LähiTapiola Varsinais-Suomen 25 000 euron LähiLahjoitus lasten ja nuorten hyväksi – mitä lahjoituksella on saatu aikaan?
LähiTapiola Varsinais-Suomi toteutti tänä vuonna neljättä kertaa LähiLahjoitus-äänestyksen, jossa jaossa oli 25 000 euroa yhtiön toimialueella toimivien yleishyödyllisten, lasten ja nuorten hyvinvointiin panostavien yhdistysten kesken. Yhtiön omistaja-asiakkaat pääsivät äänestämään itselleen merkityksellisintä tahoa ehdokkaiden joukosta. Lahjoituspotti jaettiin äänestyksessä mukana olleiden ehdokkaiden kesken, suhteessa saatuun äänimäärään.
Muita ajankohtaisia asioita
LähiTapiola Lappi16.10.2026
Jäistä pelastautumista harjoitellaan Torniossa ja Rovaniemellä – jäälauttakiertue saapuu Lappiin 27. ja 29.10.
Miten jäistä pääsee takaisin ylös, jos jää pettää alta? Entä miltä pelastautuminen tuntuu talvivaatteissa, saappaat jalassa tai sukset mukana? Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto (SUH) ja LähiTapiola Lappi tuovat jäälauttaharjoituksen Tornion uimahalliin ja Uimahalli Vesihiiteen. Tapahtumissa jäistä pelastautumista pääsee harjoittelemaan turvallisesti uimahalliolosuhteissa asiantuntijan ohjauksessa.LähiTapiola Lappi13.10.2026
Liukkaat tiet aiheuttivat jo ensimmäiset tieltä suistumiset Lapissa - vaihda talvirenkaat ajoissa
Korvauspuolen havaintojen mukaan liukkaat tiet ovat aiheuttaneet ensimmäisiä liikenneonnettomuuksia: ”Moni säästää talvirenkaita vielä syksyllä ja jatkaa ajamista kesärenkailla siihen asti, että lumi on maassa. Liukkaus voi yllättää jo paljon aiemmin”, korvausjohtaja muistuttaa. LähiTapiola Vellamo11.10.2026
Äänestys käynnistyi: yhdistykset tavoittelevat lahjoitusta lasten ja nuorten harrastustoimintaan ja hyvinvointiin LähiTapiola Vellamon alueella
LähiTapiola Vellamon 100 000 euron LähiLahjoitus-äänestys on käynnistynyt. Äänestäjät pääsevät vaikuttamaan, mitkä lasten ja nuorten harrastustoiminnan ja hyvinvoinnin parissa työskentelevät yhdistykset saavat lahjoituksen.
Katso lisää tiedotteita
Uutishuone
Tiedotteet
LähiTapiola Varsinais-Suomen 25 000 euron LähiLahjoitus lasten ja nuorten hyväksi – mitä lahjoituksella on saatu aikaan?