<link rel="stylesheet" href="/cs/chat/stylesheets/lahitapiola-chat.css"/>
Siirry suoraan sisältöön Siirry suoraan alatunnisteeseen
Marika Makkonen Maa- ja metsätalous 16.1.2024

Metsäalalla valoisat näkymät

Tulin työelämään metsäalalle juuri ennen 2010-luvun alkua. Meitä oli varoiteltu jo koulussa. Auringonlaskun ala ei tule työllistämään, sillä digitalisaation aalto pyyhkii mennessään ensin paperitehtaat ja sitten muutkin alan työpaikat. Ala kuitenkin nousi kuopasta ja osa tyhjenneistä tehtaista sai uudet kartonkikoneet. Nyt meneillään on jälleen kriisi, mutta erilainen kuin entiset.

Metsiemme ja metsätalouden tulevaisuutta pohdittiin LähiTapiola Yhteismetsän seminaarissa joulukuussa 2023. Seminaarin teema kirvoitti pohdiskelemaan aihetta lisää.

Vanhassako vara parempi?

Metsäteollisuutta on pidetty traditionaalisena toimialana. Joku sanoisi sen suoraan, vanhanaikaisena. Eipä silti, metsäteollisuus on tuottanut jo yli 300 vuotta sahatavaraa. Vaikka teknologiakehitys optimointijärjestelmineen on ollut mekaanisen puunjalostuksen saralla huikeaa, niin sahatavara on silti sahatavaraa. Paperimassojakin on isommassa mittakaavassa tehty Suomessa jo yli 150 vuotta. Kehitystä niin tuotteen laadussa kuin prosessissakin on tehty niin, että Gösta Serlachiusta pyörryttäisi. Silti sellu on sellua.

Sahatavara, massat ja paperi – ne ovat kuitenkin muuttaneet ja muovanneet suomalaista yhteiskuntaa valtavasti. Harva tätä muistaa, mutta 1800-luvun alussa Suomi oli keppikerjäläisten joukossa Euroopassa ja vielä 1900-luvun alussakin kuuluimme selvästi köyhimpään puolikkaaseen (Kuisma, 2011). On oikeastaan ihme, miten pieni Suomi kipusi vauhdilla vaurauden tikkailla ylöspäin. Metsäteollisuuden tuotteista saaduilla vientituloilla on merkittävä rooli siinä, että asukasta kohden mitattu Suomen ostovoimakorjattu bruttokansantuote ylittää tänä päivänä EU:n keskiarvon.

Taloudessa tulee olemaan aina kriisejä – sijoitusopit käyttöön ja hajauta

Joulukuun Metsälehti Makasiinissa (22.12.2023) Itä-Suomen yliopiston projektitutkija Jakob Donner-Amnell totesi, että koko metsäalan nykyinen tilanne on ihan oikea kriisi. Aikamme epävarmuus liittyy puun saatavuuteen sekä käsillä oleviin ilmasto- ja ympäristöhaasteisiin. Koko metsäala muuttuu.

Odotuksia on paljon. Puu ei ole enää pelkkä raaka-aine, vaan sitä tarvitaan teollisuuden lisäksi mm. energiantuotantoon, suojelualueiksi, hiilinieluiksi ja biodiversiteetin parantamiseen. Jo viime vuonna nähtiin, että puun kysyntä ja tarjonta on tiukkaa. Ja sellaisena se säilyy koko Itämeren alueella. Pohjattomaksi ajateltu puuraaka-ainevarasto ei olekaan ehtymätön. Kaiken lisäksi vuosittainen puuston kasvu on vähemmän kuin aiemmin luultiin.

Kriisi ajaa metsäalan muutokseen nopeammin kuin koko sen tähänastisessa historiassa. Selvää on, että tulevaisuudessa jokaiselle puukuutiolle on etsittävä optimaalinen käyttö ja arvonlisää haetaan yhä kiivaammin sieltä, mistä sitä saadaan. Sahatavaran ja sellun sivutuotteiden ympärille syntyy kokonaan uusia käyttökohteita. Metsien käyttö monipuolistuu ja metsänomistajille syntyy puunmyyntitulojen oheen uusia ansaintatapoja. Toistaiseksi metsämaan hinta määräytyy pelkästään puuntuotantomahdollisuuksien perusteella, mutta tämä muuttuu, jos esimerkiksi luontoarvoille tai hiilensidonnalle syntyy kunnolliset markkinat.

Historian parhaita puolia on se, että siitä voi oppia. Nykyinen kehityskulku näyttää siltä, että metsäteollisuus ei seiso 2000-luvun vaihteen tapaan pelkän paperijalan varassa. Samoin käy metsänomistajalle. Tuottoa voidaan saada tulevaisuudessa puusta, hiilestä, luontoarvoista, luonnontuotteista ja energiasta. Syntyy hajautusta läpi ketjun, jolloin se kestää markkinoiden heilahteluja paremmin.

Investointeja tarvitaan

Tunnetusti ihmisillä on taipumus yliarvioida lyhyen aikavälin muutoksia, mutta pitkällä aikavälillä aliarvioimme niitä rankasti. Kansa on ehkä kyllästynyt odottamaan puun ligniinistä ja muista biotuotetehtaiden sivuvirroista fossiilisten raaka-aineiden korvaajaa, mutta on ymmärrettävä, että massiiviset prosessit muuttuvat hitaasti. Ja kukapa olisi vielä kymmenen vuotta sitten uskonut, että puuperäinen hiilidioksidi on hyödyntämätön raaka-aine, jolla on miljardiluokan liiketoimintamahdollisuus vetytalouden kehittyessä.

”Suhdanne on kaikille teollisuudenaloille vaikea, mutta metsäsektorin tulevaisuus on valoisa.” Näin totesi Metsäteollisuus ry:n Paula Lehtomäki joulukuussa. Metsäalalla on suuret mahdollisuudet uuteen läpimurtoon, jos kansantaloutemme moottori pyörii ja Suomessa on puulle teollista kysyntää myös jatkossa. Innovaatioiden matkaa markkinaehtoisesti kannattaviksi tuotteiksi pitää vauhdittaa. Siihen tarvitaan kysyntää, osaamista, ohjausta ja uskallusta tehdä investointeja.

Osaamista meillä on, eikä kysyntää tarvitse sen enempää perustella. Mikä tahansa uusiutuva raaka-aine, joka voi auttaa fossiilisten raaka-aineiden korvaamisessa, tarvitaan käyttöön. Sanojen sijaan tarvitaan tekoja, mutta halpaa se ei tule olemaan. Siksi fossiilitalouteen ripustautuneissa yhteiskunnissa vallitsee pelko ja epävarmuus. Nousevatko kustannukset ja heikkeneekö kilpailukyky? Toimivatko markkinat? Mistä rahat ja kuka kantaa riskin? Kehitystä ajavat voimat ovat kuitenkin näitä suuremmat. Joku tässäkin kriisissä voittaa ja tälläkin kertaa menestyjien joukossa voi olla Suomi.

Kuisma, M. 2011. Saha: tarina Suomen modernisaatiosta ja ihmisistä jotka sen tekivät. Kustannusosakeyhtiö Siltala.

Marika Makkonen
Metsätalousliiketoiminnan johtava asiantuntija
LähiTapiola