Siirry suoraan sisältöönSiirry suoraan alatunnisteeseen
HenkilöasiakkaatYritysasiakkaatMaatila-asiakkaatTietoa LähiTapiolasta
FI
UutishuoneLähiTapiola-ryhmäTöihin meilleVastuullisuus
AjankohtaistaYhtiöt tiedottavatNäkökulmia
EtusivuUutishuoneAjankohtaistaYhtiöt tiedottavatNäkökulmiaLähiTapiola-ryhmäYhtiöryhmätietoaYhtiötToiminnan tarkoitusLähiTapiola-ryhmän raportitKumppanuudet ja yhteistyöTöihin meilleLähiTapiola työnantajanaYrittäjänä LähiTapiolassaOpiskelijalleAvoimet työpaikatVastuullisuusVastuullisuus LähiTapiolassaYhteiskuntasuhteetKumppanuudet ja lahjoituksetHenkilöasiakkaatYritysasiakkaatMaatila-asiakkaatTietoa LähiTapiolasta
UutishuoneLähiTapiola-ryhmäTöihin meilleVastuullisuus
Yhtiöt tiedottavatAjankohtaistaYhtiöt tiedottavatNäkökulmia
LähiTapiola Savo19.2.2025Korvasimme ja lahjoitimme enemmän kuin koskaanVahinkoalttiin vuoden aikana LähiTapiola Savo oli vahvasti perustehtävänsä äärellä: omistaja-asiakkaidensa arjen apuna, silloinkin kun sattuu.
Vahinkojen määrän, hintojen nousun ja useiden suurvahinkojen seurauksena korvasimme vuoden aikana vahinkoja ennätykselliset 32,5 milj. euroa, kun edellisenä vuonna korvauskulumme olivat 26,8 milj. euroa. Osana vastuullisuustyötämme toteutamme myös lahjoituksia luoden hyvinvointia ja elinvoimaa lähiympäristöömme. Vuoden aikana lahjoitimme maakuntaan yhteensä 169 250 euroa (*, joka jakautui kolmeen pääteemamme arjen turvallisuuteen, henkiseen hyvinvointiin ja toimialueemme elinvoiman tukemiseen, kuten koulutukseen, LähiTapiola Savon toimitusjohtaja Antti Pulkkanen kertoo.

Asiakastyytyväisyyden ennätystaso, asiakasmäärän kasvu ja maltillinen liiketoiminnan tulos varmistivat yhtiön terveen liiketoiminnan ja vakavaraisuuden. Yhtiön liiketulos oli 5,8 milj. euroa. Lisäksi sijoitustoiminnan tuotot (6,5 %) vahvistavat edelleen vakavaraisuutta ja osaltaan mahdollistivat yhtiömme ennätyssuuret lahjoitukset alueen elinvoimaisuuden kehittämiseen. Hienon kokonaisuuden ansiosta seisomme omistaja-asiakkaidemme terveyden, talouden ja omaisuuden turvana tukevalla pohjalla jatkossakin.
Vuosi sisälsi paljon ennätyshienoja tuloksia. Omistaja-asiakkaidemme määrä ylitti 70 000 rajan ensimmäistä kertaa yhtiön historiassa. Olemme iloisia, että lähes joka toinen toimialueemme asukas on asiakkaamme. Samalla myös asiakastyytyväisyys oli ennätyskorkealla tasolla. Vakuutustekninen tulos ja liiketulos olivat budjetin mukaisilla tasoilla. Kaiken kaikkiaan vuosi oli onnistunut ja voimme katsoa luottavaisena kohti tulevaisuutta. Toiminnan kehittämisen osalta panostimme muun muassa nykyisille yritys-, maa- ja metsätalousasiakkaillemme suunnattuihin uusiin korvaus- ja riskienhallintapalveluihin. Lisäksi uudistimme yritysasiakkaiden verkkopalvelun, joka näkyy parempana asiakaspalveluna yritysasiakkaille. Vuoden 2024 aikana uudistimme toimintaamme, jotta pystymme tuottamaan entistä parempaa asiakaskokemusta kaikissa liiketoiminnoissa nyt ja tulevaisuudessa. Toteutimme mm. rooli- ja palkkamalliuudistuksia, sekä organisaatiouudistuksen, joka mahdollistaa nyt entistä paremman ja laadukkaamman lähiesihenkilötuen. Loimme johtamismallin ja organisaatiorakenteen, jossa on huomioitu toimintojen samankaltaisuudet. Uuden rakenteen myös pystyimme poistamaan siiloja tiimien ja toimintojen välillä. Näistä muutoksista hyötyy erityisesti omistaja-asiakkaamme ja se myös mahdollistaa kehittymisemme elämänturvayhtiönä tulevaisuuden tarpeita ennakoiden. Henkilöstökokemuksemme kehittyi mittaamisen perusteella positiiviseen suuntaan myös näiden uudistusten myötä. Keskinäisen yhtiön erityinen rooli elämän turvaajanaLähiTapiola Savo pyrkii erottumaan toimialueellaan vastuullisena alueen elinvoiman edistäjänä. Tähän liittyen strategiassamme korostuu vahinkojen ennaltaehkäisy. Mitä vähemmän savolaisille sattuu vahinkoja, sitä turvallisempi ja elinvoimaisempi ympäristö meillä on. Vahinkoja vähentämällä voimme vaikuttaa pitkällä tähtäimellä myös vakuutusten hintatasoon alentavasti. Koronan jälkeen esimerkiksi henkilö- ja ajoneuvovahinkojen määrä on lähtenyt kasvuun, joten vahinkojen ennaltaehkäisylle on todellakin tilausta.Vuoden aikana toteutimme vahinkojen ennaltaehkäisyä mm. aktiivisella vahinkoriskejä vähentävällä asiakasviestinnällä sekä yritys- ja maatila-asiakkaidemme sähköturvallisuustarkastuksilla. Tarkastamme myös vuosittain 3 000 omistaja-asiakkaamme sammuttimia ja koulutamme toimialueemme 500 viidesluokkalaiselle hätäensiavun taitoja yhdessä SPR:n kanssa. Itä-Suomessa hukkuu eniten ihmisiä jäihin vajoamisen seurauksena, johon vastasimme yhdessä Suomen uimaopetus- ja hengenpelastusliiton kanssa omistaja-asiakkaille järjestettävillä jäistä pelastautumisharjoituksilla. Työ jatkuu myös kuluvana vuonna.Osana vastuullisuus- ja vahinkojen ennaltaehkäisytyötämme tuimme kolmea pääteemaamme vuoden 2024 aikana (*
  • arjen turvallisuutta 53 900 eurolla
  • henkistä hyvinvointia 7 500 eurolla
  • paikallista elinvoimaa tukevia yhteisöjä 39 500 eurolla.
Näitä kohteita olivat mm. vapaapalokunta-, järvi- ja pelastuskoiratoiminta, Välkky -suojatievaroittimet, Kuopion torinaluspysäköinnin pylvässuojat, ensikoti- ja mielenterveysomaisten toiminta sekä Itä-Suomen yliopiston laskennallisen tekniikan professuurin tukeminen.

Tämän lisäksi tuimme lasten ja nuorten harrastustoimintaa 33 350 eurolla ja LähiTapiolan yhteistä Ukrainan suojakonttilahjoitusta 35 000 eurolla.
Muita ajankohtaisia asioita
LähiTapiola Pohjoinen7.5.2025Täällä ovat Oulun riskialtteimmat kolaripaikat – ”Liikennesäännöt unohtuvat parkkipaikoilla” LähiTapiola Pohjoisen vahinkotietojen mukaan Oulussa eniten liikennevahinkoja syntyy parkkipaikoilla ja -halleissa sekä tiiviisti liikennöityjen risteysalueiden ja liittymien yhteydessä. Kyselyn mukaan parkkipaikoilla syntyy vaaratilanteita eritoten siksi, etteivät autoilijat ota kanssaihmisiä riittävän hyvin huomioon. LähiTapiola Loimi-Häme5.5.2025Kysely: Joka viides kokenut ”läheltä piti” -palovahinkotilanteen kotona tai mökillä – ”jokainen sekunti on arvokas”Paloturvallisuus on tärkeää kaikkialla, erityisesti kotona, mökillä ja veneessä. Toimiva sammutin voi olla ratkaiseva tekijä palon alkuvaiheessa, jolloin se voi estää tulipalon leviämisen ja pelastaa omaisuutta sekä ihmishenkiä.LähiTapiola Länsi-Suomi5.5.2025Mökillä on syytä käytellä moottorisahaa jo nyt – Kaatunut puu syypää joka toiseen myrskyvahinkoon Myrskyt ovat aiheuttaneet vahinkoja joka kolmannen länsisuomalaisen kodissa, selviää LähiTapiolan tuoreesta kyselystä. Joka toisen vahingon syynä on kaatunut puu. Mökkikauden alku on asiantuntijan mukaan paras aika riskipuiden ennakoivalle kaatamiselle, mutta myös vaaran paikka itse tekevälle.
Katso lisää tiedotteita
UutishuoneTiedotteetKorvasimme ja lahjoitimme enemmän kuin koskaanHaluatko silti vaihtaa kielen?KylläEn