Suomalaisten terveydessä merkittäviä alueellisia eroja – viime vuosien positiivinen terveyskehitys ei ole itsestäänselvyys tulevaisuudessa

- Suomalaisten sairastavuus suurenee siirryttäessä etelästä ja lännessä koilliseen. Asetelma on ollut sama ainakin toistasataa vuotta, kertoo väestön terveyttä pitkään tutkinut Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimusprofessori Seppo Koskinen.

- Alueellisten sairastavuuserojen takana on monia tekijöitä. Elintavat, kuten tupakointi, alkoholinkäyttö, liikunta, uni- ja ravintotottumukset vaikuttavat sairastavuuteen, mutta taustalla on myös laajempia kehityskulkuja. Esimerkiksi työttömyys, taloudellinen tilanne ja koulutus heijastuvat väestön terveyteen. Myös sosiaali- ja terveyspalveluiden toimivuudella on vaikutusta, Koskinen sanoo.

Lue lisää: Selvitä millaista elämänturvaa sinä tarvitset

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kokoama sairastavuusindeksi kuvaa kuntien ja alueiden väestön sairastavuutta suhteessa koko maan tasoon. Indeksissä tarkastellut sairausryhmät ovat syöpä, sepelvaltimotauti, aivoverisuonisairaudet, tuki- ja liikuntaelinsairaudet, mielenterveyden ongelmat, tapaturmat ja dementia.

Terveimmät suomalaiset asuvat sairastavuusindeksin perusteella Ahvenanmaalla, Uudellamaalla ja Pohjanmaalla. Sairastavuusindeksin perusteella väestö sairastaa eniten Pohjois-Savossa, Pohjois-Karjalassa ja Pohjois-Pohjanmaalla.

- Viimeksi kuluneiden 20 vuoden aikana suomalaisten sairastavuus on indeksin mukaan yleisesti ottaen vähentynyt. Sepelvaltimotauti on usean vuosikymmenen perspektiivillä kaikkein tärkein tekijä sille, miksi suomalaiset elävät entistä pidempään. Sepelvaltimotaudin yleisyys on pudonnut murto-osaan siitä, mitä se on ollut joitakin vuosikymmeniä sitten, Koskinen kertoo.

Kokonaissairastavuus on Suomessa laskenut tasaisesti vuodesta 2000. Positiivinen kehitys on kuitenkin ollut alueellisesti eritahtista. Maakuntien väliset terveyserot ovat edelleen merkittäviä ja toisissa positiivinen kehitys on hitaampaa kuin toisissa. Isossa kuvassa suurimmat erot väestön terveydessä ovat edelleen itäisen ja pohjoisen Suomen ja maan muiden osien välillä.

- Itä-Suomessa on sosiaalisesta asemasta riippumatta ollut ravitsemus epäterveellisempää ja tupakointi yleisempää, vaikka nämä erot ovatkin tasoittuneet. Myös yleisessä elintasossa on Suomessa perinteisesti ollut alueellisia eroja mentäessä lounaasta koilliseen sekä suurten kasvukeskusten ja maaseudun välillä.

Koskisen mukaan erot työ- ja elinoloissa ja elintavoissa selittävät valtaosan ihmisten terveyseroista.

- Etenkin aikaisemmin työkuormitus on ollut hyvin merkittävä selittävä tekijä terveyden kannalta. Vähemmän koulua käyneet ihmiset ovat tehneet raskaita ja tapaturma-alttiita työtä ja vielä epäterveellisissä oloissa. Hyvätuloisilla ja kouluttautuneilla ihmisillä on taas ollut aina varaa panostaa enemmän hyvinvointiinsa ja he ovat pystyneet hyödyntämään paremmin palvelujärjestelmän tarjoamia mahdollisuuksia.

Suomalaisten terveyttä ovat heikentäneet toisen maailmansodan jälkeen erityisesti sydän- ja verisuonitaudit, syövät ja hengityselinsairaudet. Tätä aiemmin ihmisten elinajanodotteeseen vaikuttivat enemmän infektiotaudit, kuten tuberkuloosi ja suolistosairaudet. Terveydenhuolto on onnistunut kuitenkin taltuttamaan ne. Muistisairaudet ja diabetes ovat yleistyviä kroonisia kansansairauksia mm. väestön ikääntymisen seurauksena.

Väestön ikääntyminen ja erityisesti siihen varautuminen huolestuttavat Koskista. 80 vuotta täyttäneiden ihmisten määrä kaksinkertaistuu seuraavien kahden vuosikymmenen aikana, joten hoivapalveluiden tarve kasvaa enemmän kuin monet ymmärtävät.

- Pitäisi ottaa vakavammin työn alle, miten ikääntyneiden ihmisten toimintakykyä voidaan tukea. Ikääntyneiden hyvinvoinnin kannalta, mutta myös hyvinvointiyhteiskunnan talouden kannalta olisi tärkeää lisätä sekä ennaltaehkäiseviä ja kuntouttavia toimia, joiden merkityksestä iäkkäiden toimintakyvyn ylläpitämisessä on kiistaton näyttö. Esimerkiksi ikääntyneen joutuessa sairaalaan, toimintakyvyn ylläpito tai kohentaminen pitäisi aloittaa heti, kun potilaan tutkimus ja hoito sen suinkin sallivat. Jos heti ensimmäisestä sairaalapäivästä alkaen hoitoon ei sisälly aktiivista kuntouttavaa otetta, on nopeasti menetettävän kunnon palauttaminen erittäin työlästä muutaman viikon sairaalajakson jälkeen, Koskinen kertoo.

Koskisen mukaan terveyskehitys on ollut pitkään positiivista, mutta taivaanrannassa häämöttää uhkia. 2010-luvulla näyttää siltä, että monien ilmiöiden positiivinen kehitys on joko hidastunut tai pysähtynyt.

- Kansanterveyden näkökulmasta lihavuus, diabetes ja liikuntarajoitteisuus ovat isoja uhkia. Lasten lihavuuden lisääntyminen on yleinen ilmiö kaikissa länsimaissa, ja se näkyy myös Suomessa. Vanhenevan väestön toimintakyky taas rapistuu ja hoivaa tarvitaan yhä enemmän.

- Alueelliset terveyserot saattavat myös syventyä. Meillä on muuttotappioalueita ja kuntia, joissa poismuuttavat ovat nuoria ja tavallisesti enemmän koulutettuja. Muuttotappiokuntiin saattaa keskittyä sairaampia ihmisiä, joilla on keskimäärin huonommat mahdollisuudet työllistyä. Sosioekonominen asema on yhteydessä kaikkiin terveyden osa-alueisiin.

Koskinen toivookin, että Suomessa kansanterveys ja terveyden ylläpitäminen nähtäisiin laajempana kysymyksenä, joka vaikuttaa yhteiskunnan kaikkiin osa-alueisiin.

- Uskon vahvasti, että meidän pitää yhteiskuntana kyetä turvaamaan ihmisille hyvän elämän perusedellytykset, kuten materiaalinen toimeentulo, työssäkäyntimahdollisuus ja kokemus tarpeellisuudesta sekä osana laajempaa yhteisöä olemisesta. Siitä hyödymme me kaikki. Kovaan yhteiskuntaan meneminen, jossa ihmisen pärjääminen on vain hänen omissa käsissään, vieraannuttaa yhä useammat yhteiskunnan piiristä, ja siitä tulee koitumaan erilaisia haittoja väestön terveydelle ja turvallisuudelle, päättää Koskinen.

Lue lisää: Yllättävän moni suomalainen pyrkii muuttamaan elintapojaan alkuvuonna – yksinkertaiset neuvot auttaisivat välttämään monet repsahdukset