Siirry suoraan sisältöön Siirry suoraan alatunnisteeseen

LähiTapiola Itä

LähiTapiola Idän toimialue yltää Ylä-Savosta Karjalaan aina itärajalle saakka.
Asiakaskanta koostuu kotitalouksista, maataloudesta ja yritystoiminnasta, joista jokaisen asiakasryhmän osuus on merkittävä.

Hallitus ja toimitusjohtaja

Yhtiön toimitusjohtajan valitsee hallitus. Toimitusjohtaja hoitaa yhtiön asioita hallituksen ohjeiden ja määräysten mukaisesti.

Vakuutusyhtiön toimitusjohtajalla tulee vakuutusyhtiölain mukaan olla tehtävän hoitamisen vaatima ammatillinen pätevyys ja kokemus. Hänellä on lisäksi oltava sellainen yleinen vakuutustoiminnan tuntemus kuin vakuutusyhtiön toiminnan laatuun ja laajuuteen katsoen on tarpeen.

Toimitusjohtajaa avustaa yhtiön operatiivisessa johtamisessa johtoryhmä, jonka nimittää yhtiön hallitus toimitusjohtajan esityksestä.

Juha Mäkinen

Toimitusjohtaja
LähiTapiola Itä Keskinäinen Vakuutusyhtiö

Hallituksen tehtävät

Hallituksen tehtävänä on huolehtia yhtiön hallinnosta ja toiminnan asianmukaisesta järjestämisestä. Sen tulee myös huolehtia kirjanpidon ja varainhoidon valvonnan asianmukaisesta järjestämisestä.

Hallituksen työjärjestykseen on kirjattu hallituksen keskeiset tehtävät sekä siellä käsiteltävät asiat ja kokouskäytännöt.

Hallituksen jäsenet nimittää hallintoneuvosto kolmeksi vuodeksi kerrallaan. Hallituksen jäsenistä on vuosittain erovuorossa kolmannes.

Hallituksen jäsenet

Keinänen Anssi, puheenjohtaja, professori, Ylämylly
Pykäläinen Mariaana, varapuheenjohtaja, yrittäjä, Rääkkylä
Stedt Antero, maanviljelijä/yrittäjä, Suhmura
Kontkanen Kari, toimituspäällikkö, Joensuu
Partanen Kati, lehtori, Iisalmi
Piipponen Harri, kauppias, Iisalmi
Tolonen Seija, yrittäjä, Joensuu
Lyyra Mari, sivistysjohtaja, Pajujärvi