Mistä löytyisi markkinaehtoisia keinoja Itämeren suojeluun?

Tänä kesänä olemme Suomessa saaneet nauttia mukavan lämpimistä lomakeleistä. Itämerellä mökkeilevän tai veneilevän lomalaisen kesätunnelmia kuitenkin todennäköisesti varjosti valitettavan tuttu riesa – sinilevä. Vaikka levähavainnot ovat nykyään jokavuotinen ilmiö, ovat esiintymät tänä vuonna olleet monin paikon poikkeuksellisen runsaita. Pohjanlahdella havaintoja on tehty Pohjois-Pohjanmaan rannikolle asti ja Saaristomerellä levää oli heinäkuun lopulla todella runsaasti sisäsaaristosta ulkomerelle asti.

Itse kävin veneellä Utössä juuri pahimpaan kukintoaikaan ja paikoin todella sankassa leväpuurossa kyntäminen oli aika surullista. Aiemmin en ole vastaavaan itse törmännyt, vaikka merellä tulee paljon vapaa-aikana liikuttua. Piristystä toivat ulkosaariston huikeat maisemat, mutta väkisin mieltä kaihersi, että onko Itämeren kohtalo tosiaan niin synkkä, että rehevöityminen vaan pahenee vuosi vuodelta, eikä asiaan saada korjausta.

Työssäni sijoitusasioiden parissa teemme jatkuvasti päätöksiä, jotka liittyvät taloudellisten tulosten lisäksi myös ympäristöön. Perinteisesti on puntaroitu yritysten toiminnan negatiivisia ulkoisvaikutuksia, mutta nykyään yhä useampi yritys pystyy toiminnallaan vaikuttamaan ympäristöön myös positiivisesti, ja tällaisia yhtiöitä etsimme aktiivisesti sijoituskohteiksi. Yrityslainoista puhuttaessa niin sanotut vihreät joukkolainat (green bond) mahdollistavat sijoitusten kohdistamisen erityisen tarkasti tiettyihin ympäristön kannalta hyödyllisiin projekteihin. Tekemillämme sijoituksilla on rahoitettu muun muassa pohjoismaisen biokaasun, biopolttoaineiden ja vedenpuhdistuskemikaalien tuotantoa, jätevesien käsittelyyn keskittyneisiin yrityksiä sekä monenmoisia hankkeita, joilla yhtiöt muokkaavat tuotantoprosessejaan ympäristön kannalta tehokkaammiksi tai edistävät kiertotaloutta. Myös mittavilla uusiutuvan energian tuotantoon suuntautuvilla sijoituksilla voi katsoa olevan positiivisia, joskin hidasvaikutteisia vaikutuksia merten tilaan. Tosiasia kuitenkin on, että aivan suoraan merien rehevöitymistä ehkäiseviin tai merta puhdistaviin hankkeisiin sijoittaminen arvopaperien kautta ei ole vielä mitenkään helppoa.

Yhtenä keinona merten suojelemisessa pidetään niin sanottua sinistä kiertotaloutta, jolla tarkoitetaan uusiutuvien vesiluonnonvarojen kestävää käyttöä ja siihen liittyvään osaamiseen perustuvaa liiketoimintaa. Sininen kiertotalous on nostettu EU:n vihreän kehityksen ohjelmaan. Laaja käsite pitää sisällään muun muassa kestävän merenkulun ja kalastuksen, mutta rehevöitymisongelman kannalta mielenkiitoinen osa-alue on merikasvien ja levien hyödyntäminen biopolttoaineiden valmistuksessa tai vaikkapa ravintokäytössä. Maailmalla on lukuisia yhtiöitä, jotka tuottavat merilevästä muun muassa eläinrehua, elintarvikelisäaineita, omega 3 -valmisteita sekä teollisuudessa käytettäviä polymeerejä, lipidejä ja pigmenttejä. Suomessakin tutkijat ovat osallistuneet EU:n rahoittamaan hankkeeseen, jossa tutkittiin levien kestävää kasvattamista Itämeren alueella.

Vaikka asiantuntijat näkevät sinisessä kiertotaloudessa potentiaalia myös Itämeren piirissä, ei siitä valitettavasti taida olla oleellista apua rehevöitymisen ehkäisemiseen lähivuosina. Avainasemassa on saada vähennettyä maatalouden ja teollisuuden tuottamia fosfori- ja typpipäästöjä, mihin liittyy toki myös kiertotalouden mahdollisuuksia. Itse pitäisin joka tapauksessa tärkeänä, että riittävälle määrälle toimijoita luotaisiin riittävän suuret taloudelliset kannustimet päästöjen vähentämiseen ja kertyneiden ravinteiden talteen ottamiseen, raha kun on yleensä osoittanut parhaaksi konsultiksi. Ideaalitilanteessa tämä tarkoittaisi kepin lisäksi tietysti myös porkkanaa.

Kysyin tekoälyltä, voisiko Itämeren rehevöitymisen hillitsemiseksi toimia vastaavanlainen päästöoikeuskauppajärjestelmä kuin hiilidioksidipäästöjen tapauksessa. Vastaus oli odottamani mukainen: järjestelmä voisi periaatteessa toimia, mutta ravinnepäästöjen mittaaminen ja valvonta olisi todella hankalaa. Ainakaan lyhyellä aikavälillä riittävän tehokkaan ja yksinkertaisen järjestelmän rakentaminen ei ole nykyteknologialla realistista. Hyvää tällaisessa järjestelmässä joka tapauksessa olisi, että markkinaehtoisella mekanismilla resurssit ohjautuisivat sinne, missä päästövähennykset olisi halvinta ja helpointa toteuttaa. Toistaiseksi vielä tekoälyn tarjoamat tehokkaimmat keinovalikoimat perustuvat tiukempaan sääntelyyn ja lainsäädäntöön.

Nopeita konsteja Itämeren parantamiseksi ei taida valitettavasti olla. Olen kuitenkin toiveikas, että teknologinen kehitys ja luovat markkinaehtoisuuteen perustuvat ratkaisut voivat synnyttää nykykeinoja tehokkaampia keinoja merien suojeluun. Itse voin joka tapauksessa keskittyä tekemään ympäristön kannalta mahdollisimman mielekkäitä valintoja, niin työssäni kuin vapaa-ajalla. Ja ehkä jatkossa ajoitan ulkosaariston seikkailut lämpimimmän hellejakson ulkopuolelle.

Antti Komulainen

salkunhoitaja

LähiTapiola Varainhoito

_{Tämä kirjoitus on LähiTapiola Varainhoito Oy:n laatima ja perustuu sen näkemyksiin taloudesta ja sijoitusmarkkinasta. Kirjoituksen sisältämät arviot, tiedot ja mielipiteet perustuvat LähiTapiola Varainhoidon omiin laskelmiin tai lähteisiin, joita LähiTapiola Varainhoito pitää oikeina ja luotettavina. Tätä kirjoitusta ei tule yksinään käyttää sijoituspäätöksen perustana eikä siinä esitettyä tietoa ole tarkoitettu kehotukseksi käydä kauppaa sijoitustuotteilla tai palveluilla.}