LähiTapiola Satakunta

LähiTapiola Satakunta

LähiTapiola Satakunta toimii 140 000 asukkaan toimialueella. Olemme alueellamme markkinajohtaja, ja markkinaosuutemme on 35 prosenttia.
Asiakkaita palvelemassa meillä on 70 alan ammattilaista. Voit asioida kanssamme henkilökohtaisesti toimistolla, puhelimitse tai internetin verkkopalveluissa.

Hallintoneuvosto

Yhtiön hallintoneuvoston jäsenet valitsee yhtiökokous kolmeksi vuodeksi kerrallaan. Hallintoneuvoston jäsenistä on vuosittain erovuorossa kolmannes.

Hallintoneuvoston tehtävät

  • valvoa hallituksen ja toimitusjohtajan vastuulla olevaa yhtiön hallintoa
  • päättää hallituksen jäsenten lukumäärä sekä valita tarvittavat hallituksen jäsenet
  • määrätä hallituksen puheenjohtajan ja jäsenten palkkiot
  • antaa varsinaiselle yhtiökokoukselle lausuntonsa tilinpäätöksestä ja tilintarkastuskertomuksesta
  • päättää asioista, jotka koskevat toiminnan huomattavaa supistamista tai laajentamista taikka muuta olennaista muuttamista, ellei asia lain mukaan kuulu yhtiön muun toimielimen päätösvaltaan.

Hallintoneuvosto voi lisäksi antaa hallitukselle ohjeita asioissa, jotka ovat laajakantoisia ja periaatteellisesti tärkeitä.

Hallintoneuvoston jäsenet

Hallintoneuvoston puheenjohtaja: Birgit Teelmäki, toimitusjohtaja, Ulvila
Hallintoneuvoston varapuheenjohtaja: Pertti Vähätalo, maanviljelijä, Merikarvia

Puheenjohtaja on Heiskala Hannes ja varapuheenjohtaja Harri Tuomi

Ala-Rämi Sirpa, Karvia, liikuntasihteeri, yrittäjä
Haapaniemi Aki, Parkano, toiminnanjohtaja, LKV
Heiskala Hannes, Kankaanpää, varatuomari, KTM
Härmäläinen Ilkka, Pori, asianajaja, varatuomari
Jokinen Juha, Kankaanpää, vastaava asiantuntija
Kallonen Veli-Pekka, Pori, toimitusjohtaja
Kesti Hanna, Pori, lastentarhanopettaja
Luomahaara Sanni, Ikaalinen, yrittäjä
Lähde Sari, Ikaalinen, haastemies
Markkula Ilkka, Ulvila, maanviljelijä
Mäkitalo Sari, Pori, toimitusjohtaja
Niittyniemi Jani, Merikarvia, tietotekniikan insinööri
Pukara Kalevi, Honkajoki, maanviljelijä
Salonen Markku, Pori, toimitusjohtaja
Sammi Merja, Parkano, tilitoimistoyrittäjä
Teelmäki Birgit, Ulvila, toimitusjohtaja
Tuomi Harri, Pori, toimitusjohtaja
Uusitalo Rami, Pomarkku, kehityspäällikkö
Vanhakartano Matti J., Pori, agronomi, maanviljelijä
Ventelä Kari, Kankaanpää, eläinlääkäri
Vettervik Janne, Pori, toimitusjohtaja