<link rel="stylesheet" href="/cs/chat/stylesheets/lahitapiola-chat.css"/>
Siirry suoraan sisältöön Siirry suoraan alatunnisteeseen
Kari Pihkala Talous 16.3.2023

Kuin nostaisi rahaa pankista

Amerikkalaisen Silicon Valley Bankin kaatumien on herättänyt useita huolia pankkisektorin kestävyydestä niin Yhdysvalloissa kuin Euroopassakin. LähiTapiolan salkunhoitaja Kari Pihkala kertoo, onko syytä huoleen myös Atlantin tällä puolella.

Vanhan sanonnan mukaan helppo ja varmasti myöhemmin hyödyttävä tekeminen on kuin laittaisi rahaa pankkiin. Kaliforniassa ja hieman muuallakin USA:ssa asetelma muuttui hetkessä päälaelleen. Varmin tapa pelastaa säästönsä tuntui olevan nostaa rahansa talletuksista, jos se vielä oli mahdollista.

Täältä Pohjoisesta on ollut helppoa hiukan irvailla, kuinka huonosti joitain Jenkkien aluepankkeja on johdettu ja kuinka heikolla valvonnalla niiden on annettu toteuttaa joskus hyvin voimakasta kasvustrategiaa. Silicon Valley Bankin asiakaskunta ei koostunut vain tavallisista piensäästäjistä ja perinteisistä yritysasiakkaista, joiden rahoitustarpeet yleensä kehittyvät melko tasaisesti. Sillä oli runsaasti esimerkiksi tekno- ja life science -sektoreiden kasvuyritysasiakkaita, joiden palvelussa tämä pankki näki oivat kasvumahdollisuudet. Tietojeni mukaan Silicon Valley Bankin talletuskanta lähes kolminkertaistui vuoden 2020 alun noin USD 60 miljardista kolmessa vuodessa yli USD 170 miljardiin.

Nyt alkuvuonna sitten korkojen selvä nousu johti erityisesti kasvuyritysten ulkoisen rahoituksen saannin vaikeutumiseen, joten oli luonnollista, että Silicon Valley Bankin kasvuyritysasiakkaat tarvitsivat pankkiin tallettamiaan säästöjä lähes kaikki samanaikaisesti paikkaamaan ulkoisen rahoituksen pysähtymistä. Ilmiselvästikään pankki ei nopean talletuskasvun aikaan ollut kunnolla panostanut likviditeettisalkkunsa riskinhallintaa eikä ollut varautunut siihen, että asiakkaansa joskus nostaisivat talletuksiaan pankista samanaikaisesti.

Pankkien ongelmille ei kuitenkaan olisi varaa irvailla, sillä säästöjen ja rahoituksen välittäminen taloudessa on toimivan yhteiskunnan edellytys. Pankkitoiminta todella perustuu luottamukseen. Nyt Yhdysvaltain keskuspankki Fed vaikuttaa olleen tilanteen tasalla, ja teki nopeasti luottamusta lisääviä ja tilannetta vakauttavia päätöksiä ilmoittamalla, että kaikki pankkiasiakkaat tulevat saamaan talletuksensa täysimääräisesti. Tulee vain mieleen, että olisiko näiden USA:n aluepankkien likviditeettisalkkujen riskinhallintaa pitänyt valvoa tarkemmin jo aiemmin.

Täältä Atlantin toiselta puolelta tuntuu nyt helpottavalta todeta, että meillä Euroopassa pankkeja valvotaan tarkasti ja meiltä pankkiasiakkailta tivataan välillä mitä yksityiskohtaisempia kysymyksiä. Niihin vastaaminen voi hetken tuntua työläältä, mutta nyt sääntely ja valvonta tuntuvat siltä, kuin oltaisiin laitettu rahaa pankkiin… ei kun miten päin se menikään? No, nyt aurinko paistaa, joten taidan lähteä ladulle hiihtämään, kun lunta on vielä vähän jäljellä. Se tuntuu kuin nostaisi rahaa pankista!

Kari Pihkala
salkunhoitaja
LähiTapiola Varainhoito

Tämä kirjoitus on LähiTapiola Varainhoito Oy:n laatima ja perustuu sen näkemyksiin taloudesta ja sijoitusmarkkinasta. Kirjoituksen sisältämät arviot, tiedot ja mielipiteet perustuvat LähiTapiola Varainhoidon omiin laskelmiin tai lähteisiin, joita LähiTapiola Varainhoito pitää oikeina ja luotettavina. Tätä kirjoitusta ei tule yksinään käyttää sijoituspäätöksen perustana eikä siinä esitettyä tietoa ole tarkoitettu kehotukseksi käydä kauppaa sijoitustuotteilla tai palveluilla.