Siirry suoraan sisältöön Siirry suoraan alatunnisteeseen
LähiTapiola Länsi-Suomi 14.2.2024

LähiTapiola Länsi-Suomen vuosi 2023: Ennätysmäärä elämänturvaa – huipputuloksesta yli 60 miljoonaa länsisuomalaisille etuina ja korvauksina

Epävarmassa maailmantilanteessa paikallisten luottamus LähiTapiola Länsi-Suomea kohtaan kasvoi entisestään. Sekä yhtiön asiakasmäärä että asiakkaille maksettujen etujen ja korvausten määrä nousivat ennätystasolle. Kokonaistulos kasvoi 21,7 miljoonaan euroon hienon sijoitusvuoden myötä.

Autoja ajamassa 8-tiellä keväällä.

LähiTapiola Länsi-Suomen vakuutusmaksutulo kasvoi edeltävään vuoteen verrattuna 5,2 prosenttia ja oli yhteensä 81,2 miljoonaa euroa. Yhtiön liiketulos kasvoi 10,3 miljoonasta 14,9 miljoonaan euroon kokonaistuloksen ampaistessa -10,4 miljoonasta eurosta 21,7 miljoonaan euroon. Asiakasmäärä ja -tyytyväisyys jatkoivat kasvuaan vakavaraisuuden säilyessä vahvana.

– Mitä enemmän maailmassa on epävarmuutta, sitä enemmän elämään kaivataan vakautta ja turvaa. Olen erittäin kiitollinen siitä, että olemme niiden tarjoamisessa pystyneet ansaitsemaan yhä useamman länsisuomalaisten luottamuksen. Siitä käy kiittäminen omistautunutta henkilöstöämme, sillä kaiken digitalisaationkin keskellä tärkeintä on yhä ihminen, sanoo LähiTapiola Länsi-Suomen toimitusjohtaja Pasi Aakula .

Hyvä vuosi näkyi myös yhtiön sijoitustoiminnan tuotossa, jonka pyrähtäminen miinusmerkkisestä 6,1 prosentista plusmerkkiseen 5,2 prosenttiin siivitti kokonaistuloksen huippulukemiin.

– Meillä on sijoitettu niin kauan kuin on vakuutettukin, ja erityisesti tästä pitkästä kokemuksesta asiakkaamme ovat saaneet viime vuonna nauttia. Osakesijoituksissa päästiin nimittäin lähemmäs 13 prosentin tuottoa, ja korkosijoituksissakin oltiin yli 8 prosentin, kertoo LähiTapiola Länsi-Suomen sijoitusvarallisuutta hallinnoiva talousjohtaja Jussi Seppälä .

Kokonaisuutena erinomaisesta vuodesta jäi toimitusjohtaja Aakulan mukaan myös petrattavaa tulevaan.

– Vuonna 2023 inflaatio haastoi kannattavuuttamme. Tähän meidän on kiinnitettävä erityistä huomiota tänä ja seuraavina vuosina.

Lähes 10 miljoonan satsaukset omistaja-asiakkaisiin ja Länsi-Suomeen – nuoret keskiössä

LähiTapiola Länsi-Suomi maksoi omistaja-asiakkailleen vuonna 2023 keskittämisetuja yhteensä 6,9 miljoonaa euroa. Vakuutusmaksuista puolestaan kertyi asiakkaille 2,5 miljoonan potti S-ryhmän Bonusta.

– Meidät omistavat 108 000 asiakastamme, joille tuloksemme pitää näkyä sekä rahallisena hyötynä että parantuvana palveluna. Jälkimmäiseen tartuimme viime vuonna muun muassa järjestelmä- ja tuoteuudistuksien avulla, toimitusjohtaja Aakula summaa.

Vuosi 2023 oli Länsi-Suomessa lasten ja nuorten teemavuosi. Yhtiö tuki nuorten harrastustoimintaa 50 000 euron lahjoitushaulla ja lähti 30 000 euron kokonaispanostuksella mukaan perustamaan kaikille Satakunnan kuudes- ja yhdeksäsluokkalaisille Yrityskylää Poriin. Vuoden mittaan LähiTapiola Länsi-Suomi mahdollisti lähes 1 000 viidesluokkalaisen kouluttamisen ensiaputaitoisiksi. Yhtiö myös sponsoroi vuonna 2023 kymmeniä paikallisia toimijoita, joista valtaosa toimii nuorten parissa.

LähiTapiola Länsi-Suomen merkittävin satsaus alueen turvallisuuteen sijoittui loppuvuoteen 2023, jolloin yhtiö lahjoitti 100 000 euroa alueella toimiville vapaaehtoisille palokunnille.

Erilaisia veroja ja veroluonteisia maksuja yhtiö maksoi yhteensä reilut 25 miljoonaa euroa.

Vahinkomäärä yli 50 000:n, korvaukset yli 50 miljoonan – palvelu edelleen huippuluokkaa

Vuonna 2023 LähiTapiola Länsi-Suomi maksoi omistaja-asiakkailleen sattuneista reilusta 50 000 vahingosta korvauksia lähes 52 miljoonaa euroa, mikä on yli 7 miljoonaa edeltävää vuotta enemmän. Vahinkomäärä kasvoi vuoteen 2022 verrattuna lähes 8 prosenttiyksikköä, eikä suurvahingoiltakaan vältytty.

– Viime vuonna lähes joka toiselle asiakkaistamme sattui vahinko, kun vuonna 2022 vahinko yllätti vain noin joka neljännen. Tästä huolimatta korvasimme vahingoista liki 95 prosenttia, ja miltei 75 prosenttia sai ratkaisun korvaushakemukseensa samana tai seuraavana päivänä, kertoo LähiTapiola Länsi-Suomen korvausjohtajana vuoden 2023 keväällä aloittanut Ville Sampolahti .

Työntäyteinen vahinkovuosi näkyi myös yhtiön asiakkaiden yhteydenotoissa, joiden määrä ryöpsähti puhelimessa ja verkkopalvelussa viime vuonna yhteensä lähes 135 000:een. Silti yli 80 prosenttiin puheluista vastattiin alle minuutissa, ja verkkopalvelussa vastauksen sai alle vuorokaudessa miltei 85 prosenttia.

Vuonna 2023 LähiTapiola Länsi-Suomi palveli asiakkaitaan puhelin-, verkko- ja mobiilipalvelun lisäksi 11 toimistolla noin 150 asiantuntijan voimin. Yhtiön henkilöstötyytyväisyys ylsi edeltävän vuoden tapaan korkeimmalle mahdolliselle tasolle. Vuoden 2024 alussa LähiTapiola valittiin jälleen yhdeksi Suomen innostavimmista työpaikoista.

”Vuonna 2024 nähdään, pystyvätkö alueen yritykset tekemään yhdessä hyvää”

Kuluvana vuonna LähiTapiola Länsi-Suomi tulee ydinliiketoimintansa kehittämisen lisäksi keskittymään erityisesti yhteistyön laajentamiseen yli kaupunki- ja toimijarajojen.

– Lukuisat eri toimijat tekevät hienoa työtä alueemme hyvinvoinnin eteen, mutta kukin valitettavasti tekee sen tahollaan. Voimamme yhdistämällä voisimme kohdentaa avun vaikuttavammin ja tarkemmin, mikä olisi kaikkien länsisuomalaisten etu. Siksi haastan nyt kaikki toimijat mukaan yhteistyökeskusteluihin. Sitten nähdään, pystymmekö me yritykset tekemään tänä vuonna yhdessä entistä enemmän hyvää, toimitusjohtaja Aakula linjaa.

LähiTapiola Länsi-Suomen vuoden 2023 avainluvut taulukkomuodossa.