Remonttibuumin näkyy tapaturmatilastoissa: Tehokas remonttityökalu on armoton sormille
Remontteja nopeuttavilla, tehokkailla työkoneilla sattuu kymmenittäin vakavia vahinkoja vuosittain. Esimerkiksi pyörösaha eli sirkkeli on huolimattoman käsissä erittäin vaarallinen. LähiTapiolan asiantutijan antaa seitsemän tärkeää neuvoa sirkkelöintiin.
Korona-aika innosti suomalaiset remontoimaan sekä kotona että kesämökeillä. Buumi näkyy valitettavasti myös tapaturmatilastoissa. Tehokas työkone voi helposti irrottaa sormen tai varpaan, jos koneenkäyttäjä ei ole riittävän varovainen.
LähiTapiolan tilastojen mukaan pyörösahalla eli sirkkelillä sattuu lähes sata vakavaa vapaa-ajan vahinkoa vuodessa. Sirkkeliä käytettäessä erityisesti sormet ovat suuressa vaarassa. Huolimaton tai turvaohjeista piittaamaton käyttäjä voi helposti irrottaa sirkkelillä useammankin sormen.
-Ehdottomasti eniten sirkkelillä sattuu sormiin kohdistuvia tapaturmia. Pahimmillaan sormia on amputoitunut. On aivan keskeistä, että sirkkeliä käyttävä noudattaa käyttöohjeita ja varmistaa ennen käyttöä, että kaikki turvalaitteet toimivat oikein, LähiTapiolan asumisen turvallisuuden palveluista vastaava projektijohtaja ja paloinsinööri Antti Määttänen muistuttaa.
Sormivahinkojen lisäksi sirkkelin käytössä tapaturmia on aiheutunut puunkappaleiden sinkoutumisista sekä purujen lentelystä. Määttänen huomauttaa, että sirkkelinkäyttäjän olisi ehdottomasti pidettävä suojalaseja. Myös vaatetukseen tulisi kiinnittää huomiota – kaikilla roikkuvilla vaatteenosilla on vaara joutua terän vietäväksi.
-Kaikki hosuminen ja kiirehtiminen eivät kuulu sirkkelillä työskentelyyn. Työhön pitää keskittyä. Olisi hyvä aina tarkistaa etukäteen kappaleet, joita sirkkelöi. Metalliosat pitää poistaa ja varoa oksakohtia, joiden kohdalla terä saattaa sinkauttaa työstettävän kappaleen arvaamattomasti.
Tehokkaista työkoneista tapaturmia aiheuttaa myös moottorisaha vaikkakin jonkin verran vähemmän kuin sirkkeli. Laajan käyttötarkoituksensa ja hieman erilaisen käyttötapansa vuoksi moottorisahalla aiheutuneet tapaturmat ovat moninaisempia kuin sirkkeliturmat.
-Moottorisahalla aiheutuneet tapaturmat ovat kohdistuneet useimmiten jalkojen alueelle. Saha osuu syystä tai toisesta sääreen, polveen tai varpaisiin aiheuttaen lähes aina vakavia vahinkoja. Tehokkaalla moottorisahalla on sattunut vakavia varpaisiin kohdistuneita vahinkoja, vaikka käytössä on ollut viiltosuojasaapas. Teräskärkinen saapas saattaa kestää paremmin, jos saha osuu jalkaan täysillä kierroksilla. Mikään suojavaruste ei kuitenkaan korvaa turvallisia työtapoja, Määttänen sanoo.
Myös kaatuminen sahan kanssa on yleistä. Epätasainen maasto sekä erilaiset esteet voivat helposti viedä sahaajan tasapainon. Suojalasit ovat myös tärkeät, jotta puruja ja muita roskia ei lentäisi silmiin.
- Aina pitää olla varovainen kaadettaessa ja karsittaessa puita. Jos puunkaato epäilyttää, ammattilainen on syytä kutsua paikalle pienellä kynnyksellä. Erityisesti konkelot ovat hankalia kaataa. Lähes kaikki vahingot ovat tapahtuneet, kun sahaa on käytetty maastossa tai myrskyn pihalle kaatamien puiden raivaamisessa. Sahaaminen pitää tehdä rauhassa ja suunnitelmallisesti. Metsäalan opistot tarjoavat moottorisahojen käyttökursseja, joita suosittelen erittäin lämpimästi.
Huolehdi ainakin näistä
Noudata aina käyttöohjeita ja varmistaa, että kaikki turvalaitteet toimivat.
Käytä aina suojalaseja.
Varo roikkuvia vaatteita tai vaatteen osia. Kaikki hanskat, huivit ja muut vaatteet oltava sellaisia, ettei ole vaaraa joutua terän viemäksi. Pitkät hiukset oltava kiinni.
Varo lentäviä puunkappaleita ja ole varovainen oksakohdissa. Oksakohdat ovat vaarallisia, sillä puu voi potkaista tai ”terä imaista”, jolloin loukkaantumien mahdollista. Varmista, ettei työstettävässä puunkappaleessa ole metalliosia.
Älä kiirehdi tai hosu. Työhön pitää keskittyä. Käytä työntöpalikkaa/-kahvaa.
Jos mahdollista, älä työskentele yksin. Pidä puhelin saatavilla.
Käytä suojavarusteita. Moottorisahaa käytettäessä suojavarusteet ovat teräskärkiset turvasaappaat, viiltosuojahousut, viiltosuojahanskat, kuulosuojaimet sekä kypärä suojavisiirillä.
Pidä kalliit työkoneet lukittujen ovien takana
Sirkkeleistä ja moottorisahoista harvoin sattuu vahinkoja ympäristölle. Sen sijaan huomattavasti yleisempää on, että saha tai sirkkeli katoaa varkauden vuoksi. Muun muassa mökkimurroissa viedään kalliita työkoneita.
- Varkaudet ovat ylivoimaisesti yleisin korvaustyyppi moottorisahojen ja sirkkeleiden kohdalla. Kallista omaisuutta pitäisi aina säilyttää lukituissa varastoissa. Myös varastojen valaistukseen ja valvontaan olisi syytä panostaa. Yllättävän usein työkoneita katoaa myös autoista.
Myös koneiden sijoitteluun kannattaa kiinnittää huomiota. Ajoteille jätetyt koneet jäävät usein autojen ja muiden koneiden alle. Käytön jälkeen työkoneet olisi hyvä varastoida kuivaan tilaan. Sateeseen jätetyt koneet voivat kastua käyttökelvottomiksi.
- Polttomoottorikäyttöisissä moottorisahoissa oikean polttoaineen käyttö on ehdottoman tärkeää moottorivikojen välttämiseksi. Palovahinkoja polttomoottori- tai akkukäyttöisille koneille sattuu harvoin. Aina on kuitenkin hyvä varmistaa, että bensiiniä ei kaadu kuumille pinnoille. Sähkökäyttöisiä sahoja on syytä ladata tilassa, jossa on palovaroitin.