Siirry suoraan sisältöönSiirry suoraan alatunnisteeseen
HenkilöasiakkaatYritysasiakkaatMaatila-asiakkaatTietoa LähiTapiolasta
FI
UutishuoneLähiTapiola-ryhmäTöihin meilleVastuullisuus
AjankohtaistaYhtiöt tiedottavatNäkökulmia
EtusivuUutishuoneAjankohtaistaYhtiöt tiedottavatNäkökulmiaLähiTapiola-ryhmäYhtiöryhmätietoaYhtiötToiminnan tarkoitusLähiTapiola-ryhmän raportitKumppanuudet ja yhteistyöTöihin meilleLähiTapiola työnantajanaYrittäjänä LähiTapiolassaOpiskelijalleAvoimet työpaikatVastuullisuusVastuullisuus LähiTapiolassaYhteiskuntasuhteetKumppanuudet ja lahjoituksetHenkilöasiakkaatYritysasiakkaatMaatila-asiakkaatTietoa LähiTapiolasta
UutishuoneLähiTapiola-ryhmäTöihin meilleVastuullisuus
Yhtiöt tiedottavatAjankohtaistaYhtiöt tiedottavatNäkökulmia
LähiTapiola LappiTurvallisuus13.2.2023Myrskytuulet aiheuttaneet vahinkoja Lapissa – toimi näin myrskyvahingoissaKovaksi yltyneet puuskittaiset tuulet ovat aiheuttaneet sähkökatkoja sekä muutamia vahinkoja rakennuksille eri puolilla Lappia. Isoimmilta vahingoilta on kuitenkin vältytty. LähiTapiola kokosi neuvot myrskyn aiheuttamien vahinkojen varalle.
Keskiviikon ja torstain välisen yön ja torstain aikana etenkin Rovaniemellä ja Meri-Lapissa puhaltanut voimakas tuuli on aiheuttanut sähkökatkoja sekä vahinkoja asuin- ja ulkorakennuksille. Puuskittainen tuuli voi esimerkiksi kaataa puita, vaurioittaa rakennusten kattoja ja kevytrakenteisia ulkorakennuksia. Myrskyjen aiheuttamien sähkökatkojen yhteydessä on myös usein niin sanottuja nollavikoja, jotka aiheuttavat elektroniikkavahinkoja ja pahimmillaan tulipaloja. Pitkittyessään sähkökatkot voivat sulattaa pakasteita ja aiheuttaa putkien jäätymisiä.- Torstain aikana asiakkailta on tullut myrskyn aiheuttamiin vahinkoihin liittyviä ilmoituksia ja korvaushakemuksia. Toistaiseksi tietoon on tullut muutamia pienempiä vahinkoja ja isommilta vahingoilta on vältytty.
Vielä on kuitenkin liian varhaista arvioida myrskyn aiheuttamien vahinkojen laajuutta.
-Tilannekuva myrskytuhoista tarkentuu lähipäivinä ja -viikkoina, kun rakennusten vahingot tulevat ilmi ja esimerkiksi metsävahingoista ja vapaa-ajan asunnoille sattuneista vahingoista saadaan lisätietoa, kertoo LähiTapiolan Lapin korvausjohtaja Janne Koskela.Koskelan mukaan kesämökit, vapaa-ajan asunnot ja metsäpalstat on hyvä käydä tarkistamassa, jotta tarvittaessa pystyy estämään lisävahingot. Tarvittaessa voi hälyttää jonkun tuttavan tai naapurin tarkistamaan vahinkoja.- Talvimyrskyssä vähäinen routa saattaa altistaa laajoillekin metsävahingoille, Koskela sanoo.Myrskyvahinkoihin voi varautua ja raivaamisessa oltava varovainen
Myrskyvahinkoihin, niin talvella kuin kesälläkin, voi varautua ennakkoon ja siten ehkäistä vahinkoja. Koskela kehottaa seuraamaan säätiedotuksia ja tuulivaroituksia.
-Irtainta omaisuutta ei ole talvella pihoilla yhtä paljon kuin kesällä, mutta kaikki irtaimisto kannattaa siirtää suojaan. Mahdollisuuksien mukaan myös auto kannattaa ajaa talliin. Ja tietysti huonokuntoiset puut kannattaa poistaa tontilta hyvissä ajoin.Jos vahinko kuitenkin sattuu, kaatuneiden puiden raivaaminen ja muut tarpeelliset työt lisävahinkojen estämiseksi on hyvä aloittaa mahdollisimman pian.- Katolla liikkuessa ja puita raivatessa on tärkeintä huomioida oma ja muiden turvallisuus. Tärkeintä on toimia turvallisesti oman osaamisen rajoissa ja varustautua asianmukaisin turvavarustein. Pystyyn kaatuneet puut, jotka nojaavat rakennuksiin tai toisiin puihin, voivat olla hyvin vaarallisia. Niiden raivaaminen kannattaa jättää ammattilaisille, Koskela neuvoo.
Miten toimia myrskyvahingon jälkeen?
  • Valokuvaa vaurioituneet alueet ennen raivaustöitä. Kuvissa tulisi näkyä yleiskuva vakuutetusta omaisuudesta, sekä lähikuvia vaurioituneesta omaisuudesta.
  • Otettuasi kuvat, aloita rakennuksen suojaaminen mahdollisimman pian lisävahinkojen välttämiseksi. Poista rakennuksen päälle kaatuneet, nojaavat tai kaatumisvaarassa olevat puut. Sähkölinjoille kaatuneita puita ei kannata yrittää raivata itse. Pyydä tarvittaessa apua puunraivaukseen ammattilaisilta tai pelastuslaitokselta.
  • Suojaa vaurioitunut vesikatto pressulla, jotta vesi ei pääse rakennuksen sisään. Muista käyttää asianmukaisia turvavälineitä tehdessäsi korjaustöitä.
  • Vapaa-ajan asunnolla on hyvä käydä tarkistamassa myrskyn aiheuttamat vahingot, jotta tarvittaessa pystyy estämään lisävahingot. Tarvittaessa voi hälyttää jonkun tuttavan tai naapurin tarkistamaan vahinkoja.
  • Sähkökatkon sattuessa pidä pakastin suljettuna. Elintarvikkeet säilyvät tällöin vahingoittumattomina useita tunteja.
  • Suuremman vahingon sattuessa varaa vakuutusyhtiöllesi mahdollisuus tarkastella vahinkoa paikan päällä.
  • Vahinkoilmoituksen voit tehdä helposti verkossa.
  • Älä hävitä vahingoittunutta omaisuutta itse ja muista hakea korvauksia vuoden sisällä vahingosta.

Lisätietoja:
Janne Koskela, korvausjohtaja, LähiTapiola Lappi, puh. 040 563 5051, janne.koskela@lahitapiola.fi
Muita ajankohtaisia asioita
LähiTapiola Pohjanmaa20.3.2025Kiveniskemät tuulilaseihin ovat lisääntyneet räjähdysmäisesti Pohjanmaalla – monet selviävät korjauksella.Pohjanmaalla auton tuulilasin vauriot lisääntyivät yli 31 prosenttia vuonna 2024 verrattuna vuoteen 2023. Kun verrataan tammi- ja helmikuuta vuonna 2025 vuoteen 2024, kiveniskemät lisääntyivät 65 prosenttia. Samalla yhä useammat hyödyntävät mahdollisuuden korjata vaurion, mikä on mahdollista, jos toimii oikein ja nopeasti.LähiTapiola Keski-Suomi19.3.2025Mitä jokaisen akullisen kulkupelin omistajan tulisi tietää – Vältä paloriskit ja varmista vakuutusturvaAkullisten sähkölaitteiden, kuten skuuttien ja sähköpyörien, aiheuttamat palot ovat yleistyneet, mikä on herättänyt huolta paloturvallisuudesta. Monet eivät tiedä, mitä akkupalojen aiheuttamia vahinkoja eri vakuutukset korvaavat ja millaisia vakuutuksia tarvitaan. LähiTapiola Keski-Suomen korvauspäällikkö Maiju Matilainen kertoo, miten suojautua paloriskeiltä ja varmistaa oikea vakuutusturva.LähiTapiola Pääkaupunkiseutu18.3.2025Kesärenkaiden vaihto edessä – tarkasta ensin nämä asiatKevät on loistavaa aikaa kesärenkaiden kunnon tarkistamiseen. Renkaasta on hyvä tarkistaa ikä, kuluminen, urasyvyys ja ilmanpaine.
Katso lisää tiedotteita
UutishuoneTiedotteetMyrskytuulet aiheuttaneet vahinkoja Lapissa – toimi näin myrskyvahingoissaHaluatko silti vaihtaa kielen?KylläEn