LähiTapiola Kainuu-Koillismaa lahjoittaa vesireppuja Kajaanin kouluille yhdessä Kajaanin Elias Rotaryklubin kanssa
22.9.2022 - Kainuu-Koillismaa - Ympäristö
LähiTapiola Kainuu-Koillismaa on lähtenyt yhteistyöhön Kajaanin Elias Rotaryklubin kanssa tukemaan koululaisten vesien tutkimusta lahjoittamalla vesireppuja alueen kouluille. Tutkimuksessa oppilaat käyttävät vesireppua, joka sisältää välineet vesistön tilan tutkimiseen. Suomen ympäristökeskus on ollut suunnittelemassa repun sisältöä.
Kajaanin Elias rotaryklubi ja LähiTapiola Kainuu-Koillismaa ovat lahjoittaneet vesirepun kesällä Soidinsuon koululle ja nyt lahjoitus tehtiin Lohtajan koululle. Lohtajan koulun rehtori Pertti Määttä piti aihetta tarpeellisena ja hauskana tapana opettaa luontoon liittyviä asioita.
- Vastuullisuustyömme perusta on asiakasomisteisuus ja aktiivinen roolimme suomalaisessa yhteiskunnassa. LähiTapiola Kainuu-Koillismaa haluaa vaikuttaa vastuullisesti asiakkaidensa lähielinpiirissä ja paikallisena toimijana alueellinen kehittäminen ja hyvinvointi ovat yhtiöllemme tärkeitä. Vesireppujen hankinta toimialueemme kouluille on oivallinen tapa olla mukana vastuullisuustyössä, LähiTapiola Kainuu-Koillismaan hallintojohtaja Katja Tirkkonen kertoo.
- Kajaanin Elias Rotaryklubi on palvelu- ja hyväntekeväisyysyhteisö, jonka tunnuslause on Palvelu itsekkyyden edelle. Hyväntekeväisyystyön ja luontoarvot ovat meille tärkeitä. Vesireppu mahdollistaa nuorille oppilaille omakohtaisen kokemuksen tehdä havaintoja lähivesistön tilasta mielekkäällä tavalla, kertoo Kajaani Elias Rotaryklubin presidentti Seppo Räisänen.
Vesireppu sisältää välineet ja ohjeet, joiden avulla lähivesistön tutkiminen on helppoa ja hauskaa. Mitä näkösyvyys kertoo vesistön tilasta? Löytyykö vedestä sinilevää ja olisiko siellä turvallista uida? Entä miltä näyttää veden happitilanne?
Vesirepun tarkoituksena on kiinnostaa lapsia ympäristön tilasta ja oman lähivesistön tilasta. Itämeren kuormitus on edelleen aivan liian suuri ja meren tila on edelleen kriittisessä tilassa. Vesireppu-hankkeen pilottivaiheessa v 2017-18 luotiin pääsääntöisesti Kouluhallituksen ja SYKEN sekä mm. Valonian avulla koulujen ja kerhojen käyttöön yksinkertainen ja turvallinen työkalu, VESIREPPU, jolla voidaan esim. ryhmä/luokkakohtaisilla luontopäiväretkillä seurata luonnon tilaa.
Vesirepun avulla voidaan tutkia seuraavia asioita:
• lämpötilaa (vesilämpömittari)
• näkösyvyyttä (Secchi-levy)
• sinilevätilannetta
• sameutta (World Water Monitoring Challenge -purkki, tarra ja sameusasteikko)
• happipitoisuutta (testiputki,DO-tabletti, väriasteikko)
• fosfori- ja typpipitoisuutta vedessä
LähiTapiola Pohjanmaa ja Marthaförbundet aloittavat talouskoulun kahdeksasluokkalaisille
22.9.2022 | Talous
Uudentyyppinen talouskoulu alkaa syksyllä 2022, kun LähiTapiola Pohjanmaa ja Finlands svenska Marthaförbund yhdistävät voimansa ainutlaatuisen yhteistyön merkeissä. Yhteistyön tavoitteena on jakaa tietoa säästämisestä ja kuluttamisesta pohjalaisille kahdeksasluokkalaisille.
Jätätkö mökin talveksi kylmilleen? Näin voit suojata putkia rikkoutumiselta
21.9.2022 | Pirkanmaa | Turvallisuus
Kallistunut energianhinta saa suomalaiset hakemaan sähkön säästökohteita. Moni miettii mökin lämmityksen laskemista tai jopa lopettamista koko talveksi. Tämä voi lisätä vuotovahinkoja. Kokosimme vinkit, kuinka putkia voi suojata talvella jäätymiseltä ja ehkäistä vuotoja.
LähiTapiolan Mutkattomat kodit ovat mukana Green homes -vastuullisuustoiminnassa yhteistyössä Raklin kanssa
21.9.2022 | Talous
Tavoitteena on lisätä vuokra-asukkaiden tietoisuutta energiankulutuksesta ja päästöistä sekä opastaa heitä arjen ilmastotekoihin ja kestävämpään asumistapaan.