Siirry suoraan sisältöön Siirry suoraan alatunnisteeseen

Amerikkalaisosakkeiden vetovoima on jo historiallisen pitkä – Voiko suosio yhä jatkua?

6.10.2022 - Talous

Amerikkalaisosakkeiden voittokulku on ollut aivan ylivertainen muihin keskeisiin alueisiin verrattuna. Finanssikriisin jälkeen amerikkalaisosakkeiden tarjoama euromääräinen tuotto on ollut yli kolminkertainen esimerkiksi kehittyviin markkinoihin ja Eurooppaan verrattuna. LähiTapiolan salkunhoitaja Perttu Hytönen arvioi, voiko voittokulku vielä jatkua.

Finanssikriisin jälkeen Yhdysvaltojen osakemarkkinat ovat tarjonneet sijoittajalle ruhtinaallisia tuottoja muihin alueellisiin osakemarkkinoihin verrattuna. Osakeindekseillä arvioituna vuoden 2008 lopussa Yhdysvaltoihin sijoitettu pääoma olisi tuottanut tähän päivää tultaessa yli 600 %, kun taas kehittyvillä markkinoilla ja Euroopan osakemarkkinoilla vastaavan sijoituksen tuotto olisi jäänyt noin 200 %:iin.

Maantieteellisten alueiden suhteelliset tuotot kehittyvät tyypillisesti useiden vuosien sykleissä. Viimeinen USA-vetoinen sykli on ollut tavanomaista pidempi ja tuottoisampi, mikä herättää kysymyksiä USA:n voittokulun kestävyydestä. Vaikka yhdysvaltalaisten osakkeiden voittokulku tuntuu jo uudelta normaalilta, löytyy historiasta pitkiäkin jaksoja, jolloin Yhdysvaltojen suhteellinen osaketuotto on ollut heikkoa. Esimerkiksi 70- ja 80-luvuilla Yhdysvaltojen osaketuotot jäivät Iso-Britannian ja Japanin osaketuottoja heikommiksi ja vuosituhannen alussa ennen finanssikriisiä euroalueen osakkeet peittosivat Yhdysvaltojen osaketuotot.

Mikä selittää Yhdysvaltojen osakemarkkinoiden viime vuosien ylivertaisuutta? Pääsyy huimaan ylituottoon liittyy yritysten tuloksentekokykyyn; osakekohtaiset tulokset ovat nousseet Yhdysvalloissa selvästi muita kehittyneitä markkinoita nopeammin, mikä on heijastunut myös osakkeiden hintoihin. Tuloskasvun taustalla on marginaalien eli kannattavuuden suhteellinen paraneminen. Kannattavuus on kohentunut erityisesti suurilla teknologiayhtiöillä, joiden osuus Yhdysvaltojen osakeindekseistä on kasvanut huomattavaksi.

Tulevien tuottojen kannalta oleellinen kysymys on yhtiöiden kannattavuuskasvun kestävyys. Inflatorinen talousympäristö – ja erityisesti nousujohteinen palkkakehitys – tuo todennäköisesti paineita tulosmarginaalien ja lopulta osakehintojen kehitykselle. Vaikka yritysten kasvuympäristö on ollut Yhdysvalloissa muuta maailmaa myönteisempi, ovat monikansalliset teknologiayhtiöt entistä herkempiä globaalin talousnäkymän muutoksille. Myös mahdollinen sääntelyn kiristyminen voi tulevaisuudessa rajoittaa suurimpien teknologiayhtiöiden tuloksentekomahdollisuuksia.

Suhteellisen arvostuksen perusteella Yhdysvaltojen markkinat näyttävät historiallisen kalliilta, mikä heikentää Yhdysvaltojen osakkeiden pidemmän aikavälin suhteellista tuottopotentiaalia. Yhdysvaltojen markkinoita voi luonnehtia tyylillisesti kasvu- ja laatumarkkinoiksi, kun taas Euroopan markkinoita leimaa niin sanottujen arvoyhtiöiden laaja edustus. Markkinaindeksien erilainen koostumus vaikuttaa suhteellisiin arvostustasoihin, jotka ovat kasvuyhtiöillä korkeammat. Jos arvostustasoja arvioi toimialakohtaisesti, arvostuserot Yhdysvaltojen ja Euroopan välillä eivät ole tällä hetkellä erityisen suuria.

Yhdysvaltojen osakemarkkinoiden positiivisena ominaisuutena on perinteisesti ollut hyvä kriisinkestävyys. Itsenäinen rahapolitiikka, kasvuveturina toimiva vahva kotimarkkina ja kriiseissä vahvistuva dollari ovat tyypillisesti tukeneet Yhdysvaltojen osakemarkkinoita epävarmoina aikoina. Tänä vuonna etäisyys Euroopan energiakriisistä on vaikuttanut positiivisesti Yhdysvaltojen osakkeiden houkuttelevuuteen, mikä on näkynyt rahastopääomien liikkeissä. Globaalit rahastopääomat ovat tänä vuonna virranneet pois Euroopasta pääosin Yhdysvaltojen markkinoille.

Vallitsevan epävarmuuden keskellä Yhdysvaltojen osakkeilla on siis edelleen suhteellista vetovoimaa - Euroopan ja Kiinan osakemarkkinat eivät juuri nyt sijoittajia houkuttele. Positiiviset muutokset markkinoiden kriisimielialoissa ja suhteellisessa kasvunäkymässä voivat kuitenkin muuttaa herkästi alueellista houkuttelevuutta ja sijoitusvirtoja. Markkinatunnelmien kääntyessä usein parhaiten palkitaan sijoittajat, jotka ovat uskaltautuneet uimaan sijoitusvirtoja vastaan.

Perttu Hytönen
salkunhoitaja
LähiTapiola Varainhoito

Tämä kirjoitus on LähiTapiola Varainhoito Oy:n laatima ja perustuu sen näkemyksiin taloudesta ja sijoitusmarkkinasta. Kirjoituksen sisältämät arviot, tiedot ja mielipiteet perustuvat LähiTapiola Varainhoidon omiin laskelmiin tai lähteisiin, joita LähiTapiola Varainhoito pitää oikeina ja luotettavina. Tätä kirjoitusta ei tule yksinään käyttää sijoituspäätöksen perustana eikä siinä esitettyä tietoa ole tarkoitettu kehotukseksi käydä kauppaa sijoitustuotteilla tai palveluilla.

Tutustu säästämisen ja sijoittamisen palveluihimme

Asiakkaanamme pääset sijoittamaan rahasi kohteisiin, joihin uskomme ja itsekin sijoitamme. Kansainvälinen rahastoluokittaja Lipper valitsi meidät vuonna 2020 Pohjoismaiden parhaaksi varainhoitajaksi pienten yhtiöiden sarjassa.

Lue lisää