Julkaisemme tällä sivulla LähiTapiola-ryhmän uutisia ja tiedotteita. Voit lukea lisää LähiTapiolan alueyhtiöiden ja valtakunnallisten yhtiöiden ajankohtaisista aiheista uutishuoneemme osiossa LähiTapiolan yhtiöt tiedottavat.
Ajankohtaista
Työelämä8.2.2023Tutkimus 33 000 pään alueen vamman taustatekijöistä: ”Väkivaltaan liittyvä riski oli sote-alalla lähes yhdeksänkertainen muihin aloihin verrattuna”
Työturvallisuutta kehitetään jatkuvasti, mutta siitä huolimatta työtapaturmien seurauksena syntyy edelleen paljon pään alueen vammoja. LähiTapiolan tutkimus 33 000 pään vammasta tuo tietoa vammojen sattumisolosuhteista eri toimialoilla.Maa- ja metsätalous3.2.2023Metsänomistaja: Tee ainakin nämä verovähennykset, niin hyödyt taloudellisesti
Moni metsänomistaja pitää helmikuuta painajaismaisena kuukautena, koska silloin tulee ajankohtaiseksi täyttää metsäveroilmoitus. Etenkin, jos metsätalouden veroilmoitusta ei ole antanut aiemmin, saattavat tulojen kirjaukset sekä vähennysten tekeminen pohdituttaa. Kun tiedossa on muutamat perusasiat, välttää monta harmia ja hommasta selviää ilman harmaiden hiusten lisääntymistä. Koska metsänhoitokulut ovat verovähennyskelpoisia, kannustaa se osaltaan metsänomistajaa huolehtimaan vihreästä kullastaan mahdollisimman hyvin.Työelämä31.1.2023Millaiset yritykset pärjäävät parhaiten työelämän murroksessa? Lue asiantuntijamme viisi vinkkiä
Työelämän murros näkyy työpaikoilla ja tutkimuksissa. LähiTapiolan suurasiakasyksikön johtaja Juho Kettunen listasi viisi asiaa, joihin yritysten kannattaa muutosten keskellä panostaa.Talous27.1.2023Inflaatio syö nyt hurjalla tahdilla palkansaajien ostovoimaa – Ekonomisti: ”Elintason kurominen takaisin kestää vuosia”
Suomalaisten palkansaajien reaaliansiot laskivat viime vuonna yli neljä prosenttia. Ansiotaso on nyt yhtä matala kuin yli 11 vuotta sitten. LähiTapiola Varainhoidon Sijoituswebinaarissa ekonomisti Hannu Nummiaro arvioi, että reaaliansiotason kuopan kuromiseen menee useita vuosia.Talous27.1.2023Joukkolainojen näkymät aiempaa paremmat – sijoittajalle on taas tarjolla hajautushyötyjä
Ennätyksellisen surkean vuoden jälkeen sekä valtion- että yrityslainojen tuottonäkymät ovat parantuneet. LähiTapiola Varainhoidon korkojohtaja Peter Castren ja salkunhoitaja Antti Komulainen uskovat, että paluu normaaliin sijoitusmaailmaan on käynnissä ja joukkolainat ovat taas kiinnostava vaihtoehto sijoittajille.Maa- ja metsätalous20.1.2023Jos navetta palaa hyvästä riskienhallinnasta huolimatta, miten toimia sen jälkeen? Lue vinkit maitotilayrittäjälle
Sini Huuskosen vanhempien navetta paloi kesällä 2021. Järkyttävä tapahtuma poiki aiheen Huuskosen opinnäytetyöhön ja toimintaohjeen palon jälkiselvittelytöihin.
Uutishuone
Ajankohtaista
Asiointikielen vaihtaminen sulkee käynnissä olevan chat-keskustelun.