Bussimatka muutti Lauran näkemyksen sijoittamisesta – ”Jospa minä nyt vähän vaan kokeilen”
Sijoittamisen aloittaminen tuntuu monesta työläältä, vaativalta ja vaikealta. Samaa mieltä oli aluksi myös johtava asiatuntija Laura Larmi. LähiTapiolan Sijoituswebinaarissa Laura kertoo, miten hänestä tuli sijoittaja. Pieni perehtyminen ja bussimatka nostivat Lauran yli sijoittamisen kynnyksen.
-Minun ei ollenkaan pitänyt ruveta sijoittamaan. Sanoin kaverillekin, että ei se ole minun juttuni. Siinä menevät vain yöunet. Minulle riittää, että vain säästän, LähiTapiola Varainhoidon johtava asiantuntija Laura Larmi kertoo
Kaverin suosituksesta Laura kuitenkin tutustui sijoittamisesta kertovaan kirjaan, joka ”onneksi oli helppolukuinen”. Ajatus jäi elämään. Sitten tuli se kohtalokas bussimatka Turkuun.
-Loppumatkasta ei ollut oikein enää mitään tekemistä. Sitten otin kännykän käteen ja ajattelin, että jospa minä nyt ihan vain vähän kokeilen.
Laura valitsi vain pienen sijoitettavan summan ja sellaisen rahaston, josta hän perehtymisensä perusteella ymmärsi. Näin alkoi Lauran ura sijoittajana.
Lauran mielestä suurin kynnys sijoittamisen aloittamiseen oli se, että saisi vain aikaiseksi ja toisaalta pelko sijoitusten menettämisestä.
-Seuraavalla viikolla pääsin harjoittelemaan, sillä osuuksieni arvot menivät miinukselle. Mutta se oli aivan loistavaa, sillä siinä oppi, miten itse tilanteeseen reagoi. Sitten sijoitukseni menivät taas vihreälle ja olivat vihreällä pitkään.
Laura sanoo, ettei hän sijoita joka kuukausi vaan oikeastaan pitää siitä, että voi ottaa vähän omaa näkemystä. Hänellä on joitakin suosikkirahastoja, joihin hän sijoittaa näkemyksensä mukaan.
-Joskus tykkään myös siitä, että voi sijoittaa enemmän ja toisinaan vähemmän, jos esimerkiksi on tulossa isoja laskuja maksuun ja niihin menee rahaa.
Pikkuhiljaa Laura sanoo innostuneensa muustakin sijoittamisesta kuin vain rahastoista. Alkuun päästyä perehtyminen oli todella helppoa. Yhdessä vaiheessa hän innostui suorasta osakesijoittamisesta, mutta se innostus ei kovin kauan kestänyt ja hän on palannut takaisin rahastosijoittamisen pariin.
-Kannustan kuitenkin ihmisiä kokeilemaan, mikä itselle sopii. Innostuuko osakkeista vai rahastoista vai jostain muusta.
Yöuniensakin takia Laura sijoittaa pitkäjänteisesti. ”Se on myös pitänyt sijoittamiseni kevyenä”, Laura sanoo.
Nuoria Laura kehottaa vain aloittamaan sijoittamisen. Aloittaa voi vain pienillä summilla, eikä maailmaa tarvitse opetella valmiiksi aloittaakseen sijoittamisen. ”Nuorilla aika puolellaan. Vaikka sijoittamisessa tulisikin tehtyä esimerkiksi jotain hupsusti, aika korjaa sen.”
Lauran mielestä sijoittamisessa ei kannata murehtia menneitä. Vaikka viime vuosi oli monille osakkeille hyvä vuosi, menneitä hyviä tuottoja ei kannata enää miettiä.
-Kannustan siihen, että jos on päättänyt olla varovainen ja sijoittaa vain pienillä summilla ja varovaisesti, ei kannata murehtia jälkikäteen, vaikka jotkut tuotot olisivat jääneet pienemmiksi. Olen oppinut, että jossittelun ja harmittelun voi tehdä sekä ylä- että alamäessä. Aina kannattaa luottaa omaan sijoitussuunnitelmaan ja arvostaa sitä, mikä itselle sopii.
Näin pääset yli sijoittamisen alkukynnyksen
Monilla suomalaisilla sijoittamiseen liittyy useita pelkoja, jotka estävät heitä sijoittamasta. Toki ehdottomasti suurin syy jättää sijoitukset tekemättä on rahojen riittämättömyys. Tiedot ilmenevät
Mutta sijoittamisen kynnystä korottavat myös pelot rahojen menettämisestä, sijoitustuotteiden ymmärtämättömyydestä sekä huonojen sijoituskohteiden valinnasta.
LähiTapiolan yksityistalouden ekonomisti Hannu Nummiaro antaa muutaman vinkin, miten sijoittamisen kynnyksen pääsee yli.