LähiTapiola Henkiyhtiö kasvatti omistaja-asiakkaiden etuja vuonna 2024.
Asiakkaiden omistamana yhtiönä LähiTapiolassa on tärkeää, että omistaja-asiakkaat hyötyvät LähiTapiolan menestyksestä. Päättynyt vuosi LähiTapiola Henkiyhtiön liiketoiminnassa oli vahva ja oli osaltaan mahdollistamassa asiakasetujen kehittämistä, joka on pitkäaikainen tavoitteemme.
Riskihengen asiakasetu lanseerattiin vuonna 2022 ja sen määrä vahvistetaan vuosittain. Vuonna 2024 edun määrää oli mahdollista kasvattaa ja vuonna 2025 se pidetään samalla tasolla. Vuonna 2025 LähiTapiolan asiakkaat voivat hyötyä joko 25 prosentin vakuutusmaksun alennuksesta tai 35 prosentin vakuutusmäärän korotuksesta henkivakuutukseen ja pysyvän työkyvyttömyyden vakuutukseen.
– On hienoa, että voimme säilyttää edellisvuoden etutason ja palauttaa tulosta asiakasetujen muodossa, Pasi Haarala LähiTapiolaHenkiyhtiön toimitusjohtaja sanoo.
Säästämisen ja eläkevakuuttamisen tuotteissa oli mahdollista nostaa asiakashyvitysten määrää. Henkiyhtiön sijoitusasiakkaille tarjottavat asiakashyvitykset olivat kokonaisuutena vuonna 2024 noin 18 miljoonaa euroa.
Tavoitteena parantaa suomalaisten taloudellista varautumista
Elämänturvayhtiönä LähiTapiolan tavoitteena on parantaa suomalaisten varautumista erilaisiin taloutta uhkaaviin tilanteisiin. Henkivakuutuksella tai pysyvän työkyvyttömyyden vakuutuksella on mahdollista täydentää oman perheen taloudellista turvaa sellaisten tilanteiden varalle, jossa vakuutus olisi erityisesti tarpeen.
– Omaehtoinen taloudellinen varautuminen on tärkeää, ettei itse tai puoliso, perhe ja läheiset joudu taloudellisiin ongelmiin. Haluamme olla vahvistamassa suomalaisten taloudellista turvaa vakuuttamisen ja säästämisen ratkaisuillamme, Pasi Haarala sanoo.
Lue lisää henkivakuutuksen asiakasedusta täältä.
Muita ajankohtaisia asioita
LähiTapiola Savo-Karjala14.3.2025Varautumisen voima -seminaari kokosi asiantuntijat ja yrittäjät yhteen
LähiTapiola Savo-Karjala mahdollisti 5 000 euron käyttörahastolahjoituksella Etelä-Savon yrittäjien järjestämää Varautumisen voima -seminaaria. Seminaari tarjosi yrittäjille arvokasta tietoa riskienhallinnasta, varautumisesta ja liiketoiminnan jatkuvuuden turvaamisesta. LähiTapiola Pohjoinen13.3.2025”Iskä, miksi valot räpsii ja poksuu?” - Lukiolainen pelasti oululaisen perheen kodin tulipalolta
Tiesitkö, että sähköpalot ovat yksi yleisin syy kotien tulipaloihin? Sähköpalo voi aiheutua sähkölaitteen viasta, asennusvirheestä, väärästä tai huolimattomasta käytöstä tai puutteista kunnossapidossa. Näin vähennät tulipalon riskiä ja tunnistat alkavan sähköpalon. LähiTapiola Loimi-Häme13.3.2025Kevät on tuulilasivahinkojen sesonkiaikaa – pieniä säröjä on nopea korjata
Tuulilasivahinkoja tapahtuu eniten keväällä teiden sulaessa. Tuulilasiin osunut kivi tai talvirenkaasta irronnut nasta ovat yleisin syy tuulilasivahingoissa. Pieni iskemä tuulilasissa kannattaa korjauttaa nopeasti, ettei se ehdi levitä isoksi halkeamaksi.