Siirry suoraan sisältöön Siirry suoraan alatunnisteeseen

POHJOINEN: Myrsky kaatoi puita ja aiheutti tuhoa Pohjois- ja Keski-Pohjanmaalla – katso ohjeet toimintaan vahinkotilanteessa

22.6.2021 - Pohjoinen - Turvallisuus

Pohjois- ja Keski-Pohjanmaalle maanantaina 21.6. ja tiistaina 22.6. rantautunut kesämyrsky on kaatanut puita rakennusten ja autojen päälle, irrottanut kattopeltejä ja aiheuttanut sähkökatkoja. Vahingot mökeillä, veneissä ja metsässä selviävät sitä mukaa, kun ihmiset pääsevät ne tarkistamaan. Katso alta ohjeet, kuinka toimia vahinkotilanteessa.

Poikkeuksellisen voimakas kesämyrsky on jättänyt jälkensä Pohjois- ja Keski-Pohjanmaalle.

- Ilmoituksia vahingoista tulee nyt jatkuvasti. Myrskytuuli on kaatanut puita talojen ja autojen päälle ja irrottanut myös kattoja. Sähkökatkoja on ollut, joten niistä saattaa tulla jälkikäteen ilmoituksia esimerkiksi sulaneiden pakastimien ja rikkoutuneiden laitteiden takia, sanoo korvauspäällikkö Pekka Väisänen LähiTapiola Pohjoisesta.

Kaatuneita puita ja rikkoutunutta irtaimistoa

- Kotien pihoilla tuuli on saanut trampoliineja ja muita tavaroita liikkeelle, mikä on aiheuttanut irtaimistovahinkoja. Jos rakennuksiin on tullut vaurioita, niitä on hyvä yrittää suojata, jos sen saa tehtyä turvallisesti. Rikkoutuneen kohdan päälle voi levittää esimerkiksi pressun. Tarvittaessa raivausapua kannattaa pyytää ammattilaisilta, kertoo Väisänen.

Ukkosen ja myrskytuulen ennustetaan vielä mahdollisesti jatkuvan, joten viimeistään nyt kannattaa kerätä irtaimisto pihalta ja tarkistaa, että sadevesikourut vetävät.

Miten toimia myrskyvahingon jälkeen?
• Valokuvaa vaurioituneet alueet ennen raivaustöitä. Kuvissa tulisi näkyä yleiskuva vakuutetusta omaisuudesta sekä lähikuvia vaurioituneesta omaisuudesta.
• Otettuasi kuvat, aloita rakennuksen suojaaminen mahdollisimman pian. Poista rakennuksen päälle kaatuneet, nojaavat tai kaatumisvaarassa olevat puut. Muista oma ja muiden turvallisuus! Pyydä puunraivaukseen tarvittaessa apua ammattilaisilta tai pelastuslaitokselta.
• Suojaa vaurioitunut vesikatto pressulla, jotta vesi ei pääse rakennuksen sisään. Muista käyttää asianmukaisia turvavälineitä tehdessäsi korjaustöitä.
• Sähkökatkon sattuessa pidä pakastin suljettuna. Elintarvikkeet säilyvät tällöin vahingoittumattomina useita tunteja.
• Suuremman vahingon sattuessa varaa vakuutusyhtiöllesi mahdollisuus tarkastaa vahinko paikan päällä.
• Älä hävitä vahingoittunutta omaisuutta itse ja muista hakea korvauksia vuoden sisällä vahingosta.
• Jos haluat hoitaa toisen henkilön korvausasioita, tarvitset valtakirjan.

Ilmoita vahingosta verkossa tai puhelimitse

Varauduthan mahdollisiin ruuhkiin puhelinpalvelussa – suosittelemme tekemään vahinkoilmoituksen verkkopalvelussa. Pääset tekemään vahinkoilmoituksen ja hakemaan korvausta täältä. Puhelimitse korvausilmoituksen voi tehdä LähiTapiola Pohjoisen alueella numeroon 08 814 2500.