Juha MalmTalous19.10.2023

Finanssiala sääntelyn suossa – miten suojelemme kuluttajia, markkinoita ja toimijoita?

Finanssiala on sääntelystään tunnettu. Sääntelytulva on termi, jolle ei näy loppua. Osa sääntelystä kuitenkin vaikuttaa osuvan ohi tarkoituksestaan ja sen sijaan vaikeuttavan kuluttajien, markkinoiden ja toimijoiden tehokkuutta. Tästä kirjoittaa LähiTapiolan sijoitusjohtaja Juha Malm blogissaan.

Finanssialan sääntely kasvaa edelleen. Nyt Suomen Valtiovarainministeriö on taustoittanut EU-komission uutta vähittäissijoittajastrategiaehdotusta muistiossaan seuraavasti:

Komissio on huolissaan siitä, etteivät pääomamarkkinat palvele riittävästi EU:n kansalaisten pitkän aikavälin rahoitustarpeita, sillä kansalaiset ovat usein liian riippuvaisia vähätuottoisista säästöistä, kuten säästötileistä.

Edellä mainitusta huomiosta innostuneena komissio on perehtynyt asiaan ja havainnut merkittäviä ei-ammattimaisten sijoittajien asemaa heikentäviä tekijöitä, joiden vuoksi nämä eivät voi nykytilassa hyödyntää täysimääräisesti pääomamarkkinoita: 1) vaikeus saada olennaisia, vertailukelpoisia ja helposti ymmärrettäviä sijoitustuotetietoja; 2) heihin kohdistuu kasvava ja jo myös havaittu riski epäasianmukaisesta markkinointikäyttäytymisestä erityisesti digitaalisia kanavia hyödyntäen; 3) tuotteiden valmistus- ja jakelutavoissa on eturistiriitatilanteita, jotka liittyvät niiden palkkiorakenteisiin; 4) joidenkin sijoitustuotteiden kulutaso on perusteettoman korkea.

Ero eurooppalaisten ja yhdysvaltalaisten varallisuudessa

Komission mukaan vuonna 2021 EU27-maiden kotitalouksien varallisuudesta noin 17 % oli arvopapereissa (pörssiosakkeet, joukkovelkakirjat, sijoitusrahastot ja johdannaiset), kun taas esimerkiksi yhdysvaltalaisten kotitalouksien varoista noin 43 % oli sijoitettuna arvopapereihin. Komissio on päätellyt tämän johtuvan kuluttajien matalasta luottamuksesta pääomamarkkinoita kohtaan. Merkittävin selittävä tekijä tässä tulee kuitenkin erilaisesta julkisen sektorin roolista yksittäisen ihmisen elämässä Euroopassa verrattuna Yhdysvaltoihin, esimerkiksi eläkesäästämisessä, lasten yliopisto-rahastojen kanssa jne.

Jos tätä suhdetta haluttaisiin muuttaa, on looginen päätelmä se, että Euroopassa tulisi siirtää vastuuta kuluttajalle sen sijaan, että lisätään jo säänneltyjen asioiden sääntelyä. Tämän perusteella eurooppalaisen sääntelyhankkeen taustalla olisikin nyt siis perustavanlaatuinen, virheellinen ajattelu.

Kuitenkin Euroopassa edellä mainitut ongelmat on päätetty ratkaista sääntelyllä sen sijaan, että tuettaisiin markkinoiden toimivuutta ja annettaisiin markkinoiden kilpailla siitä, kuka tarjoaa laadukkaimmat ja tehokkaimmat tuotteet asiakkailleen.

Vaikeus saada olennaisia, vertailukelpoisia ja helposti ymmärrettäviä sijoitustuotetietoja?

Tiedonsaannin vaikeuden huoli komissiolla tuntuu hieman erikoiselta, koska jo nykyisen sääntelyn perusteella kuluttajalle on tarjolla hyvin laajasti erilaista tietoa esimerkiksi sijoitusrahastojen osalta. Google-väestölle heti saatavilla ovat kuitenkin mm. seuraavat tiedot:

1. yleistietoa rahastosta
2. perustiedot rahastosta
3. rahastonhoitaja
4. tuottohistoria erilaisille ajanjaksoille
5. vertailuindeksi ja tuotto suhteessa vertailuindeksin tuottoon
6. rahaston suurimmat omistukset
7. ulkopuolinen rahastorating
8. arvio rahaston riskitasosta
9. rahaston perimät palkkiot
10. salkunhoitajan katsaus
11. rahaston säännöt
12. kuukausikatsaus
13. avaintietoasiakirja
14. erilaisia rahaston tunnuslukuja selityksineen
15. arvio rahaston vastuullisuudesta

Mitä muita olennaisia tietoja tulisi olla? Kun tietovaatimukset nykysääntelyssä ovat samat kaikille säännellyille toimijoille, mitä tätä laajempi vertailukelpoisuus sisältäisi? Kun valtaosa asioista on itseselittäviä ja esimerkiksi tärkeimpien tunnuslukujen sisältö on avattu, miten ymmärrettävyyttä voidaan edelleen lisätä? Lisääkö tiedon ja dokumenttien määrän kasvattaminen luottamusta vai vaikeuttaako se ymmärrettävyyttä?

Tuotteiden markkinointi somessa

Seuraava komission huoli liittyy digimarkkinointiin. Sosiaalisen median käytön yleistyessä yritykset ovat alkaneet hyödyntää sosiaalista mediaa ja vaikuttajamarkkinointia. Esimerkiksi Alankomaiden valvojan tekemän tutkimuksen mukaan 15 % sijoittajista, jotka sijoittavat itsenäisesti ja joilla on alle kahden vuoden sijoituskokemus, käyttävät sosiaalista mediaa informaation lähteenä.

Ajattelussaan komissio toteaa, että digimarkkinoinnin kautta ei-ammattimaiset sijoittajat voivat altistua riskeille, kuten sille, että digikanavien kautta kuluttajille mainostettaisiin sopimattomia tuotteita.

Edellä oleva ajattelu vaikuttaa aika lailla samalta kuin ajateltaisiin lopettaa internet – ei ole uskottavaa, että ne toimijat, jotka markkinoivat tuotteitaan nyt epäasiallisesti, rajoittaisivat tätä lisäsääntelystä johtuen jatkossa.

Entä jos viranomaiset, kuten Finanssivalvonta, kuluttajaviranomainen, poliisi ja asianomaiset ministeriöt suorittaisivat tehokkaammin nykysäädösten perusteella valvontaa ja puuttuisivat epäasialliseen toimintaan? Voisimme saavuttaa tehokkaamman ja kuluttajan kannalta paremman lopputuloksen. Tämä ei mielestäni tapahdu sääntelyä lisäämällä, sillä sillä voidaan olettaa olevan juuri päinvastainen lopputulos – asiallisten toimijoiden mahdollisuus markkinoida asiallisia tuotteitaan tehokkaasti rajoittuu.

Sijoitustuotteiden palkkioiden vertailu

Lisäksi suunnitellussa sääntelyssä pyritään rajoittamaan erisuuruisten palkkioiden perimistä sijoitustuotteista. Raportoitujen tietojen pohjalta tehtäisiin vertailu, jossa kehitettyjen vertailuarvojen tarkoituksena olisi tehdä sekä sijoitustuotteiden valmistajien että jakelijoiden hinnoittelusta puolueettomampaa. Vertailuarvosta poikkeaminen tarkoittaisi lähtökohtaisesti sitä, että kulut ja palkkiot ovat liian korkeat ja ettei sijoitustuotteen tuotto-kustannusrakenne ole asianmukainen. Jakelijan tai valmistajan ei tulisi siis hyväksyä sijoitustuotetta myytäväksi. Komission mukaan kustannusten oikeutus ja oikeasuhtaisuus tulisi pystyä perustelemaan paitsi silloin, kun ne poikkeavat vertailuarvosta, myös siinä tapauksessa, ettei soveltuvaa vertailuarvoa ole saatavilla.

Kuulostaa huikealta projektilta ja samalla hintasääntelyltä, josta ei tietääkseni ole yhtään onnistunutta esimerkkiä kerrottavana. Kysymyksiä nousee:

Mikä on sijoitustuotteiden oikea vertailuarvoryhmä? Mikä on tilastollisesti riittävän laaja ja laadukas vertailuarvoryhmä? Mitä omaisuusluokkia tämä koskisi? Voiko vuodesta toiseen hyviä tuottoja tehnyt rahasto olla kalliimpi kuin vuodesta toiseen huonoja tuottoja tehnyt verrokki? Miksi tuotteesta ei saa maksaa erilaisia hintoja mielikuvan, tuottohistorian, vastuullisuuden tms. minkä tahansa syyn perusteella?

Summa summarum. Usein nykyisin perehtyessä uuteen, suunniteltavaan sääntelyyn on aiheellista esittää kysymys: mikä oli ongelma, joka tuli ratkaista? Joskus mieli on tyhjä tämän kysymyksen jälkeen – onko kyse sääntelystä vastaavan virkamiesryhmän henkilökohtaiseksi velvoitteeksi kokemasta tarpeesta tuoda uutta sääntelyä sen sijaan, että pyrittäisiin tehokkaammin valvomaan nykyisen sääntelyn noudattamista? Entä jos resursseja siirrettäisiin sääntelyn suunnittelusta sääntelyn valvomiseen?

Juha Malm
sijoitusjohtaja
LähiTapiola Vahinkovakuutus

Tämä kirjoitus on LähiTapiola Varainhoito Oy:n laatima ja perustuu sen näkemyksiin taloudesta ja sijoitusmarkkinasta. Kirjoituksen sisältämät arviot, tiedot ja mielipiteet perustuvat LähiTapiola Varainhoidon omiin laskelmiin tai lähteisiin, joita LähiTapiola Varainhoito pitää oikeina ja luotettavina. Tätä kirjoitusta ei tule yksinään käyttää sijoituspäätöksen perustana eikä siinä esitettyä tietoa ole tarkoitettu kehotukseksi käydä kauppaa sijoitustuotteilla tai palveluilla.

Näkökulmia

Katso lisää näkökulmia