Siirry suoraan sisältöönSiirry suoraan alatunnisteeseen
Elämänturva3.7.2024

Rytinällä alkanut ukkoskesä on aiheuttanut moninkertaisesti tuhoja vuoden takaiseen verrattuna – näin suojaat kodin ja mökin myräkältä

LähiTapiolan kotivakuutuksen vahinkotietojen mukaan ukkosista aiheutuneista vahingoista maksettiin kesäkuussa yli nelinkertainen määrä korvauksia vuoden takaiseen verrattuna. Sähkölaitteita voi suojata ukkoselta esimerkiksi ylijännitesuojalla, kun taas myrskyvahinkojen ennaltaehkäisy kannattaa aloittaa pihapuiden kunnon tarkistamisesta.

Suuri salama iskee taajaman ylle.

Ukkoset aiheuttivat alkukesästä merkittävästi enemmän vahinkoja kodeissa ja mökeillä kuin vuosi sitten, selviää LähiTapiolan kotivakuutuksen vahinkotiedoista. Kesäkuussa ukkosten ja salamoiden aiheuttamien vahinkojen määrä oli yli kolminkertainen viime vuoden kesäkuuhun verrattuna. Vahingoista maksettujen korvausten määrä oli yli nelinkertainen.

Taustalla on rytinällä alkanut ukkoskausi: Ilmatieteen laitoksen mukaan jo kesäkuun ensimmäisinä päivinä maasalamoita havaittiin enemmän kuin keskimäärin koko kesäkuussa. Kaikkiaan kesäkuussa havaittiin yhteensä reilu 56 000 maasalamaa. Vastaavasti kesäkuussa 2023 maasalamoita paikannettiin noin 44 000.

Suuri osa ukkosen kodeissa ja mökeillä aiheuttamista tuhoista on ylijännitevahinkoja. Esimerkiksi jos salama osuu sähköverkon jännitteiseen osaan, ukkosylijännite voi rikkoa kodin laitteita, kuten televisioita, uuneja ja pyykinpesukoneita. Pahimmillaan salamanisku voi aiheuttaa myös tulipalon.

Nykyaikaiset talot ovat yleensä hyvin ukkoselta suojattuja, mutta mökeillä tai vanhoissa taloissa näin ei välttämättä ole, sanoo LähiTapiolan ennaltaehkäisypalveluista vastaava kehityspäällikkö Jussi Riikonen.

– Sähkölaitteiden käytön välttäminen ukkosella ja virtatöpselin irrottaminen sähköpistorasiasta, sähköjärjestelmien ylijännitesuojat sekä riittävät ukkosen johdattimet ovat hyviä tapoja suojata sähkölaitteilta ukkosen aiheuttamilta vaurioilta. Sähkölaitteet kannattaa irrottaa pistorasiasta myös esimerkiksi silloin, kun koti tai mökki jää tyhjilleen pidemmäksi aikaa.

Tukesin mukaan ylijännitesuojaus onnistuu parhaiten, kun sähköalan ammattilaisen asentama ylijännitesuoja sijoitetaan kiinteistön sähkökeskukseen. Tällöin se suojaa sekä kiinteästi asennettuja sähkölaitteita että pistotulpilla liitettyjä laitteita.

”Nyt on oikea aika tarkistuttaa pihapuiden kunto”

Ilmatieteen laitoksen mukaan ukkospilvet voivat kehittyä voimakkaiksi rajuilmoiksi erityisesti kesän kosteimpina hellepäivinä. Rajuilmat voivat aiheuttaa rankkaa sadetta, voimakkaita ukkospuuskia, suuria rakeita ja jopa trombeja.

Kesämyrskyissä vahinkoja aiheuttaa usein voimakas tuuli. Esimerkiksi viime elokuussa Sylvia-myrsky aiheutti noin 1 300 pelastustoimen tehtävää.

– Myrskyissä huomattavan paljon omaisuusvahinkoja aiheutuu yleensä puiden kaatumisista. Nyt onkin oikea aika tarkistuttaa oman kodin tai mökin pihapuiden kunto, Riikonen sanoo.

LähiTapiolan vahinkotietojen mukaan esimerkiksi pressutallit ja keinut voivat lähteä myräkän voimasta liikkeelle ja tehdä tuhoaan. Myös kasvihuoneet voivat joutua tuulen riepottelemaksi tai ottaa osumaa raekuuron sattuessa.

Kun säätiedotus lupaa myräkkää, kaikki irtonaiset tavarat kannattaa pyrkiä viemään varastoon tai kiinnittää ne siten, ettei tuuli pääse lennättämään niitä. Esimerkiksi pihakalusteet voi kantaa mahdollisuuksien mukaan sisälle.

Yksi LähiTapiolan vahinkotietojen mukaan herkästi lentoon lähtevä varuste on trampoliini. Myrsky tai rajuilma voi lennättää trampoliinia kymmeniä, jopa satoja metrejä.

– Trampoliineja on lentänyt jopa katolle asti, ja lennellessään ne voivat aiheuttaa merkittävää vahinkoa. Jos mahdollista, trampoliini kannattaa viedä varastoon myräkän alta. Jos varastomahdollisuutta ei ole, trampoliinin voi esimerkiksi ankkuroida maahan tai kiinnittää rakennukseen kuormaliinalla, Riikonen sanoo.

Ilmastonmuutos korostaa ennakoinnin merkitystä

Ilmastonmuutos lisää ja voimistaa sään ääri-ilmiöitä globaalisti. Suomessa myrskyt ja voimakkaimmat tuulet eivät kuitenkaan ole tilastojen mukaan toistaiseksi lisääntyneet.

Ilmatieteen laitoksen mukaan myrskytuhot kuitenkin todennäköisesti kasvavat tulevaisuudessa. Ilmaston lämmetessä esimerkiksi roudan määrä vähenee, jolloin puut kaatuvat myrskyssä herkemmin. Lisäksi matalapaineisiin liittyvän sateisuuden lisääntyminen kasvattaa tulvariskiä.

– Sään ääri-ilmiöt aiheuttavat jo nykyisellään merkittäviä vahinkoja. Esimerkiksi viime vuonna LähiTapiola korvasi myrskyvahinkoja pelkästään kotivakuutuksesta useiden miljoonien euron edestä. Ilmastonmuutos korostaa entisestään tarvetta tunnistaa riskit ja ennaltaehkäistä vahinkoja, Riikonen sanoo.

Toimi näin, kun myräkkä lähestyy:

  • Siirrä pihalta kalusteet ja muu irtaimisto esimerkiksi varastoon tai sido ne kiinni johonkin kiinteään.

  • Varmista, että rankkasateella vesi pääsee virtaamaan poispäin rakennuksesta. Vetäväthän sadevesikourut, eihän kaivojen päällä ole roskia? Kellarivarastossa säilytettävät kosteus- ja kastumisvahingoille alttiit tavarat on asetettava vähintään kymmenen senttimetrin korkeudelle lattiasta.

  • Selvitä etukäteen, mistä saat tarvittaessa katkaistua sähköt ja veden, jotta voit myräkän iskiessä tarvittaessa toimia nopeasti. Ukkosen varalta virta kannattaa katkaista ainakin niistä sähkölaitteista, joihin pääset käsiksi ja jotka voivat vaurioitua salaman iskiessä. Ennen myrskyä lataa puhelimet, varaa juomavettä ja tarkista taskulampun paristot.

  • Siirrä ajoneuvot ja muu arvokas omaisuus mahdollisuuksien mukaan autotalliin tai ainakin riittävän loitolle puista.

  • Sulje ovet ja ikkunat. Tarkista myös, että mahdolliset kattoikkunat ja parvekelasitukset ovat kiinni.

  • Jos mahdollista, käy tekemässä suojatoimia myös mökillä. Tarkista, että veneen kiinnitykset laiturissa ovat kunnossa.

  • Vältä ulkona liikkumista myräkän aikana. Pidä myös eläimet sisällä.