Sulamisvedet koettelevat pian kiinteistöjä - Vinkit asuinrakennusten kevättarkastukseen
Kevättarkastuksessa kiinnitetään huomiota vesien poistumiseen sekä lämpötilavaihteluiden ja lumikuormien aiheuttamiin rakenteiden elämiseen. Sulamisvesien tarkkailu voi kertoa myös arvokasta tietoa rakennuksen kunnosta.
Kevät on omakotitaloasujalle mukavaa aikaa, kun lumet sulavat ja pihanlaitto houkuttelee jo mielessä. Tänä keväänä lumien sulaminen saattaa kuitenkin ottaa aikansa, sillä aikaisempiin vuosiin verrattuna kulunut talvi on ollut varsin runsasluminen. Vaikka lumi ei Suomen leveyksillä olekaan poikkeuksellinen ilmiö, muutamiin asioihin on hyvä kiinnittää lumien sulaessa huomiota.
– Lähtökohtaisesti lumien sulaminen ei ole rakennuksille mikään ongelma, ja lumikuormien tai sulamisvesien aiheuttamat vahingot ovat jokseenkin harvinaisia nykyaikaisissa asuinrakennuksissa. Välillä lumikuormat saattavat kuitenkin vahingoittaa isoja hallirakennuksia tai kevyitä rakenteita kuten katoksia, LähiTapiola Keski-Suomen vahinkotarkastaja Juha Lahti kertoo.
Jos lumikuormista tai sulamisvesistä aiheutuu rakennusvaurioita, saattaa asukkaalle tulla yllätyksenä, ettei vakuutus korvaa lumen tai jään painosta tai liikkumisesta syntyneitä vahinkoja.
– Vakuutuksen tehtävänä on korvata äkillistä tai odottamatonta vahinkoa. Suomessa lumen sataminen ja sulaminen eivät tietenkään ole yllättäviä asioita, Lahti muistuttaa.
Seinän vierustoja on syytä tarkkailla
Vahinkotarkastaja Juha Lahden neuvo kiinteistöjen omistajille on pitää rakennuksista asianmukaisesti huolta ja reagoida kunnostustarpeisiin ajoissa.
- Isomman vahingon voi välttää, kun seuraa rakennuksen kuntoa säännöllisesti. Keväällä on hyvä tehdä perusteellisempi tarkastus, jotta talven aikana syntyneet muutokset voi havaita ajoissa, Lahti sanoo.
Sulamisvesiä varten perusmuurin kosteuseristys ja salaojat on oltava kunnossa, ja muutoinkaan lumi ei saisi sulaa rakennuksiin päin. Sulamisvesien aiheuttamia vahinkoja voi estää poistamalla lumikasoja ja jäätä rakennuksen vierustoilta ja ehkäistä näin esimerkiksi veden valumista kellariin.
– Jos rakennuksen seinustoille kertyy lätäköitä tai lumien lähdettyä sokkelit pysyvät pitkään märkänä, on syytä havahtua. Merkit saattavat kertoa esimerkiksi tukoksesta salaojajärjestelmässä. Myös seinissä olevia pinnoitemuutoksia kannattaa tarkkailla. Jos pinnoitteessa on värimuutoksia tai se hilseilee, kannattaa ajoissa selvittää, mistä muutos aiheutuu, Lahti ohjeistaa.
Mökillä vaarassa putkien jäätyminen
Lämmittävä kevätaurinko ja valoisat päivät houkuttavat monet myös kesämökille viikonloppuja viettämään. Huolellinen kevättarkastus on ajankohtainen asia myös vapaa-ajan rakennuksille.
– Kun mökki otetaan käyttöön keväällä ja vedet laitetaan päälle, on syytä tarkkailla putkia ja liitoksia mahdollisien vuotovahinkojen varalta. Näin keväisin on syytä huolehtia riittävästä lämmityksestä myös mökiltä poistuessa, sillä öisin lämpötilat saattavat käydä vielä reilusti pakkasen puolella ja putket ovat vaarassa jäätyä, jos vedet on jo otettu käyttöön, Juha Lahti muistuttaa.
Jos putket pääsevät jäätymään, niitä kannata lähteä itse sulattamaan. Esimerkiksi kaasupuhaltimet tai muut lämmitysvälineet aiheuttavat tulipalovaaran.
– Niinhän sitä sanotaan, että kahden markan seppä voi tehdä viiden markan vahingon. Kuumalla vedellä lämmitettyä rättiä voi itse yrittää ensiavuksi, mutta järeämpiä keinoja varten on syytä kutsua ammattilaiset paikalle, Lahti sanoo.
Vinkit kiinteistön kevättarkastukseen:
1. Tarkasta vesikaton kunto. Jääkuormat ja liikkuvat lumimassat ovat saattaneet vaurioittaa kattoa.
2. Selvitä hormin kunto. Tarkasta näkyykö hormissa halkeamia ja onko juuripelti kunnossa.
3. Puhdista salaoja- ja sadevesijärjestelmät mahdollisista roskista. Tarkkaile sulamisvesien suuntaa ja imeytymistä sekä kiinnitä huomiota pihamaan kallistuksiin, että vedet valuvat poispäin rakennuksista.
4. Tarkasta terassien ja kevyiden pihamaan rakennusten kuten kasvihuoneiden kunto. Puurakenteet ovat saattaneet elää lämpötilojen vaihtelusta ja nostaa esimerkiksi nauloja pystyyn terassilla.
5. Tarkasta pihan puusto ja kasvusto. Poista katkenneet oksat pihapuista sekä kasvusto talon sokkelin reunoilta. Puiden katkenneet oksat saattavat tehdä yllättävää vahinkoa, jos ne irtoavat tuulessa.