<link rel="stylesheet" href="/cs/chat/stylesheets/lahitapiola-chat.css"/>
Siirry suoraan sisältöön Siirry suoraan alatunnisteeseen
Turvallisuus 6.6.2023

Oletko ottamassa kotivakuutusta? Näihin asioihin kannattaa kiinnittää huomiota

LähiTapiolan kotivakuutuksesta korvataan vuosittain yli 100 miljoonan euron arvosta asiakkaillemme sattuneita vahinkoja. Kysyimme asiantuntijalta, mihin kotivakuutusta valitessa kannattaa kiinnittää huomiota ja mitä vakuutuksesta ei välttämättä tiedetä.

Kotivakuutus on yksi suomalaisille tutuimpia vakuutusturvia. Finanssiala ry:n Vakuutustutkimuksen mukaan noin 90 prosentilla suomalaisista on kotivakuutus. Se ei kuitenkaan välttämättä tarkoita, että vakuutuksen sisältö ja toimivuus eri tilanteissa olisi kaikille tuttua.

- LähiTapiolan kotivakuutuksesta korvataan vuosittain karkeasti noin 120 000 vahinkoa. Sitä ei moni ehkä hahmota, että suurin osa näistä on irtaimistolle eli esimerkiksi kodinkoneille, laitteille ja polkupyörille sattuneita. Kaikkein kalleimmat ja myös inhimillisesti raskaimmat vahingot liittyvät toki yleensä kodin tulipaloihin ja vuotoihin, ja vähintään niihin kannattaakin kotivakuutuksella varautua, sanoo LähiTapiolan kehityspäällikkö Timo Ekholm .

Ekholmin mukaan moni ei välttämättä tiedosta kotivakuutuksesta esimerkiksi sitä, että se korvaa muutakin kuin tuhoutunutta omaisuutta. Esimerkiksi tulipalon sattuessa vakuutuksesta voidaan korvata tilapäisen asumisen ja kuljetusten kuluja. Ne auttavat alkuun, kun palo on koetellut omaa arjen turvallisuutta.

- Sekin on hyvä muistaa, että kotivakuutus kannattaa pitää katkotta voimassa. Esimerkiksi muuton yhteydessä voi sattua vahinkoja, jotka ovat vakuutuksesta korvattavia. Lisäksi asuntokauppojen aikana voimassa ollut vakuutus antaa turvaa mahdollisten riita- ja oikeustapausten varalle.

Kokosimme vastauksia yleisiin kotivakuutukseen liittyviin kysymyksiin.

Mitkä ovat yleisimmät kotivakuutukseen ilmoitetut vahingot? Katso lista jutun lopusta!

Kotivakuutuksesta korvataan vakuutusehtojen mukaisesti niitä vahinkoja, joiden varalle olet turvan ottanut. Vakuutuksen laajuus riippuu siis valitsemastasi vakuutusturvasta.

Lue lisää: Kokeile laskurilla, millainen vakuutus sopisi sinun kotiisi.

Vakuuttamisen lähtökohtana on asumismuotosi. Kerros- tai rivitalossa asuva tarvitsee vakuutuksen kodin irtaimistolle ja kiinteille sisustuksille, koska itse rakennukselle sattuneet vahingot menevät yleensä taloyhtiön vakuutuksen piikkiin. Omakotitalon kotivakuutus taas kattaa sekä itse rakennuksen että irtaimiston.

Vakuutusturvia on tarjolla erilaajuisia. Niiden sisältöä kannattaa vertailla ja peilata omaan tarpeeseen ja tilanteeseen. Halvin vakuutus ei aina ole paras vaihtoehto.

- Vakuutuksen valinnassa kannattaa miettiä omaa riskinsieto- ja -kantokykyä vahinkotilanteessa. Perustason vakuutus kattaa ne kodin suurimmat riskit, eli palot, vuodot ja myrskyt, mutta laajasta kotivakuutuksesta voidaan korvata laajemmin äkillisiä irtaimistovahinkoja. On hyvä pohtia esimerkiksi, kestääkö oma taloustilanne puhelimen tai pesukoneen rikkoutumisen vai haluaako varautua näiden korjauskuluihin tai uuden ostoon vakuutuksella, sanoo Ekholm.

Useimmat LähiTapiolan asiakkaat valitsevat laajan kotivakuutuksen.

2) Mikä ihmeen vastuuvakuutus? Entä oikeusturvavakuutus?

Rakennuksen ja tavaroiden lisäksi kotivakuutukseen kuuluu turva vahingonkorvausvastuun ja lakimieskulujen varalle. Kuten kotivakuutus yleensä, ne koskevat sekä vakuutuksenottajaa että kaikkia samassa taloudessa asuvia perheenjäseniä. Kotivakuutus on siis perheelle yhteinen.

Vastuuvakuutus korvaa vakuutetun ulkopuolisille aiheuttamia vahinkoja, joista hän on lain mukaan korvausvelvollinen. Oikeusturvavakuutus taas korvaa mahdollisia lakimiesavun kustannuksia yksityiselämään liittyvissä riita-, rikos- tai hakemusasioissa.

3) Mikä on omavastuuosuus? Voinko korottaa sitä?

Omavastuu on se osuus, jonka maksat vahingon sattuessa kuluista itse. Vakuutusyhtiö maksaa ylimenevän osan. Omavastuuosuuden suuruutta muuttamalla voit vaikuttaa vakuutuksen hintaan.

Itselle sopivaa omavastuuosuutta valitessa kannattaa miettiä omaa taloudellista tilannetta ja puskuria: haluatko varautua myös pienempiin vahinkoihin vakuutuksella vai löytyykö sinulta aina esimerkiksi satoja tai jopa muutamia tuhansia euroja omasta pussista, jos vahinko sattuu? Jos voit varautua pienempiin menoihin itse, voit nostaa vakuutuksen omavastuuosuutta, jolloin vakuutusmaksu on pienempi.

LähiTapiolassa yleisin kotivakuutusasiakkaiden valitsema omavastuu on 150–200 euroa irtaimiston vahingoille ja 500 euroa rakennuksen vahingoille. Valittavissa olevat omavastuut yltävät aina 2000:een ja 5000 euroon asti, joten pääsääntöisesti ihmiset haluavat varautua myös pienempien vahinkojen varalle.

4) Kattaako vakuutus kalliin pyöräni tai muun arvokkaan esineen?

Kun tutustut vakuutuksen sisältöön, siellä tulee vastaan sellainen termi kuin enimmäiskorvausmäärä. Se tarkoittaa suurinta mahdollista summaa, joka vahingon sattuessa voidaan korvata. Irtaimisto eli esimerkiksi kodinkoneet ja esineet vakuutetaan aina enimmäiskorvausmäärästä. Kun pyydät vakuutustarjouksen, saat arvion sinulle sopivasta enimmäiskorvausmäärästä kotisi pinta-alan perusteella. Voit tarvittaessa korottaa sitä. Valittu korvausmäärä vaikuttaa vakuutuksen hintaan.

- Vakuutusta ottaessa kannattaa miettiä, onko tuo summa omalle omaisuudelle riittävä esimerkiksi tilanteessa, jossa se tuhoutuu täysin tulipalossa. Omaisuuden arvoon voi vaikuttaa esimerkiksi tavaroiden määrä ja arvo. Lisäksi rivi- tai kerrostalossa asuvan on hyvä miettiä, onko asuntoa remontoitu tavanomaista tasokkaammilla materiaaleilla, jolloin esimerkiksi kaapistojen tai lattioiden turvaksi voi ottaa hieman korkeamman enimmäiskorvausmäärän, vinkkaa Ekholm.

Koko irtaimiston yhteisen enimmäiskorvausmäärän lisäksi on hyvä luoda silmäys yksittäisiin tavaroihin. Vakuutusehtoihin on voitu asettaa yksittäisille esineille enimmäiskorvausmäärä. Onko sinulla siis esimerkiksi arvokas pyörä, koru tai huonekalu, joka olisi hyvä vakuuttaa erikseen?

LähiTapiolan kotivakuutuksessa yksittäisten esineiden enimmäiskorvausmäärä on 15 000 euroa, kun ne vahingon sattuessa ovat vakuutuspaikassa eli esimerkiksi kotona. Lisäksi yksittäisille esinetyypeille voi olla muita rajauksia, jotka selviävät vakuutukseen tutustumalla .

5) Mikä kaikki vakuutuksen hintaan vaikuttaa?

Vakuutusturvan laajuuden ja omavastuun suuruuden lisäksi kotivakuutuksen hintaan vaikuttavat kodin ja vakuutuksenottajan tiedot. Näitä tietoja ovat esimerkiksi ikäsi, sijaintipaikkakunta, pinta-ala ja rakennuksen tekniset tiedot. Voit arvioida oman kotivakuutuksesi hintaa helposti LähiTapiolan vakuutuslaskurilla.

6) Kattaako kotivakuutus myös matkatavarat?

Kotivakuutus korvaa tavaroillesi sattuneita vahinkoja myös kotisi ulkopuolella, kun matkustat kotimaassa. Lisäksi LähiTapiolan kotivakuutukseen voi ottaa matkatavaraturvan ulkomaanmatkoille. Ulkomaan matkatavaraturvasta korvataan myös esimerkiksi matkatavaroiden myöhästymisistä tai katoamisista aiheutuneita kuluja, jos ne eivät saavu perille esimerkiksi matkanjärjestäjän ongelmien takia.

Rikkoutumiset ovat yleisimpiä kodin omaisuudelle sattuvia vahinkoja. Näille tavaroille niitä eniten sattuu.

  1. 1.

    Matkapuhelimet: Rikkoutuvat yleisimmin putoamisen tai iskun seurauksena, jolloin näyttö rikkoutuu.

  2. 2.

    Kodinkoneet: Pyykkikoneet, astianpesukoneet, jääkaapit, pakastimet ja liedet. Yleisin syy on tekniikan rikkoutuminen tai toimintahäiriö.

  3. 3.

    Silmä- tai aurinkolasit: Rikkoutuvat putoamisten ja iskujen seurauksena. Paljon myös istutaan ja astutaan vahingossa päälle.

  4. 4.

    Televisiot, tietokoneet ja tabletit oheislaitteineen: Televisioita rikkoutuu eniten putoamisten ja iskujen seurauksena. Tietokoneille ja tableteille sattuu myös kastumisvahinkoja.

  5. 5.

    Polkupyörät varusteineen: Pyörälle yleisin vahinkotyyppi on varkaus.

Tekstiä on päivitetty 6.6.2023.