Jyväskylän yliopistolle 50 000 euron lahjoitus LähiTapiola Keski-Suomelta
21.6.2022 - Keski-Suomi - Yhteiskunta
LähiTapiola Keski-Suomen lahjoitus suunnataan kokonaisuudessaan Jyväskylän yliopiston tekniikan koulutusalalle, jolle on perustettu tieto- ja ohjelmistotekniikan DI-ohjelma.
Lahjoituksellaan LähiTapiola Keski-Suomi osallistuu Suomen yliopistoissa meneillään olevaan varainkeruukampanjaan, jonka aikana jokainen lahjoitettu euro voi tuottaa yliopistoille 2,5 euroa valtion vastinrahaa.
‒ Olen ilahtunut, että pitkäaikainen kumppanimme ja tukija LähiTapiola osallistui tälläkin kertaa kampanjamme ja halusi kohdistaa lahjoituksen uudelle tekniikan koulutusalallemme. Tieto- ja ohjelmistotekniikan DI-ohjelmamme tarjoaa toivoakseni paljon hyödynnettävää myös rahoitus- ja vakuutussektorille esimerkiksi kyberturvallisuuden, tekoälyn tai terveysteknologian sovellusten alueilla, Jyväskylän yliopiston rehtori Keijo Hämäläinen (kuvassa) kiittää.
Asiakkaidensa omistamana elämänturvayhtiönä LähiTapiola Keski-Suomi haluaa edistää paikallista hyvinvointia. Myös ennalta ehkäisevän turvallisuustyön tukeminen on yhtiölle tärkeää.
‒ Uusi tekniikan DI-ohjelma on konkreettinen esimerkki alueellisesta kehityksestä, jota haluamme olla mukana edistämässä. Lisäksi tietotekniikka- ja kyberturvallisuusosaamisen kehittäminen tukee paikallista talouskasvua ja luo turvaa tulevaisuuden uhkien varalle. Kaikki nämä ovat asioita, jotka ovat toimintamme keskiössä, LähiTapiola Keski-Suomen toimitusjohtaja Teemu Toivanen sanoo.
LähiTapiola Keski-Suomen lahjoitukset ovat osa yhtiön vastuullisuustyötä, jossa tavoitteena on lisätä keskisuomalaista elinvoimaa, osaamisen kehitystä ja turvallisuutta. Vuonna 2020 LähiTapiola Keski-Suomi tuki Jyväskylän yliopiston tutkimustyötä 200 000 eurolla.
Aino valitsi kaasuauton – ”Tytär kannatti ekologista biokaasua”
20.6.2022 | Turvallisuus
Moni asia autoilussa on nyt muutoksessa. Tässä juttusarjassa tapaamme vaihtoehtoisiin käyttövoimiin päätyneitä autoilijoita. Aino Pajukangas valitsi kaasuauton ympäristösyistä.
Vahinkotarkastajan vinkit juhannusruuhkaan
17.6.2022 | Uusimaa | Turvallisuus
Jokavuotiset juhannusruuhkat alkavat torstaina ja jatkuvat perjantaina, kun suomalaiset suuntaavat juhannuspyhiksi mökille. LähiTapiolan teettämän kyselyn mukaan noin joka kolmas suomalainen lähtee autolla juhannuksen viettoon.
Lähes joka kuudes kasvattaa kesälomabudjettiaan – eniten aiotaan matkailla kotimaassa
17.6.2022 | Talous
Moni suomalainen aikoo löysätä kukkaronnyörejään kesälomallaan. Keskimäärin suomalaiset aikovat lomailla noin tuhannen euron budjetilla. Hintojen voimakkaan nousun seurauksena loma-aktiviteetit voivat tosiasiallisesti vähentyä, muistuttaa LähiTapiolan yksityistalouden ekonomisti Hannu Nummiaro.