Siirry suoraan sisältöön Siirry suoraan alatunnisteeseen

Sama suru, kaksi eri näkökulmaa: ”Vaikka suremme samaa ihmistä, kokemuksemme ja painotuksemme ovat erilaisia”

6.9.2022 - Talous

Viisi vuotta sitten Sofia ja Reetta menettivät isänsä nopeasti edenneen haimasyövän seurauksena. Lue, miten isän menetys vaikutti kaksosten elämänvalintoihin.

- Ei isää olisi lääkäriin saatu, mutta olin tulossa vierailuille Suomeen ensi kertaa Irlantiin muuttoni jälkeen. Vierailun varjolla äiti sai ehdotettua isälle, että nyt voisit mennä Sofian kanssa lääkäriin.

Näin kertoo Sofia, vielä viisi vuotta sitten Irlannissa työskennellyt it-alan ammattilainen. Sofia, kaksoissisko Reetta sekä perheen kolme muuta sisarusta menettivät isänsä haimasyöpään joulun alla 2017. Isä sairasti vain seitsemän viikkoa.

Helposti voisi kuvitella, että identtisinä kaksosina syntyneet, nuoruutensa tiiviisti yhdessä asuneet ja eläneet Reetta ja Sofia kokisivat isänsä menetyksen ja siitä seuranneet muutokset samalla tavoin. Näin ei kuitenkaan ole ollut. 28 –vuotiaina koettu toisen vanhemman menetys on jättänyt molempiin kaksosiin ihan erilaisen jäljen.

Pitkät jäähyväiset vai sulkeutuneisuus

-Totta kai isän diagnoosi oli järkytys. Muistan, että isä istui siinä lääkärin edessä tuolilla ja minä vain silittelin isää olkapäästä ja itkin. Enemmän koin surua isän puolesta, Sofia sanoo.

-Olin silloin jo tukevasti työelämässä ja työskentelin terveydenhuollossa. Varsinkin siinä alussa uutinen aiheutti minulle sen, että halusin tietää enemmän teoriasta ja sairaudesta itsestään. Minulla oli kova tarve tietää faktoja. Kun varsinainen haimasyöpädiagnoosi tuli, tiesin jo silloin, ettei juuri mitään ole tehtävissä, kertoo puolestaan Reetta.

Terveydenhuollon ammattilaisena Reetta kuitenkin tiesi, että syöpähoidoilla isän elämää olisi saatu pitkitettyä ainakin jonkun verran. Mutta hoitoja isä ei halunnut.

Sofialle isän loppuajasta jäi erilaiset muistot. Sofia pystyi tekemään etätöitä lapsuudenkodistaan käsin.

-Olin lopulta isän seitsemästä sairastamisen viikosta kuusi etätöissä kotona ja näin sain elettyä tiiviisti isän rinnalla. Suhtauduin asiaan jotenkin niin, että nämä ovat nyt pitkät jäähyväiset. Sain vielä työskennellä kuoleman jälkeen muutaman viikon etänä, ja pääsin osallistumaan hautajaisiin ja uurnanlaskuun.

Elämä on nyt vai surua ei voi suorittaa

Reetan ja Sofian mielestä heidän arkielämäänsä isän kuolema ei muuttanut pysyvästi. Kotoa jo poismuuttaneina arki rullasi eteenpäin kuten ennenkin. ”Toki tapahtuma halkoo elämäni aikaan ennen ja jälkeen isän kuoleman”, Reetta sanoo.

- Minulle tuli vahvaksi johtolauseeksi, että vaikka asia on ikävä, niin ikään kuin kaikki mitä siitä seurasi ja sen takia moni asia on tapahtunut niin kuin on tapahtunut. Koen, että elämä on nyt. Sen jälkeen tuli ajatus, että jos kerran kaikki voi päättyä seitsemässä viikossa, nyt ostetaan ne purjeveneet, edetään uralla ja aloitetaan opinnot. Isän kuolema loi syvyyttä asioihin, Reetta pohtii.

Sofia sanoo kuoleman tuoneen vahvan tunteen siitä, että suru oli elettävä pois päivä kerrallaan.

-Asia ei ehkä saanut minua muuttamaan elämässä mitään, mutta minulle isän kuolema oli tuonut tiiviin johtoajatuksen siitä, että surua ei voi suorittaa vaan se on elettävä. Hidastin silloin tarkoituksella tekemistäni ja ajatuksiani, ja reflektoin sitä, että tuntuuko minusta tämä nyt hyvältä vai ei. Jos ei tuntunut, annoin itselleni aikaa.

Pelkoja isän vakava sairausdiagnoosi ja sairauden nopea eteneminen ei naisiin jättänyt. ”Enemmänkin ajattelen nyt niin, että en jätä menemättä lääkäriin, jos epäilen jotain”, Sofia sanoo. Vastikään äidiksi tullut Reetta sanoo, että halu varmistua terveydestä niin raskauden kuin syntyneen vauvan kohdalla on voimistunut.

- Kaikki tutkimukset on tehty. Koska tässä tilanteessa haluan olla asioista varma, että asiat etenevät hyvin, olen halunnut käyttää siihen erityisellä tavalla rahaa, Reetta pohtii.

Turvaverkko on kunnossa vai taloudellinen riippumattomuus

Reetan mukaan isän menetyksen jälkeen ja lapsen myötä ajatukset vahvojen turvaverkkojen tarpeellisuudesta ovat kasvaneet. Varsinaista suurta oman talouden puskurointia lapsentulo ei Reetalle ole aiheuttanut, mutta kaikki tarvittavat vakuutukset lapselle on otettu.

Sen sijaan Sofialle isän menetys merkitsi entistä vahvempaa pyrkimystä kohti taloudellista riippumattomuutta. Puolison kanssa henkivakuutukset on otettu ja säästöjä kerrytetty.

- Isän kuoleman jälkeen varautumisen näkökulma nosti päätään. Olen pyrkinyt taloudelliseen riippumattomuuteen. Esimerkiksi minulla on aina sen verran rahaa säästössä, että pääsen vaikkapa nopeasti tutkimuksiin, jos tarve niin vaatii. Säästäväisyydellä ja fiksuilla valinnoilla olen pyrkinyt rakentamaan elämääni niin, että mikään yllättävä ei kaada venettä, Sofia sanoo.

Vaikka Sofian ja Reetan ajatuksissa on paljon eroja, yhdestä asiasta naiset ovat yhtä mieltä – siitä, mikä elämässä on tärkeintä.

- Kyllä onnellinen arki on tärkein. Peruselämän pitää olla hyvää, Sofia sanoo.

- Komppaan tuota. Vielä päätöksiin liittyen mielestäni itseään ja omia tekemisiä pitää toteuttaa, mikä itsestä tuntuu oikealta. Minusta on surullinen ajatus, että olisin 65 -vuotias ja olisin elämäni haaveillut jostakin asiasta, joka olisi ollut jollakin tavalla toteutettavissa elämäni aikana ja kuitenkaan en olisi sitä tehnyt. Ehkä se katkeroitumisen välttäminen olisi se juttu. Toteuta ne jutut, jotka haluat. Aina elämässä on isompia unelmia, joita voi jahdata, mutta kunhan arki on hyvää, se kuitenkin riittää, Reetta kiteyttää.


Tärkeimpien vuoksi saattaa unohtua yksi: Sinä itse.

Onko joku riippuvainen toimeentulostasi? Oletko koskaan ajatellut, miten läheisesi selviäisivät taloudellisesti, jos sinulle tapahtuisi jotain?

Lue lisää