Suurkaupunkien kehyskunnat houkuttelevat muuttajia – LähiTapiolan ekonomisti: ”Energiakriisi voi kääntää Nurmijärvi-ilmiön”
9.9.2022 - Talous
Väljä ja edullinen asuminen on houkutellut suomalaisia muuttamaan suurten kaupunkien kehyskuntiin. Energiakriisi voi kuitenkin kääntää virran, uskoo LähiTapiolan ekonomisti Hannu Nummiaro. LähiTapiolan kyselyssä Tampere on edelleen suosituin muuttokohde, mutta Helsingin työntövoima alkaa hiljalleen kääntyä.
Suomalaisten halu hakeutua väljän ja edullisen asumisen kehyskuntiin alkoi jo ennen koronapandemiaa. Etenkin pääkaupunkiseudulla suomalaisia on muuttanut runsaasti seudun kehyskuntiin, missä tilaa on enemmän ja sitä on saanut edullisesti ja luontokin on lähempänä. Nurmijärvi-ilmiöksi nimetty muuttoliike on yhä voimissaan.
Kehyskuntien houkuttelevuus ei ole ollut yksistään pääkaupunkiseudun ilmiö vaan se on nähtävissä myös joissakin muissakin suurissa kaupungeissa. Tilastokeskuksen tilastoista ilmenee, että viiden viime vuoden aikana Turku ja sen kehyskunnat ovat saaneet lähes yhtä paljon nettomuuttajia. Kehyskunnissa virta on vain kiihtynyt pandemian jälkeen, kun taas Turussa kasvuvauhti on hidastunut.
Tampereella kaupunki houkuttelee yhä muuttajia selvästi kehyskuntia enemmän, mutta muuttovirta kehyskuntiin on kasvanut selvästi.
Oulussa kaupunki vetää muuttajia selvästi enemmän, mutta sielläkin kehyskuntien vetovoimassa on näkynyt jonkinasteista kasvua.
LähiTapiolan ekonomistin Hannu Nummiaron mielestä kehyskuntien houkuttelevuus muuttajien mielissä voi muuttua. Asumisen ja liikkumisen kulujen nousun seurauksena innostus muuttaa kehyskuntiin saattaa laantua.
-Pandemia tarkoitti pakoa kaikkein tiiveimmästä asumisesta, jolloin matkat pitenivät, mutta etätyö teki kulkemista harvempaa. Nyt energiakriisi rankaisee pitkiä ajomatkoja ja isoja lämmitettäviä neliöitä, etenkin sähkölämmitteisiä omakotitaloja. Kerrostalossa hyötyisi tehokkaammista neliöistä ja naapurinkin lämmöstä. Näissä kriiseissä on toisiaan kumoavia voimia, jotka voivat vaikuttaa myös muuttoliikevirtoihin, Nummiaro sanoo.
Muuttajien suosikit pysyvät – Helsingin lasku taittui
LähiTapiolan teettämässä Arjen katsaus –kyselyssä suomalaisten suosikkimuuttopaikkakunta on edelleen Tampere. 15 prosenttia kyselyyn vastanneesta 1085 suomalaisesta muuttaisi Tampereelle, jos he saisivat valita muuttokohteensa vapaasti.
LähiTapiola on kysynyt suomalaisten suosikkimuuttokohdetta jo neljänä viime vuotena. Tampere ohitti Helsingin suosituimpana kohteena viime vuoden syyskuun kyselyssä. Helsingin vetovoima on pienentynyt kolmessa kyselyssä peräkkäin, mutta toukokuun kyselyssä lasku viimein taittui. Toukokuun kyselyssä 13 prosenttia vastaajista muuttaisi mieluitenkin Helsinkiin.
- Suosikkimuuttopaikkakunnat ovat yleensä läheisiä isoja kaupunkeja. Tampere on kuitenkin saavuttanut aivan poikkeuksellisen, koko Suomen kattavan imun, sillä se on kaikkialla Suomessa kahden suosituimman muuttokohteen joukossa. Isoista kaupungeista Tampere on ainoa, jossa nettomuutto on pandemian alettuakin jatkunut reippaana kaupungin kasvua tukien, kun muissa muuttovirrat ovat hiipuneet tai jopa kääntyneet.
Kolmanneksi suosituin muuttopaikkakunta oli Turku. Kyselyssä kuusi prosenttia vastaajista haluaisi muuttaa Turkuun.
LähiTapiolan teettämän kyselyn toteutti Kantar TNS. Kyselyyn vastasi 27.5.-3.6.2022 yhteensä 1 085 suomalaista, jotka olivat iältään 15-79 –vuotiaita. Kyselyn tilastollinen virhemarginaali on +/- 3,0 prosenttiyksikköä suuntaansa.
"Kriiseissä on toisiaan kumoavia voimia, jotka voivat vaikuttaa myös muuttoliikevirtoihin."
Sijoitamme sinun varasi kuten omamme
Mitä, jos voit sijoittaa omat varasi kuten me LähiTapiolassa – pitkäjänteisesti ja ammattitaitoisesti? Tutustu sijoituskohteisiin, joihin me suursijoittajana itse uskomme.
LähiTapiola Pohjoinen lahjoittaa Pohjois-Pohjanmaan maaseudun MUUTOS-hankkeeseen 10 000 €
7.9.2022 | Pohjoinen | Maa- ja metsätalous
LähiTapiola Pohjoinen osallistuu pohjoispohjalaisten maaseutuyritysten toiminnan kehittämiseen tähtäävään MUUTOS-hankkeeseen 10 000 euron lahjoituksella. Hankkeen tarkoituksena on luoda muutoskyvykkyydellä hyvinvointia ja kestävyyttä maaseudun yritystoimintaan.
Sama suru, kaksi eri näkökulmaa: ”Vaikka suremme samaa ihmistä, kokemuksemme ja painotuksemme ovat erilaisia”
6.9.2022 | Talous
Viisi vuotta sitten Sofia ja Reetta menettivät isänsä nopeasti edenneen haimasyövän seurauksena. Lue, miten isän menetys vaikutti kaksosten elämänvalintoihin.
Oululainen yrittäjä Maarit ei tingi turvallisuudesta – Elämänturva luodaan yhdessä oman yhteyshenkilön kanssa
5.9.2022 | Pohjoinen | Elämänturva
Yrittäjä Maarit Eklund on LähiTapiola Pohjoisen pitkäaikainen asiakas. Hänen siivousyrityksensä Tupla-Luuta palvelee yritysasiakkaita Oulun alueella. Maarit arvostaa laajaa elämänturvaa niin yrityksensä kohdalla kuin henkilökohtaisessakin elämässään.