Julkaisemme tällä sivulla LähiTapiola-ryhmän uutisia ja tiedotteita. Voit lukea lisää LähiTapiolan alueyhtiöiden ja valtakunnallisten yhtiöiden ajankohtaisista aiheista uutishuoneemme osiossa LähiTapiolan yhtiöt tiedottavat.
Ajankohtaista
Talous15.2.2022LähiTapiola-ryhmän kasvu jatkui ja tulos oli vahva
LähiTapiola-ryhmän tulos vuodelta 2021 oli poikkeuksellisen hyvä, kun sekä vakuutus- että sijoitustoiminnan tulokset kehittyivät positiivisesti ja ryhmän vakavaraisuus vahvistui entisestään.Talous15.2.2022LähiTapiola Henkiyhtiön tulos ja vakavaraisuus vahvistuivat
LähiTapiola Henkiyhtiön vuosi 2021 päätyi vahvaan tulokseen sijoitusmarkkinoiden kehityksen ja kannattavan vakuutustoiminnan myötä ja vakavaraisuutemme vahvistui yli koronapandemiaa edeltävän tason.Talous11.2.2022Enemmistö suomalaisista toivoisi hintakattoa bensalle ja dieselille – korkea polttoaineen hinta kurittaa erityisesti maaseudulla asuvia
Polttoaineen selkeä hinnannousu koettelee jo monien autoilijoiden kukkaroa. LähiTapiolan kyselyssä enemmistö suomalaisista toivoo, että bensalle ja dieselille olisi lakisääteinen hintakatto.Turvallisuus10.2.2022Sähkökiuas voi aiheuttaa palovaaran – ”Tärkeää, ettei ympärillä ole mitään syttyvää”
LähiTapiolan tietoon on tullut viime vuosina satoja vahinkoja, joissa yllättäen rikkoutunut sähkökiuas on aiheuttanut palon tai palovaaran. Useimmiten kyse on ollut vastuksen rikkoutumisesta. Lue alta, kuinka voit toimia vaaratilanteessa ja pitää huolta kiukaasta.Talous9.2.2022Milloin on oikea hetki sijoittaa – ”kyttäily voi viedä huomattaviakin tuottoja”
Moni pohtii paraikaa sijoittajan ikuisuuskysymystä, onko juuri nyt oikea hetki aloittaa sijoittaminen. Asiantuntijan yksiselitteinen ohje on lopettaa jahkailu, joka voi viedä huomattaviakin tuottoja.Talous4.2.2022Nopeasti voimistuva inflaatio on sukanvarsisäästäjän painajainen – näin pelastat säästösi
Sukanvarsisäästäjän kymppitonnin säästöjen ostovoima on pienentynyt lähes 2 900 euroa 2000 –luvulla kuluttajahintojen nousun vuoksi. Inflaatio alkoi kiihtyä viime vuonna ja nousu vain jatkuu, mikä uhkaa käteistä säästävän säästöjä. Lue ekonomistin neuvot, miten pienillä toimilla säästöt voi helposti pelastaa.
Uutishuone
Ajankohtaista
Asiointikielen vaihtaminen sulkee käynnissä olevan chat-keskustelun.