POHJOINEN: Liikenteessä loukkaantuu tuhansia vuosittain – Pohjois-Pohjanmaalla eniten henkilövahinkoja Oulussa, vammautumisriski suurin Pudasjärvellä
Suomen teillä menehtyy vuosittain yli kaksisataa henkilöä ja loukkaantuu useita tuhansia. Pohjois- ja Keski-Pohjanmaan alueella vakuutusyhtiöt maksoivat liikenteen henkilövahinkokorvauksia vuonna 2019 kappalemääräisesti eniten Oulussa, Raahessa ja Ylivieskassa sattuneista liikennevahingoista. Suurin vammautumisriski asukasmäärään suhteutettuna oli sen sijaan Pudasjärvellä. Suuremmilla, yli 250 liikennevahingon paikkakunnilla suurin vammautumisriski on alueen paikkakunnista Ylivieskassa.
Tilastokeskuksen ennakkotiedon mukaan Suomen tieliikenteessä menehtyi vuonna 2020 kaikkiaan 222 henkilöä. Vaikka koronavuonna tartuntojen hillitsemiseksi tehdyt rajoitustoimet osin vähensivät liikennettä, se ei heijastunut liikennekuolemien määrään: ne lisääntyivät edellisvuoden 211 menetetystä hengestä.
- Jokainen menetetty ihmishenki liikenteessä on liikaa, mutta julkisessa keskustelussa unohtuu usein loukkaantuneiden suuri määrä. Vakavasti liikenteessä loukkaantuu vuosittain satoja henkilöitä ja lievempiä vammoja saa useita tuhansia. Jos esimerkiksi nuori ihminen loukkaantuu vakavasti ja menettää työkykynsä, korvaussumma voi nousta yli miljoonaan euroon. Tällaisia tilanteita varten liikennevakuutus on kuitenkin olemassa, sanoo korvausjohtaja Ilkka Herva LähiTapiola Pohjoisesta.
Jos liikenteessä tapahtuu onnettomuus, henkilövahinkoja korvataan lakisääteisestä liikennevakuutuksesta. Onnettomuustietoinstituutin (OTI) mukaan vakuutusyhtiöt maksoivat liikenteen henkilövahinkokorvauksia vuonna 2019 noin 23 000 henkilölle sattuneista liikennevahingoista. Valtaosa näistä uhreista sai hoitoa lieviin vammoihin, mutta joukossa on myös vaikeita vammautumia ja kuolemantapauksia.
OTIn mukaan LähiTapiola Pohjoisen alueen kunnissa Pohjois- ja Keski-Pohjanmaalla eniten liikenteen uhreja eli loukkaantuneita tai kuolleita oli vuonna 2019 Oulussa, Raahessa ja Ylivieskassa sattuneissa onnettomuuksissa. Kaikkiaan henkilövahinkoja korvattiin Oulussa 753 henkilölle kaikkiaan 3959 liikennevahingosta, Raahessa 125 henkilölle 432 vahingosta ja Ylivieskassa 91 henkilölle 345 vahingosta. Tilaston mukaan asukaslukuun suhteutettuna suurin vammautumisriski oli Pudasjärvellä, jossa liikenteen henkilövahingoissa tuli 7,7 uhria tuhatta asukasta kohden. Pienemmissä kunnissa onnettomuuksia sattui kuitenkin kokonaisuudessaan vähemmän.
On myös hyvä muistaa, etteivät onnettomuuksiin joudu vain paikalliset. Esimerkiksi Ylivieskassa henkilövahingoista noin puolet oli OTIn mukaan sattunut ulkopaikkakuntalaisella ajoneuvolla, Oulussa ja Raahessa vajaa kolmannes. Pudasjärvellä luku on 57 %.
- Näin kesäaikaan liikenteessä on paljon suojaamattomia ajoneuvoja, kuten polku- ja moottoripyöriä sekä mopoja, joilla törmätessä loukkaantumisen riski kasvaa, koska kuljettajan ympärillä ei ole suojaavaa koria. Meidän kaikkien tielläliikkujien on siis hyvä nyt muistaa liikenteen monimuotoisuus ja vaalia turvavälejä sekä maantiellä että kaupungissa, sanoo Herva.
Nuorilla riskejä kesäöinä, iäkkäillä korostuu ajoterveys
Liikenneonnettomuuteen voi joutua meistä kuka tahansa, mutta tilastojen valossa riskeissä on eroja ikäryhmittäin. Tilastokeskuksen vuoden 2020 ennakkotilaston mukaan tieliikenteessä loukkaantuneista noin joka kolmas oli 15–24-vuotias, kun taas menehtyneistä noin kolmannes oli vähintään 65-vuotiaita.
- Nuorten kuljettajien liikenneturvallisuus on parantunut viime vuosikymmeninä, mutta valitettavasti silloin tällöin Pohjois- ja Keski-Pohjanmaallakin sattuu vakavia onnettomuuksia, joissa osallisena on useampia nuoria. Näiden onnettomuuksien ehkäisy olisi ensiarvoisen tärkeää, ja me aikuiset voimme ainakin puhua riskeistä, kiinnittää huomiota ajoneuvojen turvallisuuteen ja muistuttaa, ettei ylinopeudesta tai päihteistä seuraa liikenteessä mitään hyvää, sanoo Herva.
OTIn mukaan vuosina 2015–2019 nuoret, 18–24-vuotiaat kuljettajat aiheuttivat noin joka viidennen kuolemaan johtaneista moottoriajoneuvo-onnettomuuksista, ja niissä kuolleista valtaosa oli itsekin nuoria. Tilastojen valossa enemmistö nuorten kuljettajien vakavista onnettomuuksista sattui sulaan vuodenaikaan, usein viikonloppuisin ja aamuyön tunteina. Useimmin kuljettaja on ollut liikkeellä yksin, noin joka kolmannessa tapauksessa matkustajia kyydissään.
- Nuorten lisäksi on hyvä kiinnittää huomiota ikääntymisen vaikutuksiin liikenteessä. Kun ikää alkaa itsellä tai läheisillä kertyä, on rehellistä seurata ajokyvyn kehitystä ja pohtia sen vaikutusta liikkumiseen. Aihe on ymmärrettävästi herkkä, mutta pahimmillaan voimme aiheuttaa itsellemme tai toisille vaaratilanteita liikenteessä, sanoo Herva.
Traficomin mukaan vuoden 2020 lopussa Suomessa yli puolella miljoonalla vähintään 70-vuotiaalla oli jokin voimassaoleva ajokortti. Tilastokeskuksen mukaan vähintään 65-vuotiaiden henkilövahingoista noin puolet tapahtuu henkilöauton kyydissä, mutta ikääntyneitä menehtyy verrattain usein myös jalankulkijoina ja polkupyöräillessä.
Ohjeita toimintaan onnettomuuspaikalla
Soita 112, jos tilanteessa on henkilövahinkoja tai muu hätätilanne, joka vaatii kiireellistä apua. Hätäkeskus ohjaa avunpyynnöt esimerkiksi pelastuslaitokselle ja poliisille. Jos puhelimeen on ladattuna 112 Suomi -sovellus, sen kautta apua hälyttämällä hätäkeskus saa suoraan onnettomuuspaikan tarkat sijaintitiedot.
Huolehdi loukkaantuneista taitojesi ja kykyjesi mukaan. Tarvittaessa siirrä loukkaantuneet turvaan ja aloita hätäensiaputoimet turvaamalla potilaiden hengitys ja verenkierto. Hätäkeskuksesta saat ohjeita loukkaantuneiden auttamiseen.
Varoita muuta liikennettä ja pyri ehkäisemään lisäonnettomuudet. Laita ajoneuvostasi hätävilkut päälle ja vie varoituskolmio riittävän etäälle onnettomuuspaikasta tien onnettomuusalttiille puolelle. Muista oma turvallisuutesi: käytä heijastinta, heijastinliiviä tai taskulamppua, jotta muut tielläliikkujat näkevät sinut. Estä mahdolliset tulipalot katkaisemalla virta onnettomuusajoneuvosta.
Vakuutus on turvana vahingon sattuessa. Lakisääteisestä liikennevakuutuksesta korvataan liikenneonnettomuudessa kaikille osapuolille sattuneita henkilövahinkoja sekä syyttömän osapuolen ajoneuvolle tai muulle omaisuudelle aiheutuneita vahinkoja. Vapaaehtoisesta kaskovakuutuksesta korvataan tarvittaessa omalle ajoneuvolla sattuneita vahinkoja.
Vahingon sattuessa LähiTapiolan asiakkaat voivat tehdä vahinkoilmoituksen sujuvasti verkossa. Tarvittaessa tavoitat meidät myös puhelimitse.
Lähteet: Onnettomuustietoinstituutti (OTI, Tilastokeskus)