LähiTapiolalta lahjoitus ukrainalaisten lasten ja nuorten jalkapalloharrastukseen
LähiTapiola-ryhmä lahjoittaa Jalkapallo-Säätiön Pertti Alaja -rahaston kautta 10 000 euroa ukrainalaisten lasten ja nuorten jalkapalloharrastukseen.
Lahjoitus kohdistuu ukrainalaisten lasten ja nuorten jalkapallotoiminnan tukemiseen Suomessa ja ohjataan Palloliiton jäsenseuroille pelipassitukena. Lahjoitus mahdollistaa ukrainalaisten lasten ja nuorten jalkapalloharrastuksen Suomessa tuoden samalla arkeen tärkeitä rakenteita ja yhteisöllisyyttä.
- LähiTapiolan tuen avulla paikalliset jalkapalloseurat ympäri Suomen voivat hankkia seurojen virallisiin peleihin vaadittavan pelipassin maksutta Ukrainasta saapuville lapsilla ja nuorille. Jalkapalloharrastus voi parhaimmillaan tuoda tärkeitä voimavaroja uuteen kulttuuriin sopeutuvalle lapselle ja tämän perheelle, kertoo Suomen Palloliiton seurapalvelujohtaja Timo Huttunen.
LähiTapiola on Palloliiton pääyhteistyökumppanina ollut pitkään mukana tukemassa lasten ja nuorten liikuntaa. LähiTapiola tukee muun muassa eri puolilla Suomea jalkapalloseurojen Futisstartti -koulutuksia, joiden avulla varmistetaan aloitteleville lapsipelaajille hauska, turvallinen ja kehittävä harrastus, jossa vanhemmat ovat aktiivisesti mukana.
- Haluamme osaltamme olla mukana edistämässä lasten ja nuorten liikkumista ja tukea mahdollisimman monen nuoren arkea. Seuratoiminta on erinomainen keino tukea ukrainalaisia nuoria ja heidän perheitänsä Suomessa; joukkueessa harrastaminen rakentaa yhteisöllisyyden kokemusta ja tuo liikunnan iloa muutoin vaikeassa elämäntilanteessa. Yhteisöllisyys, arjen perusrakenteet ja liikunta ovat hyvän elämän perusedellytyksiä, toteaa LähiTapiolan Vastuullisuus- ja viestintäjohtaja Eeva Salmenpohja.
Asiakkaidensa omistamana yhtiöryhmänä LähiTapiola vaikuttaa yhteisöjen hyvinvointiin ja elinvoimaisuuteen paitsi suoraan liiketoiminnallaan myös tukemalla eri sektoreiden toimijoita. Viime vuonna LähiTapiola-ryhmä teki lahjoituksia kokonaisuudessaan 2,4 miljoonalla eurolla. LähiTapiola on ollut Palloliiton pääyhteistyökumppani vuodesta 2018.
Muita ajankohtaisia asioita
LähiTapiola Pohjoinen16.3.2025Emmin ensimmäinen raskaus oli kuin oppikirjasta - ”Kuopus olikin sitten asia erikseen”
Ensimmäinen raskaus meni Emmi Hyvärisellä kuin oppikirjan mukaan. Nyt 7 kk ikäisen kuopuksen kanssa erilaiset lisäseurannat ja huolikin tulivat tutuiksi odotusaikana. LähiTapiola Savo-Karjala14.3.2025Varautumisen voima -seminaari kokosi asiantuntijat ja yrittäjät yhteen
LähiTapiola Savo-Karjala mahdollisti 5 000 euron käyttörahastolahjoituksella Etelä-Savon yrittäjien järjestämää Varautumisen voima -seminaaria. Seminaari tarjosi yrittäjille arvokasta tietoa riskienhallinnasta, varautumisesta ja liiketoiminnan jatkuvuuden turvaamisesta. LähiTapiola Pohjoinen13.3.2025”Iskä, miksi valot räpsii ja poksuu?” - Lukiolainen pelasti oululaisen perheen kodin tulipalolta
Tiesitkö, että sähköpalot ovat yksi yleisin syy kotien tulipaloihin? Sähköpalo voi aiheutua sähkölaitteen viasta, asennusvirheestä, väärästä tai huolimattomasta käytöstä tai puutteista kunnossapidossa. Näin vähennät tulipalon riskiä ja tunnistat alkavan sähköpalon.
Katso lisää tiedotteita
Uutishuone
Tiedotteet
LähiTapiolalta lahjoitus ukrainalaisten lasten ja nuorten jalkapalloharrastukseen
Asiointikielen vaihtaminen sulkee käynnissä olevan chat-keskustelun.