeustieteellinen koulutus toisiin. LähiTapiolassa työskentelee mm. kasvatus- ja valtiotieteilijöitä, agronomeja, matemaatikkoja.
Kesätöihin
LähiTapiolassa aukeaa vuosittain noin 200 uutta kesätyöpaikkaa. Vaihtelevat työtehtävät määritellään opiskelijan koulutustaustan ja työkokemuksen mukaan. Tehtävät ovat yleensä vakuutus- ja rahoitusalan asiakaspalvelu- ja myyntitehtäviä. Kesätyöhakumme alkaa tammikuussa, jolloin haku avautuu avoimiin työpaikkoihin. Tutustu avoimiin työpaikkoihin.
Työskentely lukukausien aikana
Tarjoamme lisäksi osalle kesätyöntekijöistämme mahdollisuutta työskennellä myös muuna vuodenaikana osa-aikaisesti LähiTapiolassa. Työn tekemisen mahdollisuus opiskelun ohella sovitaan joustavasti opiskelijan kanssa molempia osapuolia hyödyttävällä tavalla. Työskentely lukukausien aikana mahdollistaa korkeamman osaamisen tason kuin lyhyessä kesätyöpestissä ja voit kehittyä finanssialan asiantuntijaksi jo ennen valmistumistasi.
Työharjoittelu
Tarjoamme myös työharjoittelupaikkoja opintojen loppusuoralla oleville. Työharjoittelupaikkoja avautuu vaihtelevasti vuoden aikana emmekä tiedota niistä avoimissa työpaikoissa. Harjoittelupaikkoja tarjoamme pääasiassa oppilaitosyhteistyön kautta.
Opinnäytetyö
LähiTapiolassa tehdään vuosittain erilaisia opinnäytetöitä (toinen aste, AMK ja korkeakoulu). Opinnäytetyön tekeminen LähiTapiolaan voi merkitä lähtölaukausta työuralle talossamme.
Tarjoamme opinnäytetyöaiheita oppilaitosten kautta.
Oppilaitosyhteistyö
Teemme aktiivista yhteistyötä oppilaitosten kanssa. Osallistumme opintosuunnitelmien tekoon, asiantuntijamme luennoivat oppilaitosten kursseilla, tarjoamme yhteistyöoppilaitosten opiskelijoille kesätyö- ja työharjoittelupaikkoja ja osallistumme oppilaitosten rekrytointitapahtumiin.