Lapin parhaassa työpaikassa arki on enemmän kuin työtä - se on täynnä elämää
Ihmisten hyvinvointi ja työssä jaksaminen ovat asioita, joihin LähiTapiola Lapissa panostetaan, jopa niin intohimoisesti, että tavoitteena on olla Lapin paras työpaikka vuoteen 2026 mennessä.
LähiTapiola Lapissa on vahva yhdessä tekemisen kulttuuri, joka näkyy päivittäin esimerkiksi työkaverin auttamisena ja kannustuksena.
Muita ajankohtaisia asioita
LähiTapiola Länsi-Suomi31.8.2026
”Pöffähdysten” kulta-aika on nyt käsillä – Savuvahinko yllättää yleensä ensimmäisellä lämmityskerralla
Länsisuomalaisten yleisin palovahingoksi kirjattava vahinko on tulisijan ilmalukosta alkunsa saanut savuvahinko, selviää LähiTapiolan tilastoista. Varovaisuus ensimmäisellä lämmityskerralla on paras keino välttää hintavat tuprahdukset. LähiTapiola Pääkaupunkiseutu31.8.2026
Näin ennakoit ja ehkäiset talveksi tyhjilleen jäävän mökin vahinkoja
Moni mökki voi olla pitkään tyhjillään ja sijaita kaukana kotoa, jolloin talven aikana sattuneet vahingot huomataan vasta kuukausien viiveellä. Siksi mökki kannattaa valmistella talven varalle huolellisesti.LähiTapiola Loimi-Häme31.8.2026
10 000 euroa mielen hyvinvoinnin tueksi – LähiTapiola Loimi-Häme tukee MIELI Etelä-Pirkanmaan mielenterveys ry:n toimintaa
LähiTapiola Loimi-Häme lahjoittaa 10 000 euroa MIELI Etelä-Pirkanmaan mielenterveys ry:lle yhdistyksen ennaltaehkäisevän mielenterveystyön tukemiseen. Lahjoituksen avulla yhdistys voi vahvistaa matalan kynnyksen toimintaa, koulutuksia sekä vapaaehtoistoimintaa alueella.
Katso lisää tiedotteita
Uutishuone
Tiedotteet
Lapin parhaassa työpaikassa arki on enemmän kuin työtä - se on täynnä elämää