Siirry suoraan sisältöön Siirry suoraan alatunnisteeseen
LähiTapiola Pohjoinen Turvallisuus 27.9.2023

”Oota hetki, palohälytin soi” – Alkusammutustaidot pelastivat tyrnäväläisen perheen talon

Tyrnäväläisen Henri Rahkilan, 16 v, kesäkuinen iltapäivä sai vauhdikkaan käänteen, kun hän kuuli palohälyttimen hälyttävän. Palohälyttimen piipityksen syyksi paljastui palava astianpesukone. Henrin kanssa tapahtumahetkellä kotona oli isoveli Roni Rahkila, 19 v, mutta perheen isä Mikko, äiti Riina ja kuudetta luokkaa aloitteleva pikkuveli Lauri olivat muualla. Perhe asuu Tyrnävällä isossa pihapiirissä, joka on kuulunut heidän suvulleen jo neljän sukupolven ajan. Henrin alkusammutustaidoilla saatettiin pelastaa iso osa suvun historiaa.

Viisihenkisessä tyrnäväläisperheessä vanhemmat käyvät töissä ja lapset käyvät koulua, sekä urheilevat paljon. Perheen kaksi vanhinta poikaa, Roni Rahkila ja Henri Rahkila , viettivät kesäkuista lomapäivää kotonaan. Yhtäkkiä tavallisesta päivästä tulikin sellainen, jota muistellaan vielä pitkään.

”Olin huoneessani kaverin kanssa pelaamassa tietokoneella, ja joku himmeä piippaus alkoi kuulua. Otin toisen korvan kuulokkeista vapaaksi: se oli palohälytin. Sanoin kaverille, että oota hetki, palohälytin soi, pitää mennä katsomaan”, Henri kertoo tapahtumien kulusta. ”Palo oli vasta alkuvaiheessa, eikä liekit olleet kovin isot. En miettinyt muuta kuin, että sammutuspeite pitää ottaa – hankalinta oli saada se irti koukusta. Sitten vaan peite ilmatiivisti auki olevan koneen päälle ja vettä lattialle valuneelle palavalle muoville. Ja sitten kävin huikkaamassa kaverille, että sammutin just tulipalon.”

Esimerkillisen alkusammutuksen jälkeen Henri soitti vanhemmilleen sekä hätänumeroon. Isoveli Roni oli ollut nukkumassa toisessa päässä taloa eikä ollut herännyt tilanteeseen.

”Nukuin suljetun oven takana, joten piippaus kuului etäisesti enkä herännyt siihen. Henri tuli herättämään minut ja sanoi vain, että palo oli, mutta sammutin sen jo”, kertoo Roni tapahtuneesta.

Keittiö oli ollut täynnä savua ja neuvokkaina pojat olivat yhdessä aukoneet kaikki ikkunat, jotta läpivedolla savu saatiin hälvenemään. Henri myös irrotti astianpesukoneen sähköjohdon, kun hätäkeskuksesta oli annettu siihen lupa, ja sammutuspeite pysyi paikoillaan aina siihen asti, kun pelastushenkilökunta saapui paikalle.

”Olihan se iso järkytys, kun Henri soitti mutta olin helpottunut kuullessani, että palo oli jo sammutettu. Säikäytti kyllä – lähdin heti ajamaan kotiin”, Riina Rahkila muistelee. ”Palomies sanoi pihalla, että kaikki ovat kunnossa ja pojat olivat toimineet esimerkillisesti. ”Savun mukana pinnoille tuli nokea, joka ei meinannut millään lähteä. Noesta ja savun jäämistä aiheutui päänsärkyjä perheenjäsenille ja ionisaattori oli puhdistamassa tilan ilmaa monta viikkoa.

Rahkilat, kuten monet muutkaan, eivät olisi arvanneet astianpesukoneen syttyvän palamaan, mutta kun onnettomuus sattui omalle kohdalle, se oli uskottava. Heidän astianpesukoneensa oli noin 20 vuotta vanha ja oli toiminut moitteettomasti siihen asti, kun ei enää toiminutkaan.

”Jos olisi saanut toivoa, olisi se vain lopettanut toimimasta, sillä siivoaminen [palon jäljiltä] oli iso operaatio”, Riina Rahkila kommentoi. ”Nokea oli kaikkialla, ihan olohuoneessa asti. Käyttökelvottomaksi tapahtumassa ei mennyt kuin itse astianpesukone, edes lattialla ollut matto ei vaurioitunut. Uusi sammutuspeite tosin oli hankittava.”

Toimivuus ja luotettavuus ovat vakuuttamisen kulmakivet

Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun Rahkilat kohtaavat jotakin odottamatonta. Kerran aiemminkin heidän talonsa on ollut vähällä leimahtaa liekkeihin. Tuolloin syynä oli lähelle iskenyt salama, joka tuli taloon puhelinliittymälankaa pitkin. Tuollakin kerralla palo saatiin sammutettua neuvokkaasti heti kättelyssä.

Eräs unohtumaton käänne puolestaan oli, kun suuri metso lehahti sisään heidän eteisen ikkunastaan – ”Metso jäi ilmeisesti henkiin ja se livahti paikalta heti, kun riistayhdistyksen mies saapui paikalle”, perheen isä Mikko Rahkila muistelee.

Kaikenlaisten yllättävien ja epämiellyttävien käänteiden varalta on hyvä varautua ja vakuuttaa itselleen tärkeimmät asiat. Rahkilatkin ovat tehneet juuri näin ja he ovatkin olleet LähiTapiola Pohjoisen asiakkaita jo vuosia. ”Aina on toiminut, kun on tarvittu. Onhan se tietynlaista luotettavuutta, jos satunnaisesti jotain sattunut niin ei ole ollut hankaluuksia. Syntyy luotto, että jatkossakin toimii hyvin”, Mikko linjaa. ”Vakuutuksissa loppuviimein merkitystä on toimivuudella.”

Kouluilla iso merkitys paloturvallisuuden viestinviejänä

Alkusammutustaidot ovat äärimmäisen tärkeät, sillä apu ei aina välttämättä ole kovin lähellä varsinkaan maalla. Myös ihan arkiset asiat saattavat olla vaaranpaikkoja, esimerkiksi juurikin oikosulkujen sattuessa. Rahkiloiden perheessä paloturvallisuuteen on perehdytty vierailemalla Päivä Paloasemalla-tapahtumassa, jossa esitellään palokuntien toimintaa ja kalustoa sekä opetellaan alkusammutusta. Myös koulussa on harjoiteltu sammutuspeitteen sekä vaahtosammuttimen käyttöä. Nämä opit ovat selvästi jääneet Henrillä mieleen:

”Kyseessä oli vaistonvarainen reaktio. Ei siinä ehtinyt ajatella, mitä tapahtuu vaan heti sammutuspeitteelle”, Henri kertaa tapahtumaa.

Rahkilat kertovat olevansa erittäin tyytyväisiä siihen, miten Tyrnävän koulussa on hoidettu paloturvallisuuden opetus ”Siellä on hyvin tiedotettu näistä asioista, eikä pelkästään kerrottu vaan on päässyt ihan oikeasti harjoittelemaan”, Riina summaa.

Käytännön läheisyys on heidän mielestään asian ytimessä, sillä vain harjoittelemalla voi oppia siihen, että tilanteen tullessa uskaltaisi toimia. ”On todella hyvä, että tähän oikeasti panostetaan. Eikä vain yhtenä vuonna vaan useammin. Kertaaminen auttaa”, Riina toteaa. Henrikin on tästä hyvä esimerkki, hän tiesi, kuinka toimia eikä epäröinyt tarttua sammutuspeitteeseen.

”On hyvä, että asiaa nostetaan käsittelyyn kouluissa, sillä esimerkiksi Päivä Paloasemalla on vapaaehtoinen mutta koulu on pakollinen. Yhteistyö [vakuutusyhtiöllä] koulujen kanssa voisi olla hyvä idea”, Riina pohtii.

LähiTapiola järjestää sankarikoulutuksia koululaisille, sillä hätätilanne ei katso aikaa eikä paikkaa, eikä sankaruus ikää tai asemaa. LähiTapiola onkin kouluttanut jo 150 000 sankaria vuodesta 2016 lähtien. Vuodesta riippuen aiheet vaihtelevat alkusammutuksesta ensiaputaitoihin ja kaikkeen siltä väliltä. Paloturvallisuus on meidän kaikkien asia.

”Palohälytin antaa aikaa mutta on tärkeää osata toimia”

Rohkeasta alkusammutustyöstä huolimatta Henri on pohtinut sitä, mitä olisikaan voinut sattua, jos hänen huoneensa ovi olisi ollut kiinni tai jos Roni olisi ollut yksin kotona nukkumassa. Vaikka ajoittainen ”mitä jos”-ajattelu kuuluu asiaan, ei perhe ole tapahtuneesta kovin järkyttynyt.

”Kun Henri silloin soitti, hän kertoi asian kuin olisi voileivän tehnyt. Ihan vain tiedoksi”, Mikko naureskelee. ”Lähinnä mietin, että pitikö sen nyt sattua, kun emme olleet kotona. Mutta olemme ylpeitä siitä, että pojat olivat osanneet toimia. Ihanaa, että mitään ei sattunut ja kaikki ovat kunnossa.”

Kysyimme Ronilta ja Henriltä, että minkälaiset terveiset he haluaisivat lähettää lukijoille ja etenkin nuorille:
”Koittakaa olla panikoimatta, vaikka se ei olekaan ihmisen itsensä päätettävissä. Yrittäkää olla rauhassa ja miettiä järkevästi, ja jos on jo harjoitellut niin koettaa muistaa vaan, mitä on oppinut. Sammutuspeite on halpa henkivakuutus. On tärkeää, että sammutusvälineet ovat saatavilla, ja että tietää missä ne ovat.

Kaikilla pitää myös olla palovaroitin, vaikka se joskus ärsyttääkin. Parempi, että se piippaa turhaan kuin ettei toimisi ollenkaan. Nopea reagointi on tulipalossa tärkeää – asiat tapahtuvat vauhdilla ja minuutit ovat ratkaisevia. Palohälytin antaa aikaa mutta on tärkeää osata toimia.”


Varaa aika Elämänturvatapaamiseen. Olemme tukenasi, kun elämässä sattuu ja tapahtuu. Kun otat pienen hetken ajastasi, olet varautunut elämän yllättäviin tapahtumiin.

Vakuuta kotisi ja sen tavarat. Saat nyt kodin irtaimistovakuutuksen verkosta vuodeksi alennettuun hintaan. Tutustu kampanjan tarkempiin tietoihin täältä .