Siirry suoraan sisältöönSiirry suoraan alatunnisteeseen
Talous29.7.2020

Paljonko koiran hankinta maksaa? Koira ei ole heräteostos vaan vuosien suhde

Lemmikinomistajat arvelevat koiran kuluihin menevän vuosittain reilusti yli tuhat euroa, selviää LähiTapiolan kyselystä. Ostobudjettiin varattaisiin noin tonni. Eläinlääkäri muistuttaa, ettei lemmikkiä koskaan tule hankkia hetken mielijohteessa ja toivoo, että myös korona-aikana otettuihin lemmikkeihin voidaan sitoutua.Tutustu eläinvakuutukseen

Koiran hankinnasta haaveilevat tietävät, ettei koira ole kertainvestointi, mutta myöhempien vuosien kuluja voi olla vaikea hahmottaa. Suomalaiset lemmikinomistajat varaisivat niihin kuitenkin vähintään yhtä suuren summan. Tämä selviää LähiTapiolan teettämästä Arjen katsaus -kyselystä.

Kyselyyn vastanneet lemmikinomistajat arvioivat, että koiran kuukausimenoihin on hyvä varata keskimäärin 142 euroa. Vastaajista kaksi kolmasosaa on koiranomistajia, ja he arvelevat kuukausimenoihin riittävän keskimäärin 130 euroa. Vuosittaiset pitokulut nousevat joka tapauksessa yli 1500 euron.

- Reilu satanen kuussa kuulostaa ihan osuvalta summalta, jos kyseessä on pieni koira tai vaihtoehtoisesti iso ja terve koira. Kaikki riippuu kuitenkin koiran rodusta, iästä ja terveydestä sekä siitä, mitä lemmikin kanssa tehdään. Ruoka on pysyvä menoerä ja tarvikkeita tulee hankkia silloin tällöin. Lisäksi pitää muistaa rokotukset ja esimerkiksi trimmausta vaativilla koirilla trimmaukset, luettelee eläinlääkäri Eva Kaisti LähiTapiolan LemmikkiHelppi-etäeläinlääkäripalvelusta.

Lemmikkiin voi satsata suuriakin summia, jos haluaa sille esimerkiksi tietynlaisen ruokavalion tai erilaisia hoitoja. Myös yhteisistä harrastuksista tulee kuluja. Edullisimmin pääsee markettiruoalla ja ulkoilulla.

Arjen katsaus -kyselyn mukaan pääkaupunkiseudulla koiraan kannattaa varata enemmän rahaa kuin muualla Suomessa. Pääkaupunkiseudulla asuvat lemmikinomistajat varaisivat kuukausimenoihin keskimäärin 162 euroa, kun muualla summa jää vajaaseen 130 euroon.

Kulut voivat yllättää – ”sitoudu myös poikkeusaikana”

Koira on pitkäaikainen perheenjäsen, sillä se voi hyvin elää yli 10-vuotiaaksi. Omistajan elämäntilanteen muutokset tai koiran yllättäen aiheuttamat kustannukset voivat kuitenkin tuoda säröjä yhteiseloon. Eläinlääkäri Kaisti korostaa pitkän harkinnan merkitystä ennen koiran ottamista ja varautumista senkin jälkeen.

- Esimerkiksi nyt korona-aikana on nähty todellinen lemmikkibuumi. Koirankasvattajat ovat kertoneet kasvaneesta kysynnästä ja ihmiset ovat ostaneet enemmän muitakin lemmikkejä. Kotona vietetty poikkeusaika konkretisoi koiran tuomat ilot, mutta lemmikille on löydyttävä aikaa myös korona-ajan jälkeen. Toivottavasti emme näe lähivuosina enemmän koirien hylkäyksiä tai sitoumuksen yllättämiä omistajia.

Koiran kulut voivat pysyä pitkään samalla tasolla, mutta nousta yllättäen esimerkiksi tapaturman tai sairauden takia. Lemmikki saattaa esimerkiksi nielaista lelun, joka joudutaan poistamaan eläinlääkärillä. Monet rodut ovat myös alttiita perinnöllisille sairauksille ja vioille. Vaivojen seurauksena eläinlääkärikulut voivat nousta kerralla kymmenistä jopa pariin tuhanteen euroon.

Lue lisää: Oletko hankkimassa koiraa? Huomioi nämä seikat rodun valinnassa

- Mahdollisiin kustannuksiin kannattaa varautua jo ennen koiran hankintaa ja pistää esimerkiksi joka kuukausi säästöön noin 50 euroa. Pennun hankintahinnan lisäksi on hyvä säästää pesämuna yllättävien tilanteiden varalle. Myös eläinvakuutus tuo turvaa äkillisten sairauksien, tapaturmien ja koiran aiheuttamien vahinkojen varalle, sanoo Kaisti.

Ostobudjettiin noin tonni – hintahaarukka suuri

Paljonko koiran hankintaan eli itse pennun hintaan sitten kannattaa varata rahaa? Arjen katsaus -kyselyn mukaan ainakin tuhat euroa.

Lemmikinomistajat pitävät sopivana koiran hankintabudjettina keskimäärin 1006 euroa, pelkät koiranomistajat 1091 euroa. Nuoret, alle 25-vuotiaat ovat valmiita pistämään koiranostoon muutaman satasen enemmän kuin 65 vuotta täyttäneet.

Eva Kaistin mukaan rotukoiran hinta voi nousta Suomessa jopa noin 2500 euroon. Sekarotuisen pennun voi saada muutamilla satasilla. Eri rotukoirien hintoihin voi tutustua esimerkiksi Suomen Kennelliiton Hankikoira.fi-sivustolla.

Arjen katsaus -kyselyyn vastasi 27.3.–2.4.2020 välisenä aikana kaikkiaan 1196 suomalaista. Heistä koiran kustannuksia käsitteleviin kysymyksiin vastasi runsaat 300 lemmikinomistajaa. Kyselyn toteutti Kantar TNS, ja sen virhemarginaali on noin 2,9 prosenttiyksikköä. Vastaajat edustavat manner-Suomen 15–74-vuotiasta väestöä.

  • Oletko valmis sitoutumaan lemmikkiin jopa 10–15 vuodeksi? Jos perheessä on lapsia, kannattaa myös pohtia, miten arjen hoitovastuu jakautuu ja mitä tapahtuu sitten, kun lapset muuttavat pois kotoa.

  • Onko sinulla tarpeeksi aikaa koiralle? Lemmikki kaipaa ulkoilua päivittäin ja muutenkin seuraa ja virikkeitä.

  • Kestääkö talous kaikki koiran tuomat kulut? Ruoan ja tarvikkeiden lisäksi vähintään rokotuksista tulee eläinlääkärikustannuksia. Vakuutuksella voi varautua äkillisiin eläinlääkärikuluihin.

  • Onko perheessä tai lähipiirissä allergiaa? Tämä kannattaa selvittää ennalta, jottei koira joudu vaihtamaan nuorena kotia.

  • Mikä rotu elämäntapaan ja -tilanteeseen sopii? Rodun valinnassa kannattaa huomioida esimerkiksi koiran luonne, aktiivisuus ja hoidontarve. Sopiva koti on tärkeää niin koiralle kuin omistajille.

Lähde: Suomen Kennelliitto