Siirry suoraan sisältöönSiirry suoraan alatunnisteeseen
HenkilöasiakkaatYritysasiakkaatMaatila-asiakkaatTietoa LähiTapiolasta
FI
UutishuoneLähiTapiola-ryhmäTöihin meilleVastuullisuus
AjankohtaistaYhtiöt tiedottavatNäkökulmia
EtusivuUutishuoneAjankohtaistaYhtiöt tiedottavatNäkökulmiaLähiTapiola-ryhmäYhtiöryhmätietoaYhtiötToiminnan tarkoitusLähiTapiola-ryhmän raportitKumppanuudet ja yhteistyöTöihin meilleLähiTapiola työnantajanaYrittäjänä LähiTapiolassaOpiskelijalleAvoimet työpaikatVastuullisuusVastuullisuus LähiTapiolassaYhteiskuntasuhteetHenkilöasiakkaatYritysasiakkaatMaatila-asiakkaatTietoa LähiTapiolasta
UutishuoneLähiTapiola-ryhmäTöihin meilleVastuullisuus
Yhtiöt tiedottavatAjankohtaistaYhtiöt tiedottavatNäkökulmia
LähiTapiola PohjoinenTurvallisuus30.8.2022Kotivakuutus on hankinta, joka mahtuu opiskelijabudjettiinMitä kaikkea tarvitaan, kun muuttaa ensimmäiseen omaan asuntoon tai opiskeluaikana asunnosta toiseen? Kaikki tietävät, että ilman kattiloita ja lakanoita ei pärjää, mutta näiden lisäksi välttämättömyyksien listalle nousee myös kotivakuutus. Kotivakuutus antaa turvaa esimerkiksi silloin, kun opiskeluläppäri sanoo itsensä yllättäen irti.
Ikinä ei ole otollinen aika epämieluisille yllätyksille, kuten vesivahingoille tai varkauksille. Kotivakuutuksen avulla selviät näissäkin tilanteissa, minkä lisäksi vakuutus pitää puoliasia myös silloin, jos aiheutat vahinkoa toisen omaisuudelle tai tarvitset lakimiesapua. Vakuutuksen laajuudesta riippuu, mitä kaikkea korvataan vahingon sattuessa.Hanki vakuutus helposti verkosta, mihin aikaan vainKotivakuutus on hankinta, joka mahtuu opiskelijabudjettiin, sillä opiskelijat saavat kotivakuutuksen asuntoonsa opiskelijaystävälliseen hintaan. Kotivakuutuksen hintaan vaikuttavat muun muassa niin asunnon koko, sijainti ja vakuutuksen laajuus.Muista, että halvin vaihtoehto ei ole aina paras, vaan vertailemalla vakuutusten sisältöä löydät itsellesi sopivan vakuutuksen. Jos sinulla on esimerkiksi arvokkaita harrastusvälineitä, tarkastele vakuutukseen sisältyviä omavastuita ja enimmäiskorvauksia nämä mielessäsi.

Vakuutuksen ostaminen verkossa on helppoa ja sen voit tehdä nopeasti osoitteessa LähiTapiola.fi. Ota samalla käyttöösi paperiton palvelu, jolloin kaikki vakuutusasiakirjat löytyvät samasta paikasta – verkkopalvelustamme. Kuluttaja-lehden kotivakuutusvertailussa (27.4.2022) LähiTapiolan kotivakuutus sai parhaimmat pisteet ja onkin testivoittaja.
Kotivakuutus tarvitaan kimppakämpän jokaiselle asukkaalleVuokralaiselle kotivakuutus antaa mielenrauhaa asunnon omistajan lisäksi, sillä kotivakuutus korvaa asunnon irtaimiston eli esimerkiksi huonekalut, kodinkoneet, läppärin, puhelimen, vaatteet ja monet harrastusvälineet. Siihen sisältyvät myös asunnon pintamateriaalit ja kaapistot.

Soluasunnoissa ja kämppisten kimppakämpissä jokainen huolehtii omasta kotivakuutuksestaan, vaikka muuten asumisen kustannuksia voidaankin jakaa joustavasti. Jos asut puolestaan puolison tai perheenjäsenen kanssa, yksi kotivakuutus riittää.

Kun muutat Suomen sisällä vakinaisesta asunnosta toiseen, irtaimiston vakuutus on voimassa muuttokuljetuksen aikana ja molemmissa asunnoissa enintään kahden kuukauden ajan, edellyttäen että molemmat asunnot ovat hallinnassasi. Muista ilmoittaa uuden asuntosi tiedot vakuutusyhtiölle heti.
Laaja Plus -turva korvaa myös tietokoneen tiedostojen palauttamisenLaaja kotivakuutus on LähiTapiolan vakuutuksista suosituin. Voit valita kotivakuutukseen myös Laaja Plus –turvan, joka korvaa myös esimerkiksi tietokoneen tiedostojen palauttamisen.

Perustason vakuutus toimii, jos et tarvitse turvaa rikkoutumisten varalle. Perustason vakuutus on edullisempi ja turvaa kotia ja omaisuuttasi mm. palo-, vuoto ja varkausvahingoilta. Voit vakuuttaa samalla myös matkatavarasi ulkomailla edullisesti ja ilman omavastuuta. Hankit matkatavaraturvan edullisemmin kotivakuutuksen yhteydessä kuin erikseen ostettuna.

Kotivakuutus on turvanasi myös silloin, jos joudut muuttamaan asunnostasi väliaikaisesti pois esimerkiksi palo- tai vesivahingon takia ja tarvitset väliaikaista majapaikkaa.
Kodin irtaimistovakuutus -30%  vuodeksi verkosta. Voimassa 27.6.-30.9.2022. Saat uudesta kotivakuutuksestasi myös S-ryhmän Bonusta. Hanki kotivakuutus helposti netistä osoitteesta LähiTapiola.fi.

LähiTapiolan kotivakuutus on testivoittaja. Kuluttaja-lehti vertaili suomalaisten kotivakuutusten ehtoja, hintaa ja asiakastyytyväisyyttä 27.4.2022. LähiTapiolan kotivakuutus sai vertailun korkeimmat pisteet.
Muita ajankohtaisia asioita
LähiTapiola Keski-Suomi5.2.2025Yllättävä vaara kotona – näillä tiedoilla pidät huolen akkupalojen ennaltaehkäisystäSähköpyörät ja sähköpotkulaudat yleistyvät muidenkin sähkölaitteiden yleistyessä. Kun uusi trendi rantautuu, kaikki eivät välttämättä osaa varautua erilaisiin vaaratilanteisiin, joita laitteet tuovat tullessaan. LähiTapiola Keski-Suomen korvauspäällikkö Maiju Matilainen kertoo parhaat vinkit sähköisten kulkuvälineiden oikeaoppiseen käyttöön, säilytykseen sekä vahinkojen ennaltaehkäisyyn. LähiTapiola Länsi-Suomi4.2.2025Ässät ja LähiTapiola Länsi-Suomi jälleen koulukiertueelle kiusaamista ja yksinäisyyttä vastaanHiljattain käynnistyneen Samalla puolella -kiertueen aikana Ässien edustusjoukkueen pelaajat vierailevat kymmenessä koulussa Porissa ja lähialueilla. Vierailuilla keskustellaan muun muassa kaveritaidoista.LähiTapiola Varsinais-Suomi31.1.2025LähiTapiola Varsinais-Suomen omistaja-asiakkaat mahdollistivat hyväntekeväisyyspotin Turun Pelastakaa Lapset ry:lleLähiTapiola Varsinais-Suomi järjesti viime vuoden joulukuussa tempauksen, jolla kannustettiin omistaja-asiakkaita ottamaan käyttöön paperiton palvelu. Jokainen paperittoman palvelun käyttöönotto kerrytti hyväntekeväisyyspottia Turun Pelastakaa Lapset ry:lle.
Katso lisää tiedotteita
UutishuoneTiedotteetKotivakuutus on hankinta, joka mahtuu opiskelijabudjettiinHaluatko silti vaihtaa kielen?KylläEn