YhtiötYhtiöryhmätietoaYhtiötToiminnan tarkoitusLähiTapiola-ryhmän raportitKumppanuudet ja yhteistyö
LähiTapiola Pohjanmaa
LähiTapiola Pohjanmaa palvelee asiakkaitaan kaksikielisellä Pohjanmaan rannikolla. Olemme vahva markkinajohtaja koko alueella.
Meillä on noin 87 000 asiakasta. Heille alan parasta palvelua tuottaa 100 finanssialan asiantuntijaa. Voit asioida kanssamme henkilökohtaisesti, puhelimitse tai internetin välityksellä verkossa. Teemme myös asiakaskäyntejä yrityksissä ja maatiloilla.
Esittely
Paikallinen kumppanisi elämänturvassa
LähiTapiola Pohjanmaa tarjoaa asiakkailleen vahinko- ja henkivakuuttamisen sekä sijoittamisen ja säästämisen palvelut. Kauttamme saat myös eläkevakuuttamisen palvelut.
LähiTapiola Pohjanmaa on asiakkaidensa omistama. Se tarkoittaa, että asiakkailla on todelliset ja toimivat vaikuttamiskanavat ja oikeus osallistua alueyhtiön yhtiökokoukseen. Yhtiökokouksessa keskinäisen yhtiön omistaja-asiakkaat valitsevat hallintoneuvoston. Hallintoneuvosto valitsee hallituksen.
LähiTapiola Pohjanmaa Keskinäisen Vakuutusyhtiön omistajia ovat yhtiön ensivakuutuksenottajat sekä LähiTapiola Keskinäinen Vakuutusyhtiö takuupääoman omistajana.
LähiTapiola Pohjanmaan hallintoelimiä ovat hallintoneuvosto, hallitus ja toimitusjohtaja.
LähiTapiola Pohjanmaan hallinnoinnissa noudatetaan LähiTapiola -ryhmässä yhteisesti vahvistettuja hallinnoinnin periaatteita.
Lue lisää hallinnoinnin periaatteista.
Hallintoneuvosto
Yhtiön hallintoneuvoston jäsenet valitsee yhtiökokous kolmeksi vuodeksi kerrallaan. Hallintoneuvoston jäsenistä on vuosittain erovuorossa kolmannes.
Hallintoneuvoston tehtävät
valvoa hallituksen ja toimitusjohtajan vastuulla olevaa yhtiön hallintoa
päättää hallituksen jäsenten lukumäärä sekä valita tarvittavat hallituksen jäsenet
määrätä hallituksen puheenjohtajan ja jäsenten palkkiot
antaa varsinaiselle yhtiökokoukselle lausuntonsa tilinpäätöksestä ja tilintarkastuskertomuksesta
päättää asioista, jotka koskevat toiminnan huomattavaa supistamista tai laajentamista taikka muuta olennaista muuttamista, ellei asia lain mukaan kuulu yhtiön muun toimielimen päätösvaltaan.
Hallintoneuvosto voi lisäksi antaa hallitukselle ohjeita asioissa, jotka ovat laajakantoisia ja periaatteellisesti tärkeitä.
Hallintoneuvoston jäsenet
Annika Laine, puheenjohtaja, Vaasa Luzilla Backa, marketing communications manager, Uusikaarlepyy Tuija Biskop, toiminnanjohtaja, Kokkola Eric Damén, luokanopettaja, Kaskinen Mark Engelholm, yrittäjä, Närpiö Ulf Eriksson, turkistarhaaja, Uusikaarlepyy Linn Heinola, office manager, Kokkola Arto Ikola, toimitusjohtaja, Kokkola Jari Isohanni, johtaja (opetus), Kokkola Vuokko Kalliokoski, talouspäällikkö, Kokkola Anne Lindgren-Slotte, varatuomari, Pietarsaari Felix Ljungkvist, opiskelija, Vaasa Jere Lähdemäki, myyntijohtaja, Vaasa Nina Nyman, hallintoneuvoston varapuheenjohtaja, markkinointijohtaja, Pietarsaari Andreas Rönnqvist, tuotantopäällikkö, Pietarsaari Tuomas Saikkonen, yrittäjä, Vaasa August Strandberg, yrittäjä, Uusikaarlepyy Simo Suoranta, markkinointijohtaja, Mustasaari Tommi Virkama, johtaja, Vaasa Tim Wallin yrittäjä, Vaasa Camilla Wikman, markkinointijohtaja, Kokkola Ulla Åstrand, yrittäjä, Vaasa Frida Öhman, Uusikaarlepyy
Hallintoneuvoston kokoukset ja palkkiot
Hallintoneuvosto kokoontuu pääsääntöisesti kolme kertaa vuodessa.
LähiTapiola on laatinut ryhmätasoisen palkkiosuosituksen, jonka ajantasaisuutta ja toteuttamista tarkastellaan vuosittain ryhmän hallinnon palkkiotyöryhmän toimesta. LähiTapiola Pohjanmaa noudattaa palkkiosuositusta soveltaen. Yhtiökokous päättää vuosittain hallintoneuvoston palkkiot ja matkakustannusten korvausperiaatteet.
Hallintoneuvoston puheenjohtajalle maksetaan kuukausipalkkiona 750 €. Hallintoneuvoston puheenjohtajalle ja jäsenille maksetaan kokouspalkkiona 400 € kokoukselta. Nimitysvaliokunnan jäsenille maksetaan kokouspalkkiona 600 € kokoukselta. Palkkioista maksetaan TyEL-maksu. Hallintoneuvoston jäsenten matkakustannukset korvataan Verohallinnon määräysten mukaan. LähiTapiola Pohjanmaa hallintoelinten jäsenet ovat oikeutettuja yhtiön henkilöstöalennuksiin.
Nimitystoimikunta
Yhtiössä toimii hallintoneuvoston keskuudestaan asettama nimitystoimikunta. Toimikuntaan kuuluvat hallintoneuvoston puheenjohtajat sekä lisäksi 1–3 muuta hallintoneuvoston jäsentä. Nimitystoimikunnan tehtävänä on valmistella yhtiön hallintoelinten henkilövalintoja ja tehdä niitä koskevat esitykset yhtiökokoukselle ja hallintoneuvostolle. Lisäksi nimitystoimikunta valmistelee ja tekee tarvittavat esitykset hallintoneuvostolle koskien yhtiön edustajia ja ehdokkaita muiden LähiTapiola -ryhmään kuuluvien yhtiöiden hallintoelinten jäseniksi.
Nimitystoimikunnan jäsenet
Annika Laine, hallintoneuvoston puheenjohtaja Nina Nyman, hallintoneuvoston varapuheenjohtaja Arto Ikola August Strandberg Tim Wallin Camilla Wikman
Yhtiön toimitusjohtajan valitsee hallitus. Toimitusjohtaja hoitaa yhtiön asioita hallituksen ohjeiden ja määräysten mukaisesti.
Vakuutusyhtiön toimitusjohtajalla tulee vakuutusyhtiölain mukaan olla tehtävän hoitamisen vaatima ammatillinen pätevyys ja kokemus. Hänellä on lisäksi oltava sellainen yleinen vakuutustoiminnan tuntemus kuin vakuutusyhtiön toiminnan laatuun ja laajuuteen katsoen on tarpeen.
Toimitusjohtajaa avustaa yhtiön operatiivisessa johtamisessa johtoryhmä, jonka nimittää yhtiön hallitus toimitusjohtajan esityksestä.
Joel Sunabacka, s. 1988 KTM, HHJ-tutkinto, HHJ-Puheenjohtaja-tutkinto, APV 1&2-tutkinnot LähiTapiola Pohjanmaa Keskinäinen Vakuutusyhtiö, Toimitusjohtaja (Johtaja) 2022– Ålandsbanken Abp, Kasvu ja Kehitys, Johtaja 2017–2022 Ålandsbanken Abp, Pankinjohtaja 2017–2017 Ålandsbanken Abp, Private Banker 2014–2017 LähiTapiola Pohjanmaa Keskinäinen Vakuutusyhtiö, Vakuutusedustaja 2012–2014
Hallituksen tehtävät
Hallituksen tehtävänä on huolehtia yhtiön hallinnosta ja toiminnan asianmukaisesta järjestämisestä. Sen tulee myös huolehtia kirjanpidon ja varainhoidon valvonnan asianmukaisesta järjestämisestä.
Hallituksen työjärjestykseen on kirjattu hallituksen keskeiset tehtävät sekä siellä käsiteltävät asiat ja kokouskäytännöt.
Hallituksen jäsenet nimittää hallintoneuvosto kolmevuotiseksi toimikaudeksi. Hallituksen jäsenistä on vuosittain erovuorossa kolmannes. Hallituksen jäsenen toimikausien maksimimäärä on pääsääntöisesti kolme toimikautta.
Hallituksen jäsenet
Marketta Koivusalo, puheenjohtaja, Vaasa Jarno Puutio, varapuheenjohtaja, Vaasa Ari Kaaro, Helsinki Teija Kerminen, Espoo Marina Kinnunen, Vaasa Laura Rahikka, Kokkola Dag Sandås, Vaasa
Hallituksen kokoukset ja palkkiot
LähiTapiola Pohjanmaan hallitukseen kuuluu vähintään 5 ja enintään 12 jäsentä.
Hallituksen jäsenet nimittää hallintoneuvosto. Hallituksen jäsenellä tulee vakuutusyhtiölain mukaan olla tehtävän hoitamisen vaatima ammatillinen pätevyys ja kokemus. Hallituksessa on oltava edustettuna sellainen yleinen vakuutustoiminnan tuntemus kuin vakuutusyhtiön toiminnan laatuun ja laajuuteen katsoen on tarpeen. Lisäksi hallituksessa tulee olla säädösten edellyttämä riittävä kollektiivinen osaaminen, jolla varmistetaan yhtiön ammattimainen johtaminen ja valvonta. Jäsenen toimikausi on kolme vuotta.
LähiTapiola Pohjanmaan hallituksella on vuosikellon mukaan kymmenen kokousta vuodessa.
Hallituksen puheenjohtajalle maksetaan kuukausipalkkiona 1 833 € ja varapuheenjohtajalle 750 €. Hallituksen jäsenen kuukausipalkkio on 500 €. Hallituksen puheenjohtajalle, varapuheenjohtajalle ja jäsenille maksetaan kokouspalkkiona 800 € kokoukselta. Hallituksen toimikuntien kokouksista maksetaan 800 € kokoukselta toimikuntien jäsenille. Palkkioista maksetaan TyEL-maksu. Hallituksen jäsenten matkakustannukset korvataan Verohallinnon määräysten mukaan.
LähiTapiola Pohjanmaa hallintoelinten jäsenet ovat oikeutettuja yhtiön henkilöstöalennuksiin.
LähiTapiola-ryhmä
Yhtiöt
LähiTapiola Pohjanmaa
Asiointikielen vaihtaminen sulkee käynnissä olevan chat-keskustelun.