Siirry suoraan sisältöönSiirry suoraan alatunnisteeseen
HenkilöasiakkaatYritysasiakkaatMaatila-asiakkaatTietoa LähiTapiolasta
FI
UutishuoneLähiTapiola-ryhmäTöihin meilleVastuullisuus
AjankohtaistaYhtiöt tiedottavatNäkökulmia
EtusivuUutishuoneAjankohtaistaYhtiöt tiedottavatNäkökulmiaLähiTapiola-ryhmäYhtiöryhmätietoaYhtiötToiminnan tarkoitusLähiTapiola-ryhmän raportitKumppanuudet ja yhteistyöTöihin meilleLähiTapiola työnantajanaYrittäjänä LähiTapiolassaOpiskelijalleAvoimet työpaikatVastuullisuusVastuullisuus LähiTapiolassaYhteiskuntasuhteetKumppanuudet ja lahjoituksetHenkilöasiakkaatYritysasiakkaatMaatila-asiakkaatTietoa LähiTapiolasta
UutishuoneLähiTapiola-ryhmäTöihin meilleVastuullisuus
Yhtiöt tiedottavatAjankohtaistaYhtiöt tiedottavatNäkökulmia
LähiTapiola Kainuu-KoillismaaTurvallisuus29.3.2023Kattojen kuuluisi kestää- Tarkkaile katolle kertyvää lumen määrääOmakoti-, pari- ja rivitalot eivät ole riskikohteita kantavuuden suhteen, joten lumen painon kannalta ajateltuna pudotushommiin ei yleensä tarvitse lähteä. Pientaloja riskialttiimpia ovat esimerkiksi suuret hallit, joilla on laaja-alainen katto. Vaikka Kainuussa ja Koillismaalla on tänä talvena ollut paikoin tavallista vähemmän lunta, on sitä lähiaikoina tulossa runsaasti lisää. Kattojen lumimääriä kannattaa nyt seurata.
Sortumisvaarassa alkavat olla kaikki rakennukset, joissa on pitkät kattorakenteiden jännevälit, jos lumikuormaa ei ole kevennetty. Halleja ja tasakattoisia rakennuksia on syytä pitää silmällä ja miettiä lumen pudottamista.Lumikuormien poisto kuuluu huolellisen kiinteistönhoidon tehtäviin, joten pääsääntöisesti vakuutus ei korvaa lumen tai jään painosta kiinteistölle aiheutuneita vahinkoja.LähiTapiola Kainuu-Koillismaan korvausjohtajan Jari Komulaisen mukaan varmin tapa välttyä ikäviltä yllätyksiltä on poistaa lumimassat jo hyvissä ajoin ennen vielä odotettavissa olevia lumimyräköitä ja suojakelejä. Lumien poistoon katoilta tulee tapaturmien ja omaisuusriskisen varalta valmistautua huolella ja tarvittaessa antaa se ammattilaisten tehtäväksi.Suurista lumimääristä voi syntyä monenlaista vahinkoaVesi.fi-palvelun mukaan Kainuussa ja Koillismaalla lumikuorma vaihtelee 130-290 kg/m². Suurimmat lumikuormat ovat Ristijärven alueella. Lumen paino voi kasvaa suojasään ja sateiden tiivistymisen myötä keväällä jopa 200-240 kiloon kuutiometriä kohden. Tämä voi aiheuttaa virhearviointeja lumen painosta, jos lumikuormaa arvioidaan vain lumikerroksen paksuutta mittaamalla.- Lumen kertymistä kannattaa tarkkailla erityisesti tuulen juoksuttaessa irtolunta harjan yli vastakkaiselle lappeelle tai rakennusten porrastaville osille. Kertynyt lumikerros voi olla jopa kaksi kertaa paksumpi kuin vastaisen lappeen kerros, Komulainen kertoo.Pientalojen katot kestävät yleensä hyvin normaaleja lumenpainosta syntyviä kuormia, ellei rakennuksessa ole rakennusvirheistä johtuvia heikkouksia. Toispuolinen kinoslumikuorma aiheuttaa epäkeskeistä rasitusta erityisesti puutteellisesti jäykistetyille pitkille, korkeille, hallimaisille rakennuksille. Katolle kerrostuva lumi ja jää lisäävät myös putoavista jää- ja lumimassoista aiheutuvaa tapaturmariskiä.- Suuret lumikuormat aiheuttavat katoilta alas syöksyessään vahinkoja kuisteille, terasseille, ilmastointihormeille, kattotikkaille, ränneille ja alla olevalle omaisuudelle. Myös katolle asennetut lumiesteet voivat irrota ja aiheuttaa kattoon vaurioita ja vuotoja, rakennusvahinkotarkastaja Antti Huotari LähiTapiola Kainuu-Koillismaalta kertoo.Kinoslumen paljous aiheuttaa kevään myötä sulamisvesivaurioriskejä porrastavien kattorakenteiden seinäliittymissä sekä katolla olevien ilmastointiputkien ja savuhormien liitosrakenteissa. Pihamaalla lumet tulee kasata paikkaan, josta ne eivät keväällä sulaessaan vaurioita rakennusta.Toteuta lumenpudotus turvallisestiVakuutusyhtiön näkökulmasta lähtökohta on, että kiinteistön omistaja on oman rakennuksensa suunnitellut ja rakentanut rakennusmääräysten mukaisesti. Suomeen suunnitelluissa rakennuksissa varaudutaan lumeen ja sen painoon katolla.Lunta pudottaessa kannattaa kiinnittää huomiota siihen, ettei epähuomiossa vahingoita lapiolla ja kolalla vesikaton pintaa, Huotari neuvoo.Jyrkillä ja liukkailla kattopinnoilla turvaköydet ja -valjaat sekä kokenut työpari voivat ehkäistä merkittävästi ikäviä takaiskuja lumen pudotustöissä. Henkilövahinkojen välttämiseksi tiputuspaikan alla olevaa liikkumista tulee rajoittaa puomein, aidoin ja varoituskyltein ja huolehtia riittävästä työn keston aikaisesta liikkumisen turvallisesta ohjaamisesta.- Turvallisuus on tärkeintä. Katolla liikkuessa tulee noudattaa aina erityistä varovaisuutta ja varustautua käyttämään turvaköysiä ja -valjaita tai turvautua alan ammattilaisen apuun, Komulainen muistuttaa.Lisätietoja:
Jari Komulainen, korvausjohtaja, LähiTapiola Kainuu-Koillismaa, puh. 040 057 2987, jari.komulainen@lahitapiola.fi
Antti Huotari, vahinkotarkastaja, LähiTapiola Kainuu-Koillismaa, puh. 041 730 3418, antti.j.huotari@lahitapiola.fi
Muita ajankohtaisia asioita
LähiTapiola Pääkaupunkiseutu24.3.2025Huolla ilmalämpöpumppu vahinkojen ehkäisemiseksi Yhä useamman pääkaupunkiseutulaisen kodista löytyy ilmalämpöpumppu, selviää LähiTapiolan kyselystä. LähiTapiola Pääkaupunkiseutu24.3.2025Pyörävarkaudet lisääntyvät keväisin – näin pidät pyöräsi turvassaKevään pyöräilykauden alku näkyy myös LähiTapiolan vahinkotiedoissa. Pyörävarkausvahinkoja taloyhtiöiden säilytystiloista havaitaan vuosittain. LähiTapiola Pohjanmaa20.3.2025Kiveniskemät tuulilaseihin ovat lisääntyneet räjähdysmäisesti Pohjanmaalla – monet selviävät korjauksella.Pohjanmaalla auton tuulilasin vauriot lisääntyivät yli 31 prosenttia vuonna 2024 verrattuna vuoteen 2023. Kun verrataan tammi- ja helmikuuta vuonna 2025 vuoteen 2024, kiveniskemät lisääntyivät 65 prosenttia. Samalla yhä useammat hyödyntävät mahdollisuuden korjata vaurion, mikä on mahdollista, jos toimii oikein ja nopeasti.
Katso lisää tiedotteita
UutishuoneTiedotteetKattojen kuuluisi kestää- Tarkkaile katolle kertyvää lumen määrääHaluatko silti vaihtaa kielen?KylläEn