Siirry suoraan sisältöön Siirry suoraan alatunnisteeseen
LähiTapiola Länsi-Suomi 9.4.2024

Rengaspainetta valvovassa järjestelmässä piilee monelle sudenkuoppa – ”Turvallisuushyödyt katoavat täysin”

Valvontajärjestelmä tuli pakolliseksi uusin autoihin vuonna 2015, mutta se on luvallista kytkeä pois päältä. Sekä järjestelmän käyttöön että käyttämättömyyteen sisältyy autoasiantuntijan mukaan turvallisuusriskejä.

Talvirenkaiden käyttöpakko päättyi maaliskuun lopussa, ja moni satakuntalainenkin pohtii parhaillaan kesärenkaisiin siirtymistä. Renkaanvaihtokauden myötä kasvaa liikenteessä myös renkaisiin liittyvien vahinkojen riski.

Renkaiden huonon kunnon ja puutteellisen kiristyksen lisäksi vahinkoriskiä lisäävät LähiTapiola Länsi-Suomen vahinkotarkastaja Juha-Pekka Rintakosken mukaan myös paine-erot.

– Alhainen rengaspaine paitsi kuluttaa renkaita myös aiheuttaa vaaratilanteita, sillä auton hallittavuus huononee. Rengaspaineet vaikuttavat auton käyttäytymiseen jarrutuksessa ja mutkissa sekä voi äkkipysähdyksessä jopa aiheuttaa renkaan räjähtämisen.

Rengaspaineisiin liittyvät riskit korostuvat erityisesti Porin ja Rauman seudulla. Renkaiden kuntoa selvittävän Rengasratsia-valvontakampanjan tulokset vuodelta 2022 kertovat sekä renkaiden huonon kunnon että paine-erojen olevan alueella maan kärkitasoa.

Onnettomuustietoinstituutin (OTI) tilastojen mukaan vuosina 2011–2020 sattui lähes 30 kuolemaan johtanutta onnettomuutta, joissa pääaiheuttajina olivat erilaiset tai liian alhaiset rengaspaineet.

Rengaspaineiden tarkkailua on pyritty helpottamaan erilaisilla teknisillä ratkaisuilla. Ne eivät kuitenkaan ole ongelmattomia.

”Satakunnan yleisin vikamerkkivalo” – Pois päältä kytkeminen ja piittaamattomuus riskejä

Uusiin autoihin tuli Suomessa vuonna 2015 pakolliseksi rengaspaineen valvontajärjestelmä eli TMPS. Järjestelmiä on kahdenlaisia: aktiivinen seuraa paineita renkaissa olevilla akullisilla antureilla, passiivinen puolestaan renkaan pyörimisnopeutta auton oman ABS-järjestelmän kautta.

Järjestelmät kuitenkin sisältävät Rintakosken mukaan autoilijalle myös riskejä. Yksi niistä liittyy Trafin (nyk. Traficom) vuonna 2015 antamaan lupaan kytkeä valvontajärjestelmä pois päältä.

– Näin on tehty valitettavan monessa autossa meidänkin seudullamme. Käytännössä tämä aiheuttaa sen, että monessa tapauksessa rengaspaineen varoitusvalo palaa jatkuvasti eikä vain silloin kun aihetta on. Näin syntyy Satakunnan yleisin vikamerkkivalo ja katoaa täysin koko valvontajärjestelmän turvallisuushyöty.

Toinen vaaran paikka on järjestelmä, jonka oikeanlaisesta käytöstä renkaanvaihdon yhteydessä ei ole auton omistajalla tietoa tai kiinnostusta.

– Rengaspainevahti vaatii usein auton omistajalta tai alan ammattilaiselta toimenpiteitä renkaanvaihdon yhteydessä, jotta järjestelmä tietää renkaiden vaihtuneen. Jos tätä ei tehdä asianmukaisesti, jää virheilmoitus näkyviin eivätkä auton järjestelmät pysty tarjoamaan luotettavaa tietoa rengaspaineista. Silloin jäävät myös aiheelliset vikailmoitukset huomaamatta, Rintakoski muistuttaa.

Pakollinen passiivinen valvontajärjestelmä olisi turvallisin vaihtoehto

Jos aiemmin 15 vuoden uran katsastusalalla tehnyt asiantuntija saisi itse päättää, tulisi kaikkiin autoihin pakolliseksi passiivinen rengaspaineen valvontajärjestelmä.

– Se on autoilijalle edullisin ja käytännöllisin, koska ei ole tarvetta kalliille erikoisrenkaille eikä pelkoa anturien akkujen loppumisesta. Vaikka passiivinen järjestelmä ei ole yhtä tarkka kuin aktiivinen, se on riittävän hyvä havaitsemaan ajoturvallisuuteen vaikuttavat paine-erot ja siten pienentämään vahingon riskiä.

Tästä Rintakoskella on hiljattaista omakohtaista kokemusta.

– Oman auton passiivinen valvontajärjestelmä ilmoitti rengaspaineista, ja tarkistettuani yhdestä renkaasta löytyikin paine-ero. Kun katsoin tarkemmin renkaan läpi, löytyi siitä lopulta ruuvi. Ilman valvontajärjestelmää olisin todennäköisesti havainnut ongelman vasta renkaan tyhjennyttyä.

Pelkästään auton järjestelmien antamaan tietoon ei kuitenkaan kannata tuudittautua.

– Rengaspaineet on joka tapauksessa syytä tarkistaa itse kotipihassa omilla laitteilla tai huoltoasemalla vähintään kuukauden välein. Näin on hyvä toimia myös silloin, kun on lähdössä pidemmälle ajomatkalle. Samalla on helppo myös silmämääräisesti arvioida renkaiden kuntoa, Rintakoski muistuttaa.