Siirry suoraan sisältöönSiirry suoraan alatunnisteeseen
HenkilöasiakkaatYritysasiakkaatMaatila-asiakkaatTietoa LähiTapiolasta
FI
UutishuoneLähiTapiola-ryhmäTöihin meilleVastuullisuus
AjankohtaistaYhtiöt tiedottavatNäkökulmia
EtusivuUutishuoneAjankohtaistaYhtiöt tiedottavatNäkökulmiaLähiTapiola-ryhmäYhtiöryhmätietoaYhtiötToiminnan tarkoitusLähiTapiola-ryhmän raportitKumppanuudet ja yhteistyöTöihin meilleLähiTapiola työnantajanaYrittäjänä LähiTapiolassaOpiskelijalleAvoimet työpaikatVastuullisuusVastuullisuus LähiTapiolassaYhteiskuntasuhteetHenkilöasiakkaatYritysasiakkaatMaatila-asiakkaatTietoa LähiTapiolasta
UutishuoneLähiTapiola-ryhmäTöihin meilleVastuullisuus
AjankohtaistaAjankohtaistaYhtiöt tiedottavatNäkökulmia
Turvallisuus30.5.2023Muutoissa sattuu vakaviakin vahinkoja – ”Liedelle laitettu tavara voi pahimmillaan sytyttää palon”Tavaroiden rikkoutumiset ovat yleisimpiä muuttajalle sattuvia vahinkoja. Vakuutusyhtiössä kuitenkin nähdään, että pahimmillaan muutto voi keskeytyä jopa palo- tai vuotovahinkoon. Lue alta, kuinka voit siirtyä huolettomammin uuteen kotiin.Tutustu ja osta
Sähköjen päälle kytkemiseen liittyy suurin riski. Näin sanoo paloinsinööri, LähiTapiola Pirkanmaalla korvauspalveluista vastaava johtaja Antti Määttänen. Hänen mukaansa LähiTapiolan korvattavaksi tulee vuosittain viisikin palovahinkoa, jotka ovat syttyneet muuton yhteydessä liedelle jätetyistä tavaroista.- Sähkösopimus on solmittu, sähköt menevät päälle ja huonolla tuurilla liesi on jäänyt tai mennyt muuttovilskeessä päälle. Jos liedellä silloin on syttyvää tavaraa, palo voi liehahtaa nopeastikin. Tyypillisestihän tavaroita kannetaan muutossa sisään suuria määriä ja käytetään niitä laskutasoja, joita on vapaana. Lieden päälle tai sen lähelle ei kuitenkaan koskaan tulisi laittaa mitään ylimääräistä.Määttänen huomauttaa, että Suomessa muutetaan satotuhansia kertoa vuosittain. Siksi harvinainenkin vahinko voi joskus osua omalle kohdalle.- Jonkin verran paloja sattuu myös loppusiivouksen yhteydessä. Jos liesi on esimerkiksi unohtunut päälle, eikä asunnossa ole ketään, voi hellan yläpuolella oleva kaappi hiljalleen kuumeta ja lopulta syttyä palamaan.Putkien tulppaus auttaa ehkäisemään vuodotToinen suurempi muutoissa näkyvä vahinkotyyppi on vesivahingot. LähiTapiolan korvauspäällikkö Matti Karimäki kertoo, että ne liittyvät tyypillisesti tilanteeseen, jossa aiempi asukas on vienyt astianpesukoneen pois paikaltaan ja uusi henkilö muuttaa sisään.- Jos keittiön putkia ei ole tulpattu, saattaa seuraava asukas pahimmillaan laittaa hanan päälle, jolloin vesi voi valua suoraan allaskaappiin tulovesiputkesta. Toinen mahdollinen vuotolähde on poistovesiputki. Joskus myös huonosti vetävä putki saattaa alkaa tihuttaa hiljalleen, jolloin kosteusvahinko kehittyy ajan kuluessa, kertoo Karimäki.Vuotoja ei pitäisi tapahtua, jos putki on tulpattu oikein ja vesihana on suljettu kytkimestä. Karimäki suosittelee esimerkiksi pois muuttavaa vuokralaista ja vuokranantajaa aina sopimaan, tulpataanko putket ja kuka vastaa tulppauksen hoitamisen. Jos putkia ei ole tulpattu, siitä tulisi aina varoittaa uutta asukasta. Pesukoneiden asennustöissä kannattaa myös aina käyttää ammattilaista, jos ei ole aivan varma, mitä pitäisi tehdä.- Toisinaan vesivahinkotapaukset voivat olla aika monimutkaisiakin selvitellä. Lopulta vahinko voi tulla korvattavaksi esimerkiksi edellisen tai uuden asukkaan, vuokranantajan tai taloyhtiön vakuutuksesta.Kolhuja käytäviin, tippuneita televisioita, kadonneita pyöriäKun elämä pakataan laatikoihin ja siirretään paikasta toiseen, voi sattua kaikenlaista. Muuttopäivä on usein jännittävä, ja silloin tehdään monia asioita yhtä aikaa. Yleisimpiä LähiTapiolan kotivakuutuksesta korvattuja muuttovahinkoja ovat erilaiset irtaimiston vahingot. Laajasta kotivakuutuksesta korvataan myös tavaroiden ja laitteiden rikkoutumisia.- Huonekalu voi rikkoutua esimerkiksi kuljetuksessa tai painava televisio lipsahtaa käsistä kantaessa. Herkästi särkyvät esineet kannattaa aina pakata huolella, ihan jo niiden mahdollisen tunnearvonkin takia. Myös lattiat on hyvä suojata, jos asunnossa on esimerkiksi arvokas parketti. Lattiapinta voi naarmuuntua esimerkiksi raskasta kaappia siirtäessä tai kengissä kulkeutuvasta sepelistä, kertoo Antti Määttänen.Määttäsen havaintojensa mukaan suoraan muuttokuormasta varastetaan verrattain harvoin tavaraa, mutta esimerkiksi pyörä saattaa joskus jäädä matkalle.- Polkupyörä saatetaan jättää edeltävän asunnon pihaan, jos se ei mahdu mukaan muuttokuormaan. Ajatuksena on, että pyörä mennään hakemaan myöhemmin paremman hetken tullen. Kun sitten paikalle esimerkiksi viikon päästä palataan, ei fillari välttämättä enää olekaan pihassa. Etenkin arvokkaat pyörät kannattaa aina säilyttää varastossa tai muussa lukitussa sisätilassa.Matti Karimäki kertoo, että jonkin verran muuttajat aiheuttavat myös vahinkoa toisten omaisuudelle muuton yhteydessä. Silloin on hyvä, jos takataskussa on kotivakuutukseen sisältyvä vastuuvakuutus, josta voidaan korvata ulkopuolisille, kuten taloyhtiön omaisuudelle, aiheutuneita vahinkoja.- Kerrostaloissa tavaroiden kantajat saattavat kolhia käytävän seiniä tai hissiä. Esimerkiksi hississä ei koskaan kannata laittaa paljon painoa nojaamaan peiliä tai lasia vasten, koska se voi mennä rikki. Hissiä voi suojata naarmuilta ja kolhuilta esimerkiksi pahveilla.
  • Kotivakuutuksesta korvataan rakennuksille ja irtaimistolle sattuneita vahinkoja. Kotivakuutukseen sisältyy yleensä myös vastuu- ja oikeusturvavakuutus. LähiTapiolan laaja kotivakuutus kattaa myös irtaimiston rikkoutumisvahingot.
  • Varmista, että kotivakuutus on voimassa muuton aikana. Tällöin irtaimistosi on turvattu, kun siirrät omaisuuttasi kodista toiseen. Kotivakuutus on voimassa muuttokuljetuksen aikana ja molemmissa hallinnassasi olevissa asunnoissa.
  • Ota uuteen kotiin riittävä turva mahdollisimman pian. Esimerkiksi isompaan asuntoon muuttaessa tai irtaimiston arvon kasvaessa voi olla tarve nostaa vakuutuksen enimmäiskorvausmääriä. Tällöin varmistat, että kotisi ja irtaimistosi on turvattu esimerkiksi laajan tulipalon sattuessa. Ilmoita muutosta heti vakuutusyhtiöön, jolloin turvan laajuus katsotaan kohdilleen. Ensimmäiseen omaan kotiin kannattaa ottaa oma kotivakuutus heti muuttopäivästä.
  • Oikeusturvavakuutus on avuksi asuntokauppariidoissa. Varmista, että sinulla on voimassa oleva kotivakuutus jo, kun solmit asuntokaupat. Oikeusturvavakuutuksesta voidaan korvata lakimiehen kuluja, jos asunnosta esimerkiksi paljastuu myöhemmin vikoja tai kauppa muista syistä riitautuu. Lue lisää kotivakuutuksen oikeusturvavakuutuksesta.
Jokainen koti tarvitsee vakuutuksen.Osta kotivakuutus kätevästi verkosta. Voit paketoida vakuutuksen juuri sinun kotiisi sopivaksi. Saat nyt kodin irtaimistovakuutuksen verkosta vuodeksi alennettuun hintaan.
Tutustu ja osta
Ajankohtaista
Maa- ja metsätalous14.3.2025Näin turvaat maatilan jatkon kriisitilanteessa – avioehto voi pelastaa monelta harmiltaPuhu käytännön asiat selväksi läheistesi kanssa jo hyvissä ajoin. Avioehto suojaa avioerossa, ja henkivakuutus turvaa jäljelle jääneiden elämää yrittäjän kuoleman jälkeen.Turvallisuus12.3.2025Lähestyvä kevätpyry haastaa tielläliikkujia vähälumisen talven jälkeen – ”Riskejä voi olla vaikea hahmottaa”Suomea lähestyy lumisadealue, joka lisää onnettomuusriskejä liikenteessä. Mennyt talvi oli lauha ja vähäluminen, joten tuntuma hankalassa kelissä liikkumiseen voi olla hakusessa, sanoo LähiTapiolan johtaja Tapani Alaviiri. Jos tien päälle on pakko lähteä, alla on oltava talviolosuhteisiin sopivat renkaat ja ajonopeutta on hiljennettävä.Maa- ja metsätalous11.3.2025LähiTapiola Yhteismetsän pinta-ala kasvoi kolmessa vuodessa 3,5-kertaiseksi – ”Yhä useampi valitsee sukupolvenvaihdoksessa yhteismetsän”LähiTapiola Yhteismetsä jatkoi vahvaa kasvuaan kolmantena toimintavuotenaan ja on yksi Suomen nopeimmin kasvavista yhteismetsistä. Suosion syitä ovat yhteismetsän helppous ja sukupolvenvaihdokset, arvioi LähiTapiolan metsätalousliiketoiminnan johtava asiantuntija Marika Makkonen.
Katso lisää ajankohtaisia
UutishuoneAjankohtaistaMuutoissa sattuu vakaviakin vahinkoja – ”Liedelle laitettu tavara voi pahimmillaan sytyttää palon”Haluatko silti vaihtaa kielen?KylläEn