Siirry suoraan sisältöön Siirry suoraan alatunnisteeseen

LähiTapiola Pirkanmaan kasvava asiakasmäärä ja sijoitusympäristön elpyminen ilahduttavat, inflaatio haastaa vakuutustoiminnan kannattavuutta

TIEDOTE 15.8.2023

LähiTapiola Pirkanmaan asiakasmäärä on jatkanut edelleen kasvua vuonna 2023. Tammi-kesäkuussa maksoimme asiakkaillemme korvauksia 24,5 miljoonaa euroa. Ihmisten aktivoituminen koronarajoitusten jälkeen ja korvauskustannuksiin vaikuttava inflaatio ovat kasvattaneet korvausmenoa voimakkaasti, mutta kokonaistulos oli positiivinen.

LähiTapiola Pirkanmaa on asiakkaidensa omistama yhtiö, joka huolehtii asiakkaidensa taloudellisesta elämänturvasta, asiakashyötyjen kasvattamisesta ja vahinkojen ennaltaehkäisemisestä. Viime vuonna alkanut hintojen nousu, terveysvakuutusten kysyntä sekä kohonneet vahinkomäärät näkyvät nyt voimakkaana korvausmenojen kasvuna. Elpynyt sijoitusympäristö paransi kuitenkin kokonaistulosta.

LähiTapiola Pirkanmaan keskeisimmät tulostekijät, avainluvut ja asiakasedut tammi-kesäkuussa 2023


Vahinkovakuutuksen maksutulo oli 43,3 miljoonaa euroa, jossa kasvua edellisestä vuodesta kertyi 8,1 prosenttia. Maksutulon positiivista kehitystä tukee LähiTapiola Pirkanmaan asiakasmäärän kasvu sekä korkea asiakaspysyvyys. Asiakasmäärä kasvoi 3,5 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna.

Keskittämisetuina hyvitimme omistaja-asiakkaillemme 3,1 miljoonaa euroa ja vakuutusmaksuista maksoimme S-ryhmän Bonusta 1,2 miljoonaa euroa.

LähiTapiola Pirkanmaan asiakkaille maksettiin korvauksina 24,5 miljoonaa euroa. Asiakkaidemme ilmoittamien vahinkojen määrät kasvoivat 6,6 prosenttia ollen 30 700 kappaletta. Eniten ovat kasvaneet ajoneuvo- ja henkilövahingot. Alueyhtiömme asiakkaillemme ei sattunut yhtään yli 0,5 miljoonan euron suurvahinkoa.

Vakuutustekninen kannattavuus yhdistetyllä kulusuhteella mitattuna oli 102,7 prosenttia. Yhteiskunnallisen aktiviteetin lisääntyminen pandemian jälkeen normaalille tasolle ja voimakas korvauskustannuksiin vaikuttava inflaatio on kasvattanut korvausmenoa voimakkaasti, mistä johtuen varsinaisen vakuutustoiminnan kannattavuutta kuvaava vahinkosuhde on kasvanut 10,5 prosenttiyksikköä.

LähiTapiola Pirkanmaan vahinkovakuutustoiminnan kate oli -1,1 miljoonaa euroa. Kate muodostuu vakuutusmaksutuotoista, joista vähennetään korvauskulut ja liikekulut. LähiTapiola Pirkanmaan kokonaistulos oli 3,5 miljoonaa euroa ja liiketulos 2,5 miljoonaa euroa. Kokonaistulokseen vaikutti edellisvuoteen verrattuna erityisesti parantunut sijoitusympäristö ja sijoitustuotto käyvin arvoin kasvoi 9 prosenttiyksikköä, mutta vastaavasti korvausmenon kasvu laski vakuutustoiminnan katetta.

Lisätiedot

Minna Metsälä, toimitusjohtaja, LähiTapiola Pirkanmaa, puh. 050 590 1232, minna.metsala@lahitapiola.fi