Joka kolmannen auto kolhiintunut parkkipaikalla – näin voit toimia vahingon sattuessa
Noin joka kolmas autoilija on kokenut kolhuja parkkipaikalla viimeisen parin vuoden aikana, selviää LähiTapiolan kyselystä. Lähes puolet kertoo välttelevänsä hankalaksi kokemiaan pysäköintialueita. Nykyisin autoilijalta vaaditaan tarkkaavaisuutta myös taajamassa tien vasempaan laitaan pysäköidessä. Kokosimme keinoja kolhujen ehkäisyyn sekä ohjeet toimintaan vahingon sattuessa.
Oletko kolhinut omaa tai jonkun toisen autoa tai onko omaa autoasi kolhittu pysäköintialueella viimeisen parin kolmen vuoden aikana? LähiTapiolan Arjen katsaus -kyselyssä vain 67 prosenttia vastaajista kertoi täysin välttyneensä näiltä tilanteilta. Noin joka kolmannella autoilijalla on siis varsin tuoreita kokemuksia kolhuista parkkipaikalla. Yleisimmin (23 %) vastaajat kertovat havainneensa, että omaa autoa on kolhittu.
- Määrä voi kuulostaa suurelta, mutta toisaalta parkkipaikoilla sattuvat pienet peltikolarit ja muut pysäköintivahingot ovat yksiä yleisimpiä vakuutusyhtiöiden korvaamia ajoneuvovahinkoja. Yllättävän usein kolhu syntyy ihan siitä, että avaa oven naapuriauton kylkeen. Muita riskitilanteita ovat esimerkiksi peruuttaminen sekä toisen ajoneuvon väistäminen pysäköintialueen ajoväylällä, kertoo ajoneuvovakuutusten korvauspäällikkö Mikko Tulla LähiTapiolasta.
Vakuutusyhtiöt korvaavat lakisääteisestä liikennevakuutuksesta vuosittain noin 45 000 pysäköintialueilla sattunutta vahinkoa, selviää
Varovaisuus ja välttely yleisimpiä ehkäisykeinoja
LähiTapiolan Arjen katsaus -kyselyssä tiedusteltiin myös, kuinka suomalaiset pyrkivät ehkäisemään pysäköintipaikoilla sattuvia kolhuja. Yleisimmät tavat ovat pyrkiä ajamaan mahdollisimman varovaisesti ja pyrkiä osumaan mahdollisimman keskelle parkkiruutua – näin kertoo tekevänsä noin 60 prosenttia vastaajista.
Yllättävän moni myös välttelee hankalaksi kokemiaan parkkipaikkoja. Näin kertoo tekevänsä 45 prosenttia kyselyn vastaajista. Runsas neljäsosa pyrkii myös hyödyntämään auton turvateknologiaa, kuten peruutustutkaa, ja suunnilleen yhtä moni ennakoimaan jo saapumisvaiheessa lähtötilannetta niin, että pysäköi autonsa keula lähtösuuntaan. Ruuhka-aikaan parkkipaikoilla ajamista kertoo välttelevänsä joka viides.
- Autoilijana on tietysti vaikea täysin välttyä hankalilta pysäköintitilanteilta. Arjessa kolhuja voi kuitenkin pyrkiä ehkäisemään esimerkiksi jättämällä auton kaupan parkkipaikalla vähän loitommas ovista tai väljempään tilaan. Autolle takaisin tullessa kannattaa myös aina luoda silmäys ympärilleen: onko esimerkiksi joku lähdössä liikkeelle tai saapumassa pysäköintialueelle? Ulkona seisten on todennäköisesti helpompi nähdä ja ennakoida tulevia liikennetilanteita kuin kuskin paikalla jo istuessa, sanoo Tulla.
Vasemmalle parkkeeraamista opeteltu vuosi
Kesä 2020 ja
- Myönteinen merkki on se, että ainakaan vielä vasemmalle parkkeeraaminen ei ole aiheuttanut vahinkopiikkiä. Voi toki olla, että tapa vasta pikkuhiljaa yleistyy, ja onhan siinä kaikilla meillä opettelemista, sanoo Tulla.
Yksi lisävaihtoehto pysäköintiin voi sujuvoittaa liikennettä, mutta toisaalta vasemmalle parkkeeraamiseen liittyy myös omat riskinsä.
- Vastaantulevien kaistan yli pysäköidessä tulee aina muistaa varoa molempiin suuntiin kulkevaa liikennettä. Lisäksi tien vasemmasta laidasta liikkeelle lähtiessä kuljettajan näkyvyys voi olla hyvin huono, koska etäisyys ajorataan on suuri eikä peileistä välttämättä ole apua. Kaikkiaan muutos voi kuitenkin vähentää esimerkiksi kaistan vaihtamiseksi tehtyjä vaarallisia U-käännöksiä ja yleensä hankalaa parkkipaikan etsimistä.
Pysäköintialueella sattuneita vahinkoja korvataan sekä lakisääteisestä liikenne- että vapaaehtoisesta kaskovakuutuksesta. Liikennevakuutuksesta korvataan kaikille osapuolille sattuneita henkilövahinkoja ja syyttömän osapuolen ajoneuvolle tai muulle omaisuudelle aiheutuneita vahinkoja. Kaskovakuutus kattaa omalle ajoneuvolle sattuneet vahingot. LähiTapiolan Loisto tai Laajaan kaskoon kuuluva pysäköintivakuutus korvaa pysäköidylle autolle myös tuntemattomaksi jääneen toisen moottoriajoneuvon aiheuttaman vahingon ilman bonusmenetystä.
Jos kolhaisee toisen autoa, on reilua jättää omat yhteystiedot tai jäädä odottamaan auton omistajan saapumista.
Jos kaksi ajoneuvoa kolaroi, pyrkikää selvittelemään tilannetta mahdollisimman paljon paikan päällä.
Merkitse muistiin vastapuolen nimi, osoite, puhelinnumero ja vakuutusyhtiö sekä ajoneuvon rekisteritunnus. Jos tapahtumalla on todistajia, pyydä myös heidän yhteystietonsa.
Ota kuvia vahingoista ja tapahtumapaikasta esimerkiksi kännykkäkameralla tai laadi siitä piirros.
Etenkin epäselvissä tilanteissa on hyvä, jos tapahtumalla on silminnäkijöitä tai tapahtumapaikasta on kuvia.
Älä ota vahingosta vastaan rahallista korvausta kolaripaikalla tai maksa vahingon kärsineelle suoraa korvausta, vaan selvitä vahinko vakuutusyhtiön kanssa. Pienestäkin vahingosta voi aiheutua yllättävän suuret euromääräiset korjauskustannukset. Jos jotakin sovitaan kolaripaikalla, tee sopimus kirjallisesti.
LähiTapiolan asiakkaana voit ilmoittaa vahingoista sujuvasti verkossa ja tarvittaessa soittaa korvauspalveluumme. Neuvomme vahingon tarkastamisessa ja korjaamon valinnassa.
Tarkempia ohjeita vahinkotilanteeseen löytyy täältä.
LähiTapiolan teettämään Arjen katsaus -kyselytutkimukseen osallistui 4.–26.1.2021 kaikkiaan 5 539 suomalaista. Pysäköintiaiheisiin kysymyksiin vastasi 1 908 henkilöä, jotka ovat ajaneet autoa viimeisen 12 kuukauden aikana. Kyselyn toteutti Kantar TNS, ja sen tilastollinen virhemarginaali on noin 1,3 prosenttiyksikköä.