LähiTapiola Keski-Suomi lisää toimistojen aukiolopäiviä Jyväskylässä, Jämsässä ja Äänekoskella
28.9.2022 - Keski-Suomi - Elämänturva
LähiTapiola Keski-Suomi parantaa paikallisten palveluiden saatavuutta. Lokakuun alusta alkaen Jyväskylän, Jämsän ja Äänekosken toimistot palvelevat jokaisena arkipäivänä ilman ajanvarausta. Aikaisemmin osa toimistoista on palvellut vain muutamana päivänä viikossa.
– Haluamme tehdä ilman ajanvarausta asioimisen mahdollisimman vaivattomaksi. Jokapäiväinen aukiolo tuo joustavuutta asiakkaidemme arkeen, myyntijohtaja Johanna Viitala kertoo muutoksen taustoista.
Yhteydenottoon on monta tapaa
Toimistojen aukiolo ajoittuu päivästä riippuen Keljon, Jämsän ja Äänekosken toimistoilla aamu- tai iltapäiviin. Pääkonttori Reimari ja Seppälän toimisto ovat avoinna laajemmin koko päivän ajan, ja Seppälä myös lauantaisin. Ajanvarauksella asiakkaat pääsevät asioimaan entiseen tapaan myös aukioloaikojen ulkopuolella.
– Muut seitsemän toimistoamme muualla Keski-Suomessa palvelevat ilman ajanvarausta yhtenä päivänä viikossa. Niidenkin aukioloa laajennettiin viime vuoden elokuussa ja se oli asiakkaille mieluinen yllätys. Sitä ennen toimistot palvelivat vain ajanvarauksella, Viitala kertoo.
Lokakuun alusta alkaen myös puhelinpalvelun aukiolot muuttuvat. Henkilöasiakkaita palvellaan vakuutus- ja korvausasioissa arkisin klo 8–17. Vakuutusasioissa puhelinpalvelu on myös lauantaisin klo 9–15.
– Verkossa toimiva chat-palvelu on myös hyvä tapa ottaa meihin yhteyttä. Se palvelee vakuutusasioissa ja useimmissa korvauslajeissa myös lauantaisin. Vahingon sattuessa hätäpalvelumme on tietenkin edelleen tavoitettavissa vuorokauden ympäri, Viitala täsmentää.
Palvelua keskisuomalaisilta keskisuomalaisille
LähiTapiola Keski-Suomi on asiakkaidensa omistama vakuutusyhtiö, jolle palveluiden oikea-aikainen saatavuus ja paikallisen palvelun lisääminen ovat keskeisiä asioita. Monelle asiakkaalle on edelleen yllätys, että langan toisessa päässä on tekijä lähiseudulta, eivätkä puhelut ohjaudu automaattisesti pääkaupunkiseudulle.
– Olemme viime vuosien ajan lisänneet yhä enemmän paikallista palvelua. Keskisuomalaiset elämänturvaajat vastaavat puhelimeen ja viesteihin, palvelevat toimistoilla sekä hoitavat korvauspäätöksetkin suurimmaksi osaksi. Vain poikkeustilanteissa ja osassa korvauslajeista hyödynnämme LähiTapiola-ryhmän voimaa, ja silloin palvelu tarjotaan muualta päin Suomea, liiketoimintajohtaja Auli Fredrikson selventää.
Lokakuun alusta voimaantulevat Jyväskylän, Äänekosken ja Jämsän toimistojen palveluajat:
Jyväskylä Keljo: ma–ti klo 13–17 ja ke–pe 9–12
Jyväskylä Seppälä: ma–pe klo 9-17 ja la klo 10–15
Jyväskylä Reimari: ma–pe klo 10–16
Jämsä: ma–ti klo 13–17 ja ke–pe 9–12
Äänekoski: ma–ti klo 13–17 ja ke–pe 9–12
Kaikki LähiTapiola Keski-Suomen palveluajat löytyvät tästä linkistä.
Hirvieläinten metsästys on jo alkanut, hirvijahti täyteen vauhtiin lokakuussa - kolarin riski suurin marraskuussa
28.9.2022 | Pirkanmaa | Turvallisuus
Pirkanmaalla sattuu maakunnista kolmanneksi eniten riistaeläinonnettomuuksia. Kuntatilastossa neljäntenä on Sastamalan kunta. Hirvieläinten metsästys on osittain jo alkanut ja täyteen vauhtiin se pääsee, kun varsinainen hirven metsästys alkaa 8.10. Syksyllä hämärä ja liukkaus lisäävät onnettomuuden riskiä.
LähiTapiola Pirkanmaan hallitukseen uusia jäseniä – pirkanmaalainen kokemus lisääntyy
28.9.2022 | Pirkanmaa | Työelämä
LähiTapiola Pirkanmaan hallintoneuvosto kokoontui 27. syyskuuta ja nimitti LähiTapiola Pirkanmaan hallitukseen kolme uutta jäsentä: Timo Jaakkola, Mikko Kuitunen ja Kristiina Michelsson. Hallituksen jäsenistä puheenjohtaja Tom Liljeström jätti luottamustehtävänsä. Hallitus valitsi 27.9. järjestäytymiskokouksessaan uudeksi puheenjohtajaksi Jouni Perttulan.
Hankasalmelaiset maatilayrittäjät Tuomas ja Ida-Maria: ”Aina kun mahdollista, teemme yhdessä jotain mukavaa”
27.9.2022 | Keski-Suomi | Maa- ja metsätalous
Tapiolan maitotilaa pitävät maatilayrittäjät Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen elävät kiireisiä ruuhkavuosia. Hektinen arki ei ole ahkeraa pariskuntaa kuitenkaan pidätellyt, vaan yritystoimintaa on kehitetty aktiivisesti. Kattava vakuutusturva tuo mielenrauhaa ison tilan yllättäviin tilanteisiin.