Siirry suoraan sisältöön Siirry suoraan alatunnisteeseen

Limmin Löytäjien Hyvinvoiva Pohjoinen -tuella hankkima johtovaunu hyödyttää laajasti Oulun seutua

15.6.2022 - Pohjoinen - Turvallisuus

LähiTapiola Pohjoinen tukee Pohjois- ja Keski-Pohjanmaan hyvinvointia ja elinvoimaisuutta muun muassa Hyvinvoiva Pohjoinen -lahjoitusten avulla, joiden kautta lahjoitamme vuosittain yhteensä 100 000 euroa yleishyödyllisiin kohteisiin. Vuonna 2021 yksi lahjoituksen saaneista on liminkalainen Limmin Löytäjät ry, joka sijoitti saamansa avustussumman kadonneiden etsinnässä käytettävään johtovaunuun.


Etsintätehtävä Oulun merenrannalla ja talvimyrsky. Tuulee kovasti, itse asiassa 25 metriä sekunnissa. Tuollaisella säällä moni jää kotisohvalle lämmittelemään, mutta hälytyksen tullessa vapaaehtoiset Henrik Ahola, Markku Pulkkinen ja Veli Saari ponkaisevat ylös ja lähtevät, kun Limmin Löytäjille ilmoitetaan etsintätehtävästä tai muusta tilanteesta, jossa heidän apuaan kaivataan.

– Meillä kotona perhe tietää, että kun kutsu tulee, lähden heti. Reppu on aina valmiina, Saari kertoo.

Tuona myrskyiltana uusi, Hyvinvoiva Pohjoinen -lahjoituksen avulla hankittu johtovaunu näytti tuomansa hyödyt.

Etsijät toimivat ulkona säällä kuin säällä, mutta johtovaunu tarjoaa nyt kunnollisen tukikohdan etsintöjen johtamiselle ja lepopaikan talvimyrskyn kaltaisilta olosuhteilta. Vaunun avulla maastoon saadaan lämpöä, valoa ja sähköä sekä tietotekniikkaa ja etsintäalue pystytään jakamaan ajantasaisille kartoille etsintälohkoihin. Lisäksi karttoja voidaan katsella suurelta näytöltä sekä tulostaa niitä lasertulostimella etsijöille maastoon mukaan. Näin etsinnästä tulee tehokkaampaa.

Vaunun varustelu jatkuu käyttökokemuksien myötä

Limmin Löytäjät on yksi kymmenistä Oulun seudun hälytysryhmistä Vapaaehtoisessa Pelastuspalvelussa eli Vapepassa, joka on Punaisen Ristin koordinoimaa, viranomaisjohtoista toimintaa. Johtovaunun hankinnassa on pidetty silmällä esimerkiksi yhteensopivuutta Poliisin uusien lennokkien kanssa, ja niitä voikin tarvittaessa ladata uutukaisessa johtovaunussa.

– Toista vastaavanlaista johtovaunua ei Oulun seudulla, mikä on ollut suuri puute alueella. Kerromme mielellämme myös muille kokemuksiamme vaunusta, Ahola, Pulkkinen ja Saari sanovat.

Järjestö sai LähiTapiolan lahjoituksena 10 000 euroa, jonka se käytti johtovaunun rungon hankintaan. LähiTapiolan antaman lähtölaukaisun jälkeen järjestö on saanut raha- ja tarvikelahjoituksina eri toimijoilta vaunun irtaimiston: niin aggregaatin, mikroaaltouunin, taskulamput, hyllyt kuin pöydänkin ja muut tarvikkeet. Vaunu ja irtaimisto on vakuutettu LähiTapiola Pohjoisessa. Tarkoituksena on varustella vaunua lisää pikkuhiljaa, kun käyttökertoja ja kokemusta on kertynyt.

Jatkossa hankintalistalla voisi olla esimerkiksi kanootti, jolla etsintätehtäviä päästäisiin laajentamaan maastosta myös vesistöön. Löytäjillä on toimintaa laajasti ajateltuna Oulun seudulla, mutta osa vapaaehtoisista lähtee kauemmaksikin, jos on tarvetta.

Halu auttaa yhdistää löytäjiä – kaikille löytyy tehtävää

Limmin Löytäjien syntyhetki juontaa vuoteen 2020, kun Ranualla oli suuret etsinnät kadonneen marjastajan takia.

– Seurasimme tilannetta kaveriporukalla ja luimme, että paikalla on vapaaehtoisia etsijöitä. Siitä se lähti, Ahola ja Saari sanovat.

Tämän jälkeen Limmin Löytäjiin on liittynyt mukaan jopa 25 vapaaehtoista Limingan alueelta. Vapaaehtoisia yhdistävä tekijä on halu auttaa.

– Tämä on harrastus, jolla on tarkoitus. Sivutuotteena tulee pidettyä itseä kunnossa ja liikuttua, Pulkkinen sanoo.

Vaikka etsintätehtävät vaativat usein maastossa liikkumista ja sitä kautta hyvää fyysistä kuntoa, kertovat Ahola, Saari ja Pulkkinen, että kaikille halukkaille löytyy sopivaa tehtävää riippumatta esimerkiksi liikkumisen rajoitteista. Järjestön toiminta ei rajoitu vain etsintätehtäviin, vaan esimerkiksi tulipaloihin liittyvät evakuointitehtävät voivat tulla löytäjien työlistalle.

Vuoden 2022 Hyvinvoiva Pohjoinen tukee mm. pelastustoimintaa

Vuoden 2022 Hyvinvoiva Pohjoinen –haku on päättynyt 31.5. Lahjoituksen saajaksi on voinut ehdottaa LähiTapiola Pohjoisen toiminta-alueella Pohjois- tai Keski-Pohjanmaalla toimiva, voittoa tavoittelematon yleishyödyllinen yhdistys tai yhteisö. Valinnoissa huomioidaan lahjoituskohteiden maantieteellinen monipuolisuus ja yksittäisen lahjoituksen summa on 2000 – 20 000 €.

Tänä vuonna LähiTapiola Pohjoisen Hyvinvoiva Pohjoinen –lahjoitukset menevät pääsääntöisesti liikenneturvallisuuden, arjen turvallisuuden ja pelastustoiminnan sekä mielenterveyden ja ennaltaehkäisevän hyvinvoinnin edistämiseksi. Vuoden 2022 Hyvinvoiva Pohjoinen tuen saajat julkaistaan syksyllä.

Lue lisää Hyvinvoiva Pohjoisesta sivuiltamme.