Jätätkö mökin talveksi tyhjilleen? Näin voit ehkäistä mökkimurtoja
22.8.2022 - Turvallisuus
Kesäkausi lähestyy loppuaan ja mökkejä aletaan pikkuhiljaa laittaa talviteloille. Jos on aikeissa jättää mökin tyhjilleen, on hyvä varautua mökkimurron varalta. Valvomattomat mökit ja vapaa-ajan asunnot kun kiinnostavat myös murtovarkaita.
Miten yleisiä mökkimurrot oikein ovat? LähiTapiolan Arjen katsaus -kyselyssä selvitettiin suomalaisten kokemuksia vapaa-ajan asunnoilla sattuneista murtovarkauksista. Kyselyssä jopa 14 prosenttia vapaa-ajan asunnon omistavista kertoo kokeneensa sellaisen mökkimurron, jossa mökiltä varastettiin tavaraa. Tämä tarkoittaa noin joka seitsemättä mökkiä. Lisäksi osa mökin omistavista (5 %) kertoo, että mökkiin on murtauduttu, mutta sieltä ei ole viety tavaraa. Murtoihin varautuminen onkin keskeistä murtoriskin minimoimiseksi.
LähiTapiolan asiantuntija kertoo, että mökeiltä voidaan viedä kaikenlaista arvokasta irtaimistoa. Projektijohtaja Antti Määttäsen mukaan murtovarkailla on yleensä käytössään ajoneuvo, johon voi mahtua paljon ja myös isokokoista tavaraa.
- Varastettu tavara on usein sellaista, jota on vaikea ilman autoa saada mukaan. Aseita ei saisi mökillä säilyttää varkausriskin johdosta. Myös muu kallis ja helposti myytävä omaisuus kannattaa viedä pois mökiltä talveksi. Jonkin verran mökeiltä varastetaan myös veneitä, kertoo Määttänen.
- Jos mökille jättää esimerkiksi mönkijän tai moottorikelkan, on avaimet aina otettava mukaan. Mökkimurtojen yhteydessä useampikin kulkuneuvo on viety mökistä löytyneillä avaimilla. Mökki- ja lisärakennustyömaat on syytä myös vakuuttaa, sillä työmaat vetävät puoleensa murtovarkaita ja ilkivallan tekijöitä. Pahimmillaan mökeistä on viety jopa saunan kiuas!
Naapuriapu ja kameravalvonta yleisiä varautumiskeinoja
Arjen katsaus -kyselyssä selvitettiin myös sitä, miten suomalaiset varautuvat murtoihin mökeillä. Mökin omistavien keskuudessa listatuista keinoista yleisimpiä ovat arvoesineiden vienti pois mökeiltä (34 %), sovitut tarkastukset naapurien kanssa (27 %), pyrkimys pitää mökki asutun näköisenä (19 %), kameravalvonta (19 %) sekä hälytyslaitteet ja niistä kertovat merkinnät (18 %).
- Lukittava portti, jolla estetään autojen pääsy pihaan, löytyy pienemmältä osalta vastaajista. Samoin on murtosuojattujen ovien kanssa. Turvalukko tai varmuuslukko lisää murtosuojausta. Varmuuslukko asennetaan oven runkoon. Mökkeihin murtaudutaan usein lukituksesta huolimatta, mutta turvalukko tai varmuuslukko on monessa tapauksessa jättänyt murron yrityksen asteelle. Tyypillistä on, että varastojen ja ovien helpommin rikottavat riippulukot on murrettu. Myös ovia on murrettu työkaluja käyttäen. Varmuuslukitus vaikeuttaisi aina varkaiden työtä, sanoo Määttänen.
On olemassa myös muita keinoja varkauksien ehkäisyyn.
- Mikäli mökkiä ei saa pidettyä asutun näköisenä, on hyvä avata verhot ja kaapit, jos tilassa ei ole mitään arvokasta. Tällöin murtomies ymmärtää, että on turha tulla sisään. Jonkin verran varkauksien yhteydessä tehdään ilkivaltaa ja mökeillä on saatettu jopa asua muutama päivä. Tässä kameravalvonta tai muu murtovalvonta auttaisi paljon. Lisäksi usein varkauden havaitsee naapuri, joten tämänkin vuoksi kannattaa pitää naapureihin hyvät suhteet.
LähiTapiolan teettämän kyselyn toteutti Kantar TNS. Kyselyn vastaajat edustavat Suomen 15–74-vuotiasta väestöä, Ahvenanmaata lukuun ottamatta. Tulosten virhemarginaali on noin +/- 3 prosenttiyksikköä koko aineiston tasolla. Kyselyyn vastasi 1085 henkilöä 27.5.–3.6.2022 välisenä aikana.
"Useampikin kulkuneuvo on viety mökistä löytyneillä avaimilla."
Jokainen koti tarvitsee vakuutuksen.
Osta kotivakuutus kätevästi verkosta. Voit paketoida vakuutuksen juuri sinun kotiisi sopivaksi. Saat nyt kodin irtaimistovakuutuksen verkosta vuodeksi alennettuun hintaan.
Tampereen yliopistolle 100 000 euron lahjoitus LähiTapiola Pirkanmaalta
18.8.2022 | Pirkanmaa | Yhteiskunta
LähiTapiola Pirkanmaa lahjoitti Tampereen yliopistolle 100 000 euroa tukeakseen tiedettä, koulutusta ja alueensa elinvoimaa. Lahjoitus on osa valtion tukemaa yliopistojen vastinrahakampanjaa ja se täydentää vuonna 2021 tehtyä 30 000 euron lahjoitusta.
Terveysvakuuttaminen kasvussa haasteellisista ajoista huolimatta
17.8.2022 | Savo | Talous
LähiTapiola Savon liiketoiminta kasvoi 2,5 prosenttia ja samalla vakavaraisuus vahvistui alkuvuonna. Etenkin terveysvakuuttamisen kasvu on ollut voimakasta.
Idän vakavaraisuus vahvistui ja maksutulo jatkoi kasvuaan - Sijoitustuottoja heikensi haasteellinen sijoitusympäristö
17.8.2022 | Uutinen
LähiTapiola Idän vakavaraisuus vahvistui entisestään alkuvuonna. Vakavaraisuussuhde nousi 347 prosenttiin katsauskauden lopussa. Ensivakuutuksen maksutulo kasvoi 2,8 prosenttia 27,7 miljoonaan euroon. Korvauksia vahingoista maksettiin tammi-kesäkuussa 16,5 miljoona euroa. Puolivuotistulos oli 2,7 miljoonaa euroa. Vakuutustoiminnan hyvä tulos mahdollistaa omistaja-asiakkaiden etujen kehittämisen jatkossakin.