Siirry suoraan sisältöönSiirry suoraan alatunnisteeseen
HenkilöasiakkaatYritysasiakkaatMaatila-asiakkaatTietoa LähiTapiolasta
FI
UutishuoneLähiTapiola-ryhmäTöihin meilleVastuullisuus
AjankohtaistaYhtiöt tiedottavatNäkökulmia
EtusivuUutishuoneAjankohtaistaYhtiöt tiedottavatNäkökulmiaLähiTapiola-ryhmäYhtiöryhmätietoaYhtiötToiminnan tarkoitusLähiTapiola-ryhmän raportitKumppanuudet ja yhteistyöTöihin meilleLähiTapiola työnantajanaYrittäjänä LähiTapiolassaOpiskelijalleAvoimet työpaikatVastuullisuusVastuullisuus LähiTapiolassaYhteiskuntasuhteetKumppanuudet ja lahjoituksetHenkilöasiakkaatYritysasiakkaatMaatila-asiakkaatTietoa LähiTapiolasta
UutishuoneLähiTapiola-ryhmäTöihin meilleVastuullisuus
NäkökulmiaAjankohtaistaYhtiöt tiedottavatNäkökulmia
Anu RuotanenTyöelämä23.2.2022Sää kertoo, kannattaako tänään lähteä työpaikallePahimpaan lumimyräkkään ei kannata lähteä autoillen tai kävellen, mikäli aivan pakottavaa tarvetta ei ole.Tutustu RiskiHelppiin
Olemme varmasti monessa työtehtävässä huomanneet viimeisen parin vuoden aikana, että töiden tekeminen ei vaadi aina työpaikalle menoa.

Esihenkilötehtävässä oleva, mitäpä jos seuraavana lumimyräkkäisenä päivänä laittaisit tiimille viestin, että tänään ei kannata lähteä ajelemaan työpaikalle, jos suinkin työtehtävät onnistuvat kotioloissa?
Työmatkoilla jalan tai polkupyörällä sattuneet kaatumiset aiheuttavat vuosittain noin 50 miljoonan euron korvauskustannukset työtapaturma- ja ammattitautivakuutuksesta (Tapaturmavakuutuskeskus 2021).Monet liukastumistapaturmat sattuvat työmatkoilla ja esimerkiksi työpaikkojen pysäköintialueilla. Pysäköintialueiden kuntoon kannattaa kiinnittää huomioita ja huolehtia lumien poistosta ja liukkauden torjunnasta.Onko teidän työpaikkanne pysäköinti- tai piha-alueella sattunut liukastumistapaturmia? Nämä, kuten muutkin tapaturmat tulisi aina tutkia. Joskus liukastumistapaturmien taustalla voi olla esimerkiksi väärään aikaan tapahtuva hiekoittaminen. Myös riittävä ja oikein suunnattu valaistus on tärkeää.Nastakengät ovat jo pitkään kuuluneet omiin vakiovarusteisiini, loppusyksystä alkaen. Heti, kun maahan sataa valkoista tai tiet jäätyvät, pääsevät nastakengät käyttöön, enkä astu ulos ilman niitä ennen kuin taas kevät koittaa ja tiet ja polut ovat sulaneet.Tutkimuksen mukaan (Liikenneturva 2020) 46 % suomalaisista kertoi käyttävänsä ainakin useimmiten nastakenkiä tai liukuesteitä talven liukkailla keleillä kävellessään. Kuuluthan sinä tähän joukkoon? Myös auton tai pyörän alle vaihdetaan talvikeliin sopivia renkaita ja saavatpa myös esimerkiksi hevoset kavioihin nastat eli hokit, jotta kaviot pitävät liukkaalla kelillä.Talven vaihteleviin keleihin voi varustautua siis sopivilla varusteilla, mutta kannattaa myös pitää huomio tiessä, olitpa sitten liikkeellä kävellen, autolla, pyörällä tai vaikka hevosen selässä. Aikaa on hyvä varata hiukan enemmän, jos tietää edessä olevan matka haastavassa kelissä.Nastakenkien lisäksi toinen vakituisessa käytössäni oleva varuste pimeään aikaan liikkuessa on heijastinliivi. Työnantaja voisi esimerkiksi teettää työntekijöilleen yrityksen logolla tai väreissä olevat heijastinliivit tai heijastinhenkselit. Se, jos mikä on edullinen elämänturvateko.Anu Ruotanen
johtava asiantuntija, henkilövakuuttaminen ja henkilöriskienhallinta
RiskiHelppiLähiTapiolasta saat asiantuntevaa tukea yrityksesi riskienhallinnan järjestämiseksi.
Tutustu RiskiHelppiin
Näkökulmia
Peter CastrenTalous8.5.2025Kun usko horjuu, horjuvat myös markkinatYhdysvaltojen hallinnon toimet ovat ravistelleet perinteisiä uskomuksia niin geopolitiikassa kuin taloudessakin. LähiTapiola Varainhoidon korkojohtaja Peter Castren pohtii, ovatko Euroopan ja Saksan valtionlainat uusi turvasatama sijoittajille.Jari JärvinenTalous28.4.2025 Miksi Maailma-rahastot menestyvät vuodesta toiseen rahastovertailuissa?LähiTapiolan Maailma-rahastot ovat keränneet jälleen tunnustusta arvostetussa Lipper Fund Awards 2025 -vertailussa. LähiTapiola Varainhoidon pääekonomisti ja johtaja Jari Järvinen analysoi hoitamiensa rahastojen menestystä ja tulevaisuutta.Susa NikulaTyöelämä24.4.2025Voiko johtaja tehdä nelipäiväistä työviikkoa?Siirryin vuoden alussa tekemään nelipäiväistä työviikkoa LähiTapiola-ryhmän ihmisistä ja kulttuurista vastaavana johtajana. Päätöksestä kerrottuani olen saanut spontaanit aplodit ja onnitteluja rohkeudesta, mutta myös ”voimia ja jaksamista” -toivotuksia haastavassa tilanteessa. Reaktiot ovat yllättäneet minut, sillä ne huokuvat ennakko-oletusta: johtajan ei ole tapana huolehtia omasta hyvinvoinnistaan kuin vasta pakon edessä. Tästä ei kuitenkaan ole minun kohdallani kysymys. Miksi siis päädyin työaikaa lyhentämään ja mitä olen alkuvuoden aikana oppinut?
Katso lisää näkökulmia
UutishuoneNäkökulmiaSää kertoo, kannattaako tänään lähteä työpaikalleHaluatko silti vaihtaa kielen?KylläEn