Takaisin turvaan
”Jos hengitän vain enemmän ja avaan mun silmät ja taas yritän. Niin sittenkin kai jaksaisin ja lujasti taas elämään tarttuisin. Ne kasvot, jotka peilistäni nään, ne ei oo mun, vaan jonkun, joka pelkää”.
Kohtasin hiljattain yksityiselämääni liittyvän mullistuksen, joka vei syviin vesiin. Menetin hetkellisesti työkykyni ja putosin kirjaimellisesti tilanteeseen, jossa jouduin kyseenalaistamaan koko tähänastisen elämäni. Akuutissa tilanteessa pääsin ystäväni mökille luonnon keskelle. Väsymys iski päälleni sellaisella voimalla, etten kyennyt kuin katsomaan merta, itkemään ja odottamaan sateen loppumista. Tähän päivään saakka en ole pystynyt kirjoittamaan, mikä on ollut kirjaa kirjoittavalle ihmiselle aika iso juttu. Nyt yritän.
Elämä ei mene aina niin kuin me kuvittelemme tai haluaisimme. Olen toistuvasti kannustanut ihmisiä pitämään huolta itsestään – jo ennakoivasti. Taidan olla tuon asian sanansaattaja. Yritän myös toimia niin kuin opetan: pidän huolta kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnistani, olen vahva, tunnen itseni ja toimin kriisitilanteissa rauhallisesti. Silti putosin, kun vastassa oli asia, johon en pystynyt varautumaan.
Meille jokaiselle, sillekin joka on se kaikki traumansa käsitellyt, tulee eteen yllättäviä tilanteita, jolloin on järkevintä nostaa kädet pystyyn ja antaa toisten kantaa. Omassa tilanteessani jäin hetkeksi sairauslomalle ja varasin ajan psykologille. Monesti työ on paras lääke toipumiseen, mutta shokkitilanteessa meidän täytyy päästä siihen vaiheeseen, kun olemme jälleen aidosti toimintakykyisiä. Onneksi avun saaminen oli minulle mahdollista.
Ollessani 2000-luvun alussa yrittäjänä freelance-toimittajana työnantajan tuomaa turvaverkkoa ei ollut. Kerran tein juontoja Tampereen Tohlopissa pahassa oksennustaudissa. Kävin välillä yökkäilemässä vessassa ja jatkoin työskentelyä editoijan kanssa. Silloin sairastuminen merkitsi: ei juttua, ei rahaa. En voinut siis käytännössä sairastaa. Tuon elämänvaiheen jälkeen arvostan tilannetta, jossa työnantajani mahdollisti toipumiseni nopeasti työkykyiseksi.
Maailmanlaajuinen koronapandemia on lisännyt polarisaatiota, mielenterveyden ongelmia ja erityisesti nuorten ihmisten toivottomuus ja pelko ovat kasvaneet. Koronasta huolimatta lähes jokainen kohtaa matkansa varrella kriisejä ja tapahtumia, joista emme selviä ilman toisten tukea. Olemme laumaeläimiä. Väitän, että juuri ihmisyydessä piilee voiton mahdollisuuksia, jos osaamme kääntää ajatuksemme pelosta toiveikkuuteen ja vastakkainasettelusta ymmärtämiseen. Tässä ajassa – ja erityisesti tulevaisuudessa, ne yritykset, jotka pyrkivät kaikella toiminnallaan edistämään yhtenäisen ja hyvän maailman luomista ja jotka kehittävät prosessejaan tukemaan hyvinvointia ja empatiaa, tulevat menestymään.
LähiTapiolassa näitä askelia on jo otettu. Aloitimme viime keväänä LähiSparrin, jossa tarjosimme lyhytterapiaa ilman lähetettä. Tällä hetkellä LähiSparri on käytössä lähes jokaisessa yhtiössämme. Vastuullisena toimijana olemme myös mukana Pidä huolta -kampanjassa, jossa lahjoitimme Mieli Ry:n Sekasin-chattiin 400 000 euroa toimien kampanjan mahdollistajana.
Omista koulutuksistani on ollut minulle toipumisessani hyötyä. Tiedän ihmisen psyykeen mekanismit, olen itsekin auttaja ja monessa liemessä keitetty, joten ymmärsin heti tarvitsevani apua. Ja sitä myös sain. Yleensä ihmiset shokkitilanteessa kiistävät tai kieltävät asian ja haluavat jatkaa niin kuin mitään ei olisi tapahtunut. Minä valitsin toisen tien. Halusin mennä kaiken läpi, koska tiesin, että tästä seuraa vielä hyvää ja tuskan jälkeen koittaa ilo. Minua auttoi myös luottamus siihen, että minua kannatellaan. Toivon, että kaikista pidetään huolta silloin kuin he sitä tarvitsevat.
”Ota kiinni ja vie takaisin turvaan. Pidä kiinni, älä irrota koskaan. Sytytä sammunut sielu, herätä haaveeni taas. Ota kiinni ja vie takaisin turvaan” (Mikael Konttinen –Pidä kiinni)
Mari Keränen
johtamisen psykologiaan erikoistunut kehityspäällikkö