Onko bitcoinista tulossa kuplien kupla? LähiTapiolan asiantuntija ”bitcoinin kuplapotentiaali on suuri”
Kryptovaluutta bitcoinin huima arvonnousu ja sijoittajamielenkiinto ovat saaneet suuret pankit ja rahastotalot liikkeelle. Mutta onko bitcoinista tavallisen sijoittajan kohteeksi? LähiTapiolan yksityistalouden ekonomisti Hannu Nummiaro kertoo kolme tapaa, miten bitcoin-sijoittamista voi miettiä.
Yli sadan prosentin arvonnousu pelkästään tänä vuonna, autovalmistajan merkittävät käteisostot, suurten amerikkalaisvarainhoitajien rahastolanseeraukset. Alkuvuoden uutiset kryptovaluutta bitcoinin ympärillä ovat herättäneet etenkin monien sijoittajien mielenkiinnon.
12 vuoden ikään ehtinyt bitcoin on yksi useista virtuaalivaluutoista, mutta bitcoin on kryptovaluutoista se, jonka on odotettu vakiinnuttavan paikkansa.
- Kryptovaluutat ovat tulleet jäädäkseen, mutta hakevat vielä muotoaan. Luultavasti useita käyttötarkoitukseltaan räätälöityjä virtuaalivaluuttoja vakiintuu käyttöön. Osassa on vakuutena perinteisiä sijoituskohteita ja ne voivat linkittyä myös fyysiseen maailmaan esineiden internetin kautta. Lisäksi keskuspankit kehittävät tulevaisuudessa oman digikäteisen, joka korvaa nykyiset setelit ja kolikot. Rahan evoluutio on vielä kesken ja milleniaalit voivat luoda uudet sosiaaliset käytännöt uuden teknologian aikakaudella, LähiTapiolan yksityistalouden ekonomisti Hannu Nummiaro sanoo.
Nummiaro muistuttaa, että kotitalouksien arjen maksamiseen bitcoinista ei ole paljonkaan hyötyä. Se käy maksuvälineenä vain harvoissa paikoissa ja euromääräinen arvo heittelehtii arvaamattomasti. Kun arvo laskee, se ei välttämättä riitä suunniteltuihin ostoksiin ja kun arvo nousee, siitä on vaikea luopua. Suurin mielenkiinto onkin kohdistunut sijoituskohteena.
Kannattaako bitcoiniin sijoittaa?
Jos bitcoineista ei ainakaan vielä ole suuren yleisön maksunvälineeksi, sijoitusmielessä kryptovaluutta kiinnostaa jo isojakin sijoittajia. Esimerkiksi suurista varainhoitajista ja pankeista Fidelity ja Morgan Stanley ovat tuomassa markkinoille rahastoja, jotka sijoittavat bitcoiniin. Morgan Stanleyn rahasto on tarkoitettu vain pankin varakkaimmille ja sijoittamista jo pitkään harjoittaneille asiakkaille.
Bitcoinin huima arvonnousu on suurin syy, miksi sijoittaja ovat siitä kiinnostuneita. Arvonnousu on kuitenkin ollut jo niin suurta, että se herättää epäilyjä kuplasta.
- Bitcoinia rinnastetaan usein 1600-luvun tulppaanikuplaan, joka viittaa pelkkään järjettömään maniaa ja jossa lopulta hinta palaa sinne mistä lähtikin eli bitcoinin tapauksessa nollaan. Itse kuitenkin näen bitcoinin innovaationa ja tarkastelisin sitä mieluummin niin sanotun hypesyklin kautta, Nummiaro sanoo.
Hypesykli oli esimerkiksi 2000-luvun alun osakkeiden teknokupla, jossa odotukset uudesta teknologiasta kasvoivat liian optimistiseksi, kunnes markkinat palasivat realismiin. Itse innovaatioina kuitenkin tietotekniikka ja internet olivat menestystarinoita.
- Bitcoinissa hypesykli on toteutunut useina peräkkäisinä hintaloikkina (kolme kertaa yli 100-kertaiseksi), joiden jälkeen on tullut voimakas korjausliike (lasku 70-93%), mutta uusi nousu on aina alkanut korkeammalta tasolta. Vuoden 2017 bitcoinin huipun jälkeen kryptoekosysteemi on kuitenkin jatkanut kehittymistään, esimerkiksi digilompakoiden määrä on lisääntynyt ja säilytyspalvelut ovat kehittyneet. Lisäksi Paypal, Visa ja Mastercard ovat mahdollistamassa maksamisen bitcoineilla ja sijoituskysynnästä on alettu puhua entistä enemmän.
Bitcoin innovaationa on jatkanut leviämistään. Näin kryptovaluutan hinnan nousu uuteen huippuunsa ei ole Nummiaron mielestä yllätys. Mutta innovaatiotkin ovat kuolevaisia ja näin voi käydä bitcoinillekin. Nummiaron mukaan bitcoin voi olla vain välivaihe, jonka syrjäyttävät muut kryptovaluutat tai keskuspankin digikäteinen.
- Bitcoinin kuplapotentiaali on iso kolmesta syystä. Ensinnäkin rahan painaminen, elvytysshekit ja vaihtoehtoisten sijoituskohteiden etsintä voivat nostaa odotukset täysin kestämättömäksi. Spekulatiivisen kysynnän yhä noustessa ja tarjonnan ollessa joustamaton hinta voi nousta pystysuoraan.
Lisäksi rahan abstraktin käsitteen vuoksi arvonmääritystä on vaikea perustella, mikä voi paisuttaa kuplaa. Esimerkiksi bitcoinin arvonnousu 100 000 dollariin ei kuulosta mitenkään mahdottomalta skenaariolta tässä syklissä. Kolmanneksi Bitcoinin disruptio voidaan pidemmällä aikavälillä yliarvioida ja sääntelyn lisääntyminen sekä kilpailu voivat lopulta tukahduttaa sen vain pienen käyttäjäkunnan piiriin.
Nummiaron mukaan nykyinen tuottopotentiaali on vaatimattomampi kuin historiassa toteutuneet, koska bitcoinin markkina-arvo on jo huomattava verrattuna kansallisiin valuuttoihin ja muihin vaihtoehtoisiin sijoitusluokkiin, etenkin huomioiden, että virtuaalivaluutan vaihto on pientä. Myös ohut likviditeetti on sijoittajille haaste.
-Bitcoin jakaa mielipiteitä enemmän kuin mikään muu sijoituskohde. Toiset näkevät sen tulevana maailmankaupan valuuttana, kullan sijoituskysynnän korvikkeena ja joka salkun inflaatio- ja kriisisuojana. Toisille se ei ole pelkästään hyödytön, vaan haitallinen hiilijalanjälkensä vuoksi. Ehkä totuus on jossain siinä välillä.
Ekonomistin kolme tapaa miettiä bitcoin-sijoitusta
Perinteinen sääntö on, että ei kannata sijoittaa sellaiseen, mitä ei ymmärrä. Sama sääntö pätee myös bitcoiniin. Useimmille kotitalouksille bitcoin ei sovellu sijoituskohteeksi sen huomattavan riskisyyden vuoksi. Bitcoiniin sijoittamista voi Nummiaron mielestä tarkastella kolmella tapaa.
1. Ei bitcoin-sijoituksia.
Riskiprofiili ei sovi riskinsietokykyyni. En halua olla koko ajan huolissani, onko kurssi romahtamassa.
Tuotto-odotukseni on liian alhainen. Riskiprofiili oikein mitoitettuna sopisi salkkuuni, mutta odotan kurssin laskevan. Tai tuotto-odotus on positiivinen, mutta niin maltillinen, ettei se kompensoi bitcoinin isoa volatiliteettia. Tällöin muut sijoitusluokat ovat tehokkaampia salkussa.
Ei täytä vastuullisen sijoittamisen periaatteitani. Tehotonta ja ison hiilijalanjäljen maksutapaa ei edes tarvita, koska on olemassa toimivat keskitetyt maksujärjestelmät. Lisäksi olen huolissani, että anonyymiys houkuttelee hämärää liiketoimintaa.
2. Korkeintaan pari prosenttia salkusta bitcoiniin.
Luotan optimaaliseen allokaatioon. Historiallisella tuoton ja riskin suhteella optimaalinen bitcoin paino on 1-2 prosenttia salkusta. Haluan salkun kestävän myös voimakkaan kurssilaskun, joten riskienhallinnan varmistamiseksi en sijoita paria prosenttia enempää.
Hyvä lyhyen ajan tuottopotentiaali. Vaihtoehtoisena sijoituskohteena bitcoinissa on maniapotentiaalia. Lisääntyvä sijoituskysyntä ja sijoitusvälineet voivat nostaa kurssia, etenkin kun arvonmääritys on vailla vankkaa pohjaa.
Tehostaa ja suojaa salkkua. Bitcoin tuo salkkuun hajautushyötyjä, vaikka korrelaatiot ovatkin viimeisissä nousussa lähentyneet muita sijoitusluokkia. Bitcoin saattaa myös toimia inflaatiosuojana.
3. Enemmän kuin pari prosenttia salkusta
Oma sijoitusluokka. Mietin kryptovaluuttoja omana merkittävänä sijoitusluokkana. Teen kotiläksyni ja hajautan mahdollisesti myös muihin kryprovaluuttoihin kuin bitcoiniin.
Exit strategia. Ymmärrän, että eksponentiaalinen kasvu ei voi jatkua ikuisesti. Minulla on riittävästi myös perinteisiä varallisuuseriä, joten oma talouteni ei ole riippuvainen vain kryptovaluuttojen kehityksestä.