Julkaisemme tällä sivulla LähiTapiola-ryhmän uutisia ja tiedotteita. Voit lukea lisää LähiTapiolan alueyhtiöiden ja valtakunnallisten yhtiöiden ajankohtaisista aiheista uutishuoneemme osiossa LähiTapiolan yhtiöt tiedottavat.
Ajankohtaista
Elämänturva31.10.2024Vakava sairastuminen yllättää monet rahallisesti – myös Tarjan mieleen hiipi huoli omasta taloudesta
Syöpäsäätiön kyselyn mukaan yli 70 prosenttia syöpäpotilaista on joutunut luopumaan itselle tärkeistä asioista sairauden taloudellisten kustannusten takia. Kun Tarja sairastui uusimisherkkään aivosyöpään, laaja sairauskuluvakuutus oli suuri huojennus.Työelämä29.10.2024Nollakelit tulevat työnantajalle kalliiksi – liukastumisesta voi koitua työnantajalle tuhansia tai jopa kymmeniä tuhansia euroja kuluja
Suomessa sattuu vuosittain noin 20 000–25 000 työmatkatapaturmaa. LähiTapiolan tilastojen mukaan työmatkatapaturmat alkavat lisääntyä loka–marraskuussa, ja eniten vahinkoja sattuu alkuvuodesta, talven liukkaimmilla keleillä. Noin puolessa tapauksista vahinko on sattunut jalankulkijalle.Talous25.10.2024”Riski yliarvioinnille on suuri” – ekonomisti kertoo, miten kotitalouksien kannattaa varautua epävarmaan väestönkehitykseen
Tilastokeskuksen uusi ennuste arvioi Suomen väkiluvun kasvavan lähes miljoonalla vuoteen 2075 mennessä; YK odottaa lähes 600 000:n laskua. Oman talouden suunnittelussa ei kannata ripustautua ruusuiseen tulevaisuuteen, neuvoo ekonomisti Hannu Nummiaro ja jakaa kolme vinkkiään kotitalouksille.Elämänturva23.10.2024 Moni suomalainen säästää huolloista, vaikka vanheneva autokanta kaipaa niitä kipeästi – ”Voi käydä kalliiksi”
Huoltamaton auto on riski liikenteessä, ja huoltojen karsimisesta tehdyt säästöt voivat jäädä lyhytaikaisiksi, sanoo LähiTapiolan johtaja Tapani Alaviiri. Autoalan mukaan huolloista nipistäminen näkyy myös käytettyjen autojen kaupan puolella, kun korjauskustannusten vastuukysymyksistä riidellään kaupan jälkeen.Työelämä22.10.2024Johtamisen ja työntekijätaitojen merkitys mielen hyvinvoinnille
Työeläkeyhtiö Elon työkykyjohtamisen kehittämispäällikkö Katja Hämäläinen ja LähiTapiolan johtava asiantuntija Eija Prosi-Suuperko kertovat, miten johtaminen ja työntekijätaidot voivat tukea työssä jaksamista, mielen hyvinvointia ja työkykyä.Työelämä21.10.2024Hyödynnä maksuttomat työkalut työhyvinvoinnin tukemiseen ja riskienhallintaan
Asiantuntijat kertovat, millaisia työkaluja työhyvinvoinnin edistämiseen ja riskien ennakointiin on tarjolla – hyödynnä maksuttomat digipalvelut ja materiaalit.
Uutishuone
Ajankohtaista
Asiointikielen vaihtaminen sulkee käynnissä olevan chat-keskustelun.