Siirry suoraan sisältöön Siirry suoraan alatunnisteeseen

LähiLahjoitus

LähiTapiola Pirkanmaan LähiLahjoitus


Tuloksemme ollessa ylijäämäinen, omistaja-asiakkaillamme on vuosittain mahdollisuus yhtiökokouksessa päättää varojen siirtämisestä LähiLahjoitus-rahastoon, josta varoja voidaan lahjoittaa toimialueellamme toimivien yleishyödyllisten yhteisöjen tarpeisiin.

Syksyisin yhdistysten on mahdollista hakea LähiLahjoitusta lasten ja nuorten harrastustoimintaan. Lahjoituksen saajat valitaan sekä äänestämällä että LähiTapiola Pirkanmaan valintaraadin tekemien valintojen perusteella. Vuoden 2023 lahjoituksen saajat on valittu. Lahjoituksen saajat löydät alta.

Muista LähiLahjoituksista päättää LähiTapiola Pirkanmaan hallitus. Hallituksen erikseen päättämissä lahjoituksissa saajan tulee olla yleishyödyllinen yhdistys, säätiö tai julkisyhteisö. Lahjoituksen saajana ei voi olla yksityishenkilö tai yritys.


Videolla harrastustoiminnan LähiLahjoituksen syksyllä 2022 saanut Tampereen Pyrinnön Oravapolkukoulun lapset ja ohjaajat.


LähiLahjoitus lasten ja nuorten harrastustoimintaan

Lahjoitamme LähiLahjoitus-rahastostamme vuosittain 20 000 euroa yhdistyksille, jotka toimivat lasten ja nuorten harrastustoiminnan parissa.

LähiLahjoituksen saajaehdokkaaksi otetaan mukaan kaikki määräajassa LähiLahjoitus-hakuun ilmoittautuneet yhdistykset, jotka täyttävät alla tällä sivulla tarkemmin kerrotut edellytykset.

Määräajassa LähiLahjoitus-hakuun ilmoittautuneista, edellytykset täyttävistä yhdistyksistä, valitaan kaksikymmentä (20) LähiLahjoituksen saajaa. Tänä vuonna hakuaikana 16.8.-13.9.2023 (kello 24:00) saapuneista hakemuksista äänestykseen päätyi 139 harrastustoiminnan kohdetta.

LähiLahjoitus-hakuun ilmoittautuneista yhdistyksistä kymmenen (10) lahjoituksen saajaa valitaan äänestämällä. Äänestys tapahtuu avoimen äänestyslinkin kautta ja valintaan pääsevät osallistumaan niin omistaja-asiakkaamme, äänestykseen mukaan päässeiden yhdistysten jäsenverkosto kuin pirkanmaalaiset laajemminkin. Äänestysaika vuonna 2023 oli 18.-30.9.

Toiset kymmenen (10) lahjoituksen saajaa valitsee LähiTapiola Pirkanmaan henkilöstöstä koostuva valintaraati.

LähiLahjoituksen saajat lasten ja nuorten harrastustoimintaan 2023

Äänestysaikana annettiin 13 599 ääntä, jotka jakautuivat Tampereelle 6 772 äänellä ja muihin kuntiin 6 827 äänellä. Myös raati on valintansa tehnyt. Äänestystuloksen ja valintaraadin valintojen mukaiset lahjoituksen saajat löytyvät alta.

Tampere, 5 eniten ääniä saanutta yhdistystä:

  • Tampereen Pyrintö ry, Cheerleading-jaosto (Pyrintö Cheer Team): lasten ja nuorten harrastustoiminta, 365 ääntä, 1 000 euroa
  • Dream Team Cheerleaders DTC ry: Junior Coed joukkue, 354 ääntä, 1 000 euroa
  • Ilves ry, Jääkiekkojaosto: U12 jääkiekkojoukkue, 306 ääntä, 1 000 euroa
  • Ilves ry, Jalkapallojaosto: P2013 junioriedustusjoukkue, 255 ääntä, 1 000 euroa
  • Tampereen Voimistelijat, Telinevoimistelu: 2009-2011-syntyneet Tuplavoltit, 243 ääntä, 1 000 euroa

Muut toimialueen kunnat 5 eniten ääniä saanutta yhdistystä:

  • Nokian KrP ry: Nokian KrP-12 joukkue, 374 ääntä, 1 000 euroa
  • Kangasalan Urheilijat KU-68 ry: Lasten ja nuorten harrasteliikunta, 272 ääntä, 1 000 euroa
  • Kangasalan Pikkuteatteriyhdistys ry: Lasten ja nuorten teatterin toiminta, 250 ääntä, 1 000 euroa
  • Voimisteluseura Kyrön Kieppi ry, Voimistelukoulut: taaperot 6-vuotiaat, 198 ääntä, 1 000 euroa
  • Hockey Club Nokia ry: Jääkiekon U11-joukkue ja U16 Mestis-joukkueet, 184 ääntä, 1 000 euroa

LähiTapiola Pirkanmaan valintaraadin valitsemat 5 yhdistystä Tampereelta:

  • Tampereen Musiikkiluokkien Tuki ry: Musiikkiluokalla opiskelevien vähävaraisten perheiden lasten musiikkiharrastus, 1 000 euroa
  • Luontoliiton Hämeen piiri ry: Lasten ja nuorten ympäristö- ja luonnonharrastustoiminta, 1 000 euroa
  • Tanssiseura Swing team ry: Kaikki lasten ja nuorten ryhmät, 1 000 euroa
  • Pirkanpojat-kuoron kannatusyhdistys ry: Poikakuoro Pirkanpojat, 1 000 euroa
  • Tampereen Lastenliitto ry: Tiedeleiritoiminta alakouluikäisille, 1 000 euroa

LähiTapiola Pirkanmaan valintaraadin valitsemat 5 yhdistystä muista toimialueen kunnista:

  • Basketball Club Nokia ry: Bulls (koripallon Unified-joukkue), 1 000 euroa
  • Virtain Syke ry: Lasten ja nuorten harrastustoiminta, 1 000 euroa
  • Nokian Vapaaehtoinen Palokunta ry: Nuoriso-osasto, 1 000 euroa
  • Punkalaitumen 4H-yhdistys ry: Pohjoisseudun monitoimikerho, 1 000 euroa
  • Kangasalan Seudun 4H-yhdistys ry: Sahalahti-Kuhmalahti moottoripajatoiminta, 1 000 euroa

Millainen yhdistys voi ilmoittautua mukaan LähiLahjoitus-hakuun:

  • Toimintanne taustalla on rekisteröity yhdistys (ry),
  • Yhdistyksellänne on vähintään 50 jäsentä,
  • Toimitte alle 18-vuotiaiden lasten ja nuorten harrastustoiminnan parissa,
  • Toimintanne on jatkuvaa, ei voittoa tavoittelevaa,
  • Ohjaatte tuen lasten ja nuorten harrastustoimintaan, ei esim. aikuisten liiga- tai edustustason kilpaurheilutoimintaan ja
  • Toimitte LähiTapiola Pirkanmaa Keskinäinen Vakuutusyhtiön toimialueella: Hämeenkyrö, Juupajoki, Kangasala, Kihniö, Mänttä-Vilppula, Nokia, Orivesi, Pirkkala, Punkalaidun, Pälkäne, Ruovesi, Sastamala, Tampere, Virrat, Ylöjärvi.

Säännöt ja tuen jakautuminen:

  • 20 000 euron lahjoituspotti jaetaan 20:lle yhdistykselle, lähtökohtaisesti kullekin 1 000 euroa. 10 lahjoituksen saajaa valitaan avoimella äänestyksellä ja 10 LähiTapiola Pirkanmaan valintaraadin päätöksellä.
  • Äänestykseen ja lahjoitusten valintaan otetaan mukaan määräajassa ilmoittautuneet yhdistykset, jotka täyttävät LähiLahjoitus-hakuun vaaditut edellytykset. (*) Äänestykseen mukaan pääseville yhdistyksille lähetetään tieto mukaan pääsemisestä sekä äänestysohjeet omaa jäsenverkostoa varten.
  • LähiLahjoituksen saanut ei voi osallistua seuraavana vuonna äänestettäväksi tai raadin valittavaksi lahjoituksen saajaksi. Jos yhdistyksen yksi joukkue, ryhmä tai jaosto on saanut edellisenä vuonna LähiLahjoituksen, tämä ei estä yhdistyksen muita jaostoja tai joukkueita hakemasta seuraavaan äänestykseen.
  • Äänestyskutsu lähetetään hakuajan päätyttyä
    • sähköpostitse LähiTapiola Pirkanmaan omistaja-asiakkaille, joiden asiakastiedoista löytyy sähköpostiosoite ja lupa sähköpostimarkkinointiin
    • sähköpostitse äänestyksessä mukana oleville yhdistyksille
    • LähiTapiola Pirkanmaan Facebook- ja Instagram-kanavissa.
  • Äänestyksen perusteella lahjoituksen saa 10 eniten ääniä saanutta yhdistystä. Alueellisesti lahjoitukset jaetaan äänestystuloksen perusteella seuraavasti: 5 eniten ääniä saaneista tuettavista yhteisöistä on Tampereelta ja 5 muualta Pirkanmaalta.
    • Mikäli viimeisellä lahjoituksen saavalla yhdistyksellä on sama äänimäärä kuin sitä seuraavalla (tai seuraavilla) yhdistyksellä, 1 000 euron lahjoitussumma jaetaan tasan näiden yhdistysten kesken.
  • Yleisen äänestyksen tulosten selvittyä, LähiTapiola Pirkanmaan henkilöstöstä koottu raati valitsee lopuista ehdokkaista 10 lahjoituksen saajaa.
    • LähiTapiola Pirkanmaan henkilöstön jäsen on esteellinen äänestämään lahjoituksen kohteena olevaa ehdokasta, jos hän toimii ehdokasyhdistyksen luottamustehtävässä, toimihenkilönä tai on ehdokkaana olevan yhdistyksen jäsen, tai hänen lapsensa on jäsenenä tai harrastaa LähiLahjoitus-ehdokkaassa. Kukin raadin jäsen antaa 10 valitsemalleen ehdokasyhdistykselle äänensä.
    • Keskusteluiden ja äänestysten perusteella valitaan 10 lahjoituksen saajaa.
  • Äänestys järjestetään 18.-30.9.2023, tulokset julkistetaan lokakuussa ja lahjoitukset maksetaan lokakuussa 2023. Valitut yhdistykset ja lahjoituksen käyttökohteet julkaistaan tällä sivustolla äänestyksen tuloksista viestittäessä.
  • LähiLahjoituksen saaneen yhdistyksen tulee tehdä tukisummalla hyvää omassa yhteisössään hakemuksensa mukaisesti.
  • LähiLahjoituksen saaneet yhdistykset raportoivat lahjoituksen jälkeen LähiTapiola Pirkanmaalle, mitä hyvää tuella on saatu aikaan tai suunnitellaan tehtäväksi. LähiTapiola Pirkanmaa voi julkaista näitä tarinoita nettisivuillaan tai somekanavissaan.

* LähiTapiola Pirkanmaalla on oikeus lisätä tai poistaa yhdistyksiä ilmoittautuneiden listalta oman harkintansa mukaisesti.

LähiLahjoituksilla tehdään vuosittain hyvää

LähiTapiola Pirkanmaan tulos käytetään mm. asiakasetuihin ja palveluiden kehittämiseen, vakavaraisuuden varmistamiseen sekä hyvinvoinnin edistämiseen Pirkanmaalla.

Omistaja-asiakkaamme ovat yhdessä meidän kanssamme auttaneet tekemään hyvää Pirkanmaalla, sillä olemme jo useamman vuoden ajan tehneet hyväntekeväisyyttä LähiLahjoitus-rahastomme turvin.

Vuonna 2022 lahjoitimme varoja:

  • Ukrainen avustamiseen Suomen Punaisen Ristin kautta
  • Tampereen yliopistolle
  • Tampereen kaupungille suojatieturvallisuuden lisäämiseen

Vuonna 2021 lahjoitimme varoja toimintaan, joka tukee:

  • nuorten mielenterveyttä
  • lasten ja nuorten kiusaamisen ennaltaehkäisyä ja jälkihoitoa

Vuonna 2020 lahjoitimme varoja koronan vastaiseen työhön sekä yleishyödyllisille toimijoille, jotka toimivat:

  • nuorten mielenterveystyön ja
  • nuorten peli- tai päihderiippuvuustyön parissa.

Vuonna 2019 LähiLahjoitusten saajien valinnassa otimme huomioon:

  • lähiyhteisömme turvallisuuden, terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen
  • heikoimmassa asemassa olevien tukemisen
  • nuorten hyvinvointia ja syrjäytymisen ehkäisemistä edistävän toiminnan
  • elinvoimaisia kyläyhteisöjä ylläpitävän toiminnan ja paikallisyhteisöjen huomioimisen.

LähiLahjoituksen saaneet yhteisöt

  • Suomen Punainen Risti / Ukrainen avustaminen
  • Tampereen kaupunki / liikenneturvallisuus
  • Tampereen yliopisto / kauppatieteellinen ala
  • Tampereen Lastenklinikan Tuki ry / Taysin nuorisopsykiatrian vapaa-ajan toiminta
  • Setlementti Tampere ry / lasten ja nuorten kiusaamisen ennaltaehkäisevä toiminta
  • SPR Hämeen Piiri / koronakriisin aikainen avustustyö (ruokakassit ja perheleiri)
  • ViaDia ry / koronakriisin aikainen avustustyö (kylmähuoneen hankinta ruoka-aputoiminnan hyväksi)
  • Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry / ennaltaehkäisevä nuorten peli- ja päihderiippuvuustyö / luennot Pirkanmaalaisilla kouluilla
  • Pirkanmaan mielenterveys ry / nuorten mielenterveystyö ja verkossa auttaminen Pirkanmaalla
  • Taimi ry / nuorten mielenterveystyö / ryhmätoiminta
  • Mielen ry / nuorten mielenterveystyö / Mukana-hankkeen pajatoiminta Ylä-Pirkanmaalla sekä Skeittipark-kiertue
  • Sosped-säätiö / nuorten mielenterveystyö / Kulttuuripaja Virran satelliittitoiminnan käynnistäminen
  • Tampereen Ensi- ja turvakoti ry / Perhekulma Puhurin toiminta / Tavoita lapsen ääni opas
  • Mannerheimin Lastensuojeluliitto ry / Tampereen osasto / lapsiperheiden eropalvelut
  • Tampereen Kehitysvammaisten Tuki ry / kehitysvammaisten nuorten vapaa-ajan toiminta
  • Syöpäpotilaiden Hoitokotisäätiö / Pirkanmaan Hoitokoti
  • Nauha ry / nuorten syrjäytymisen ehkäisemistä edistävä toiminta
  • Kangasalan Kisa Ry / Sorolan lähiliikuntakeskuksen toteuttaminen
  • Virtavesien hoitoyhdistys ry / Näsijärven ja Ruoveden alueen virtavesikunnostukset
  • Päiväkotiyhdistys Väripilkku ry / Birger Faderlayn suunnitteleman päiväkotirakennuksen saaneeraus
  • Talviaisten Seudun Kyläyhdistys ry / lasten ja nuorten tapahtumat
  • Tampereen Nuorten Naisten Kristillinen Yhdistys ry / Itu-perhetyö
  • Suodenniemen Yrittäjät ry / nuorten kesätyöhanke
  • Tampereen Seudun Sotilaskotiyhdistys ry / liikkuvan sotilaskotiauton hankinta
  • Tampereen Nuorten Miesten Kristillinen Yhdistys ry / Messi-toiminta
  • Kotipirtti ry / palvelutalon kulttuuriretket
  • Korkeakosken Vapaaehtoinen palokunta ry / henkilöstön kuljetusauton lisävarusteiden hankinta
  • Kiikoisten Nuorisoseura ry / turvallisuutta edistävien varusteiden hankinta
  • Kihniönkylän Eräveikot ry / kiinteistön peruskorjaustyöt
  • Vilppulan Koivujärven Nuorisoseura ry / seurantalo Jukolan ylläpito
  • Ruoveden Pihlajalahden Nuorisoseura ry / nuotiopaikan rakentaminen seurantalolle
  • Lasten kesäleiryhdistys -76 ry / lasten kesäleiritoiminnan tukeminen
  • Kaukolankylän Kyläseura ry / turvallisuutta edistävien varusteiden hankinta
  • Lavajärven Maamiesseura ry / kylätalon toiminnan ylläpito
  • Eräjärven Kehittämisyhdistys ry / toiminnan ylläpito
  • Juupajoki-seura ry / Kallenaution museon peruskorjaustyöt
  • Kapeen Maa- ja kotitalousseura ry / kylätalon ylläpito
  • Mannin Asukasyhdistys ry / rakennusten peruskorjaustyöt
  • Vähähaara-Seura ry / kotiseututalon kunnostustyöt
  • Pekkalan koulun vanhempainyhdistys ry / tapahtuman järjestäminen lapsille ja ikäihmisille