Savo: Valtaosa rakennuspaloista olisi ehkäistävissä
Ilmojen kylmetessä ja jouluaikaan lämmitys, ruoanlaitto, kynttilät sekä ulkotulet aiheuttavat paloriskejä kodeissa. Savon alueella syttyy vuosittain noin 100 palovahinkoa. Suurin osa asumiseen liittyvistä paloista saavat alkunsa tulisijoista ja savuhormeista tai ovat seurausta ihmisen toiminnasta. Valtaosa näistä olisi ehkäistävissä toimivalla palovaroittimella, alkusammutuskaluston käytöllä sekä nuohouksen asianmukaisella hoidolla.
Muita ajankohtaisia asioita
LähiTapiola Pirkanmaa15.9.2026
Riski riistaeläinkolareihin kasvaa syksyn pimetessä – Sastamala ja Tampere kolarialttiita kuntia
Pirkanmaalla sattuu neljänneksi eniten riistaeläinonnettomuuksia Suomessa. Syksyllä hämärä, liukkaus ja metsästyksen aloitus lisäävät onnettomuuden riskiä. Suurimmat vahingot liittyvät tieltä ulos ajautumiseen hirvieläinkolarin yhteydessä.LähiTapiola Lappi15.9.2026
Varvassandaaleissa tunturiin? Ruskaretkeilijöiden varautumisessa on yhä puutteita
Vastuullinen retkeily tarkoittaa luonnon huomioimisen lisäksi myös hyvää varustautumista ja ennakointia, jotta mahdolliset yllätystilanteet eivät koidu matkan kohtaloksi.LähiTapiola Uusimaa15.9.2026
Pitkä asiakkuus tuo muutakin kuin vakuutusturvaa
Vakuutusturvan ohella myös sujuvalla yhteistyöllä on merkitystä yrityksen arjessa.
Katso lisää tiedotteita
Uutishuone
Tiedotteet
Savo: Valtaosa rakennuspaloista olisi ehkäistävissä